Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiipiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiipiä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. marraskuuta 2017

Saku Antvärk American Ale

Kesäisen tallinnanmatkan matkamuiston kulauttelin perjantaisaunan päälle. Sakun suurpanimon craftbeer-alamerkillä pantu American Ale on hienoisesti punertavaa ja sameaa, vaahto on lievä ja kirkkaan valkoinen. Tuoksu on hedelmäinen. Samoin makukin on ensin hedelmäinen. Sitten humalat hiipivät esille aika lievinä kuitenkin. Jotain siitä välistä jää uupumaan, makeuttakos tässä on liikaa.  0,33 l, 5,0 %, 3/5

perjantai 16. joulukuuta 2016

Naparbier Mad Clown Extra Pale Ale

Ranskalainen extra pale ale on oikeaa sitruunasoodalla maustettua olutta tai siis maistuu siltä. Väri on oranssi ja vaahto on pieni, mutta kestävä. Tuoksu on humalainen, maku on appelsiinia ja sitruunaa sekä hiipivää makeutta. Jälkimaku on kuiva ja humalainen. Ihan ovelalta maistuu. Olut tuntuu jotenkin tuoreelta, toisaalta maku on ihan vahva ja tuntuu vielä vatsassakin.  Etiketissä on tietysti tuollainen pelottava klovni ja etiketti on jotenkin ruma. 330 ml, 5,7 %, 4/5



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

AleCoq Kohviporter Tume Õlu

Blogin 3-vuotisjuhlien ja päivän judomitalien kunniaksi oli tietysti nautittava mitali- ja synttärikahvit. Tartolaisen AleCoqin uutuus, kahviportteri, sai toimia kahvina. Tuoksussa on todella paljon kahvipapu-suklaakarkkien hajua. Maussa on samaa, mutta vähän on pientä ohuutta hiipii jostain mukaan. Etiketti on kyllä tyylikäs. Taitaa olla parasta AleCoqia. Suklaakarkkia on vähän liikaa, jos olut olisi vähän jähmeämpää, niin olisi huippua. Lopussa sana esanssi alkaa väijyä mielessä. 0,33 l, 6 %, 4/5


torstai 26. kesäkuuta 2014

BrewDog Comet (IPA is dead)

BrewDogin neljän pullon pakkaus, jonka tarkoituksena lienee opettaa juojia eri humaliin, tuli avattua ja ensimmäiseksi maisteltiin Cometia. Oluet on nimetty käytetyn humalan mukaisesti ja ne on kaikki pantu samalla tavalla, ainoastaan humala on eri. Comet on samean oranssi, maultaan greippiin vivahtava olut. Pikkaisen taitaa olla nyt odotukset koholla, kun tämän humalapommi  jälkeen hiipii mieleen sanapari vähän vetinen. Olisiko niin että greipin maku tuntuun suunpohjassa ja kielen päälle jää sitten tyhjyyttä. Pienen makustelun jälkeen kyllä toteaa että, miten niin muka vetinen. Alkaa lämmittää mukavasti, humalapommi on silti maltillinen. 
330 ml, 7,2%, 4/5