Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2019

Sedmý Schod

Prahan Kaarlensillan kupeesta löytyi pieni olutkauppa ja sieltä löytyi muutama tsekkiläinen olut. Tästä seitsemännestä portaasta myyjä kertoi että nimi juontaa elokuvasta joka kertoo oluenpanemisen seitsemästä stepistä, jonka vain tsekit tietävät. Zatecin kaupungista tuleva olut on oranssista ja kirkasta. Tuoksu on maltaisen makea. Maku on perus, aika pehmeää ja makeaa, pientä hedelmäisyyttä, mukavasti poreilua. Jälkimaussa on mukavasti katkeroa, ei huonoa, mutta ei kyllä oikein jää mieleenkään. 500 ml, 5,5 %, 3/5

torstai 29. maaliskuuta 2018

De Molen Kees Marble Good, Bad & Ugly

Arendsnest Proeflokaal Amsterdamissa oli hanassa 52 erilaista hollantilaista olutta, pulloissa en tiedä kuinka monta. Amsterdamilaiseen tyyliin pub oli kapea, mutta se ei ainakaan haitannut. Runsaudenpulassa nappasin tutun nimisen oluen, tosin vain se elokuva oli tuttu. Oluen takana oli kuitenkin 2 tuttua panimoa Kees ja De Molen, varmaankin 3. Eli Marble ei voi olla turhake. Olut on mustaa, vaahto on valkoista ja pitsittävää. Tervaa on nähtävästi aikanaan jäänyt  varastoon kanavapaateista ja sitä on vähän lorautettu olueeseen, ihan reippaastikin. Mausteita on muitakin, makeutta hyppää mukaan vähän takapotkussa. Tervan lisäksi mukana on raikkautta ja mentholia, lakritsaa ja mukavaa pikkupoltetta. Polte jää mukavasti huulille. 25 cl, 8,9 %, 5/5







tiistai 21. kesäkuuta 2016

Anderson's Knight Ryeder Rye Ale

Tartolaisen it-miehen sivutoimena pantua olutta maistelin odotellessa juhannussääennusteen vakiintumista. Ruisale on nimetty lähelle Ritari Ässää, koska Sten Andersson pitää elokuvista ja tv:stä, ehkä Ritari Ässä on ollut yksi suosikki. Oluen väri on tummanruskea, hieman punaista kajastaa, vaahto on keltainen. Etiketissä sanotaan että hele õlu, maku kyllä viittaa paljon tummempaan. Tammelaastudel kait tarkoittaa tammipuun lastuja, sellaisella on olutta tehostettu. Maku on täyteläinen ja tuntuma on pehmeä. Suklaata ja mallasta pikkaisen mausteita, mukavan makeaa ja lopuksi lievästi humalaa. 0,33 l, 6,4 %, 5/5

lauantai 12. joulukuuta 2015

Anderson's Mrs Robinson Raspberry Wheat & Raspberry Sour

Tarton De Tolly barissa tutustuin tartolaiseen gipsy-panimomieheen, Sten Andersoniin. It-alalla toimiva oluthemmo esitteli omia oluitaan ja kertoili omasta toiminnastaan. Sten pitää elokuvista, kertoi De Tollyn baarimestari ja sen takia oluet ovat elokuvista tuttuja, kuten Mrs Robinsonkin. Olut oli kuulemma pantu tyttöystävälle/vaimolle. Panimona oli ollut vironvenäläinen panimo jossain pohjoisemmassa, ja Sten ei ollut ihan tyytyväinen siihen että oluesta oli jäänyt vähän makeaa. De Tollyssä olin maistavina myös liikaa makeutta, mutta nyt olut on kyllä yllättävän kuivaa jopa terävää. Sten lahjoitti kotioloissa pantua Raspberry Souria pullollisen vertailtavaksi, joka oli Stenin mielestä parempaa. Mrs Robinson on kyllä vadelmaista, kriek-olut tulee heti mieleen, aito vadelma pomppaa myös mieleen. Olut on kauniin kirkkaan vaaleanpunaista ja vaahtoa kehkeytyy juodessa. Vadelmaa on reilusti. Vadelmaolut ei vastaa kyllä perinteistä näkemystäni oluesta, mutta erikoisen hyväähän tämä on. Poikkeuksellisesti blogitukseen kuuluukin tällä kertaa kaksi olutta, kun avasin Raspberry Sour -pullon heti perään. Väri on sama, tosin hiivapartikkeleita leijailee oluessa, mutta tuoksussa on vähän kumimaisuutta. Maku ei ole mielestäni niin hyvää, ehkä makean jälkeen ei pitäisi vaihtaa happamampaan. Jätän arvioissa Sourin huomioitsematta. Myöhemmin Sten kertoi hakevansa mahdollisuutta tuoda oluitaan Suomeen, toivottavasti sopiva kanava löytyy. 0,33 l, 6,0 % 4/5















Sten Anderson De Tolly barin baaritiskillä Tartossa,
ei ole Dustin Hoffman elokuvassa Mrs Robinson

torstai 12. joulukuuta 2013

Marsalkka Tumma

Tyylikäs minishamppanjapullo Saimaan Juomatehtaalta sisältää nimensä mukaisesti tummaa olutta. Kahvi tulee kyllä mieleen, mallasta maussa on jonkin verran. Tyypillisesti ohuutta tummassa lagerissa on  mutta silti suuntäydeltä makua, olisiko hopeatoffeeta, ilman makeutta, eikä tartu niin pahasti myöskään hampaisiin. Jotenkin erikoinen makuyhdistelmä, mutta ei ole pahaa, joku varmasti tykkää.  Ehkä pullosta olisi pitänyt antaa lisäpiste, mutta nyt ei herunut. Tehtiinkös tästä oluesta joku elokuvakin?
330 ml, 4,6%, 3/5