Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Seven Island Cookies N' Cream Donuts

Iltalehden mainoksessa mainittiin sana munkkimania, itse sain Helsingistä tuliaiseksi aiheeseen ja vapunaattoon sopivan kreikkalaisvirolaisen pastry stoutin. Olut on mustaa, vaahto on pikainen kuplinta. Tuoksu on vaniljaa ja suklaata. Maku jatkaa samalla linjalla, makeaa ja reippaasti. Cookiesit eivät tässä vaadi hyväksyntää, vaan ovat vaan omin lupineeen vähän jopa keinotekoisen makeita. Alkoholi heittää sellaisen ryhdistävän piikin, samoin kuin hiilihapotkin. Maltaat on paahdettuja, kyllä tämä vappumunkiksi kelpaa, on varmasti pitkäkestoisempi. Makeus on aika lähellä sitä hilkkua että olisi liikaa. 440 ml, 12,0 %, 5/5





keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Soproni Klasszikus Világos Sör

Vappusaunan jälkeen nautiskelin yhden matkamuiston Budapestista. Ostin tölkin majoituspaikan viereisestä thaimaalaisen pitämästä supermarketista, jossa valikoimana oli vähän kaikkea ja muutamia oluitakin. Soproni taitaa olla yksi Unkarin suosituimmista oluista. Aika samanlainen juttu kuin Suomessa koffit tai karjalat. Väri on kirkas kulta, vaahto on nopea. Maku on tai no ei erityisesti ole. Makeutta on vähän, jälkimaku on lyhyt makeus. Hiilihappo on läsnä. 0,5 l, 4,5 %, 2/5



tiistai 30. huhtikuuta 2019

Lehe Hetk Bourbon Barrel Aged Cherry Ale

Virosta, Keilan kunnasta ponnistaa Lehe-panimo, se on murtautunut monilla onnistuneilla olutnautinnoilla suosikikseni. Oluen tumman likaisen ruskean väriä tutkiessa helposti näkee jotain punaistakin. Vaahto on pikainen ja katoaa nopeasti. Tuoksussa on viskiä ja mallasta. Maku on makeaa kirsikkaa, mallasta ja jotain raikasta ja viileää, niin ja tietysti tynnyriä ja viskiä. Makeutta on ainakin riittävästi, jotenkin saan taas makuhermoihin jotain metholia. Monta makua ja hyvin kirsikka ja viski on niputettu yhteen. Onhan tähän kyllä jäänyt vähän alkoholin tuomaa vahvuutta, onko se nyt sitten hyvä vai paha. Ehkä vapunaattoon olisi voinut valita vähän erilaisen oluen, omassa lajissaan, kirsikkaisetviskioluet. arviota parempi, no ei olekaan kun korjasin viime hetkellä arviota. 330 ml, 8 %, 4/5

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Honkavuoren Inkeri

Joensuunlaisen Honkavuoren panimon vehnäolutta on maustettu inkiväärillä. Väri on kotisimamainen, tuoksussa on myös simaa. Vaahto on kuohuviinimäisen isokuplainen. Suutuntuma on kupliva ja poreileva, vähän sitä parempaa simaa. Inkivääriä on sopivasti antamassa omaa potkua. Kohtahan on vappu, kyllä tämä on ihan hyvä yhdistelmä kuohuviinistä, simasta ja vehnäoluesta, tällä selviytyy vapusta yhdellä pullollisella. Pullollisen löysin Sellon Prisman Craft Beer -hyllystä. Kyllä tämä yrittää kesään selvästi ponnistaa, varmasti voisin terassilla napata tällaisen, jos vaan sattuisi olemaan tarjolla. Vehnäolut ja inkivääri sopivat hienosti yhteen. 0,33 l, 4,5 %, 4/5

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kees Caramel Fudge Stout

Vapunaaton juhlintaa rauhoitin hollantilaiselle suklaastoutilla. Väri on musta ja vaahto on heikko, tuoksussa on kaakaota. Ensimmäinen hörppy paljastaa että kyseessä on vaan yksinkertaisesti huippuolut. Maku on pehmeää, kuivaa kaakaota, vai onko se humalia. Rauhallinen, pehmeä, täyteläinen, voimakas ja kestävä olut soljuu nieluun hitaasti lipuen. Voimakas maku antaa mahdollisuuden nautiskella rauhallisesti, toffeen makeus ja suklaan kitkeryys ovat täydellisessä sopusoinnussa. 330 ml, 11,5 %, 5/5

lauantai 2. toukokuuta 2015

Pühaste Humalakoda

Vappusiman korvaajaksi valitsin tartolaisen gypsy-panimon dipan. Taiteelliseen etikettiin oli painettu lupaavasti IBU 80. Mukavan kipristelevät humalat tanssahtelevat kielen päällä, mallasrunko antaa tilaa. Jostain mieleen tulee vappusimakin. Pieni sadekaan ei haittaa grillaajaa, kun lasissa on tätä kuivaa sitruunaista humalapläjäystä. 0,33 l, 8,4%, 5/5

torstai 30. huhtikuuta 2015

To Øl Dangerously Close To Stupid

We are all born ignorant, but one must work hard to remain stupid. Näin totesi todella houkuttelevan oranssin oluen etiketti. Kaunis vaahto, joka kestää, suojaa makuja. Vappunahan tehdään yleensä jotain tavallista tyhmempää, joten ajattelin että etiketin perusteella tämä sopisi tunnelmaan oivasti. Jännästi tämäkin humalapommi sekoittaa mukaan makeutta, makeuden ja humalan liitto on täydellinen. Alkoholia on lämmittäjäksi, humalat pitävät aistit auki ja makeus rauhoittaa. Täydellisyys lähestyy tunkkaisuutta, jotain kriittisiäkin on sanottava.  330 ml, 9,3%, 5/5 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Plevnan Sima

Terassikausi avattiin Birgitassa Plevnan Simalla, sopii ehkä parhaiten hauskan vapun toivotukseen. Olueksi maistuu kyllä simalta, onneksi ei ollut rusinoita. Sitrusta ja makeahkoa. Tuopillinen, ?%, 4/5