Näytetään tekstit, joissa on tunniste kitkerä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kitkerä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Epic Space Debris India Pale Ale

Amerikkalainen ipa on vaalean ruskeaa, eikä tölkillistä avatessa kuulunut oikeastaan mitään sihahdustakaan, vaahtokin jää heikohkoksi. Tuoksu on vahvaa ja kypsää hedelmäisyyttä sekoitettuna maltaaseen. Maku on kuusenhavuinen,  reilusti greippimäinen, kuiva ja kitkerähkö, taustalla on silti makeutta maltaasta.  Tunnelma paranee lasillisen tyhjentyessä, oikein hyväähän tämä on. 0,355 l, 6,2 %, 4/5



keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Baladin Nazionale

Italialaisen panimon tyylikkäästä pullollisesta valui tyylikkäällä pulputuksella vaalean kultaista melko läpinäkyvää olutta lasiin. Vaahto on melko tiivistä valkoista kuohua. Tuoksuu heikosti hedelmiltä. Jotenkin houkuttaa isoon hörppyyn, maku on hienostuneen lempeä. Hiivaa ja mausteita, kokonaisuus on kuitenkin kuiva, vaikka makeutta ja hedelmiäkin on mukana. Mausteisuus on sitruunaista ja vähän kitkerää jopa hiukan pistävää, nettitietojen mukaan bergamottia ja korianteria on mausteina. 330 ml, 6,5 %, 3/5



keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Beer Hunter's Mufloni Pilkki Cold IPA

Talvisella nimellä varustettu porilainen ipa-tölkillinen  tuoksahti suoraan tölkin aukosta herukkaiselta. Väri on hitusen samea kulta, vaahto on valkoinen staattinen ohut kerros oluen päällä. Tuopista tuoksutellessa ei oikein löydy mitään muuta kuin heikkoa mallasta. Hörppy asettaa makuhermot aika kuivaan ja multaiseen maailmaan. Ei oikein uppoa, kai pilkkijöille sitten sopii, itse en sitä sorttia harrasta, jos harrastaisin en ottaisi tätä mukaan. Hörpin ja haen jotain, mutta en löydä, jotenkin tunkkaista. Jälkimakukin on jotenkin kitkerä. S-marketin ostoskärry ei ehkä täyty jatkossa näistä. 440 ml, 5,0 %, 2/5 








tiistai 28. joulukuuta 2021

Nøgne Ø Hvit Jul

Jouluolueksi nappasin Tiiriön Citymarketista norjalaisen maustetun vehnäalen. Väri on kuultavaa kultaa ja vaahto on valkeaa. Tuoksussa on mausteita reilusti, olisiko vähän sitrustakin. Maistuu mausteilta. On kyllä koko maustelaatikko kaadettu mukaan. Kokonaisuus on pistävän kitkerä. Taitaa olla neilikkaa, kanelia, kardeumummaa ja kitkeriä humalia ja hiilihappoa. Ei kyllä osu kokonaisuus lähellä hyvää, oikeastaan pahaa. 0,50 L, 4,5 %, 1/5





lauantai 13. marraskuuta 2021

Põhjala Peel and Bean Imperial Porter

Peetri Selver on vakiokauppapaikka matkalla Tartoon, sen virolaispainoitteisesta oluthyllystä löytää aina jotain uutta. Tällä kertaa valinta osui mustaan ruisportteriin, jota on maustettu kaakaopavuilla ja appelsiininkuorilla. Tuoksussa on paahdetta. Maku on voimakas ja vahva, paahteisuus kääntyy vähän tuhkaiseksi, appelsiini tuo vain hiukan makua, ehkä hieman makeutta, tummaa suklaata. Kuivuus yhdistyy kaakaoon ja paahteeseen, kitkeryys ei tuo lisäpisteitä. 330 ml, 8,5 %, 3/5




tiistai 26. lokakuuta 2021

Takatalo & Tompuri Kaski Kauraporter

Tumma olut kaatuu lasiin reilujen kuohujen saattelemana,  tuoksu on muhkean paahteinen. Tuoksu asettaa odotukset korkealle. Maku on kireämpi, vähän hiiltyneempää paahdetta. Aika kuivaa, vähän tuhkasta, hiilihappo kutittelee, vähän rauhallisempaa oli  odotuksissa. Kahvisuus on sellaista työpäivän aikana kuppiin jäänyttä mustaa  ja kylmää. 33 cl, 5,0 %, 3/5




lauantai 6. helmikuuta 2021

Mad Scientist / Hara’ Punk Salt Cake City Salter Caramel Imperial Brown Ale

Budapestin reissun matkamuistopullollinen on etiketin mukaan brown alea, aika lähellä tämä on kyllä stouttiakin. Väri on melkein mustaa  ruskeaa, vaahto on komeasti vaaleanruskea. Tuoksussa on lakritsaa, paahtunutta mallasta ja kuivaa suklaata eli kai se on kaakaota. Suussa olut tuntuu oudon liukkaalta. Maku on makea ja kuiva, paahteista mallasta on reilusti ja suuhun jää jotenkin kitkerä jälkimaku. Kyllä tästä jonkun kuivakakun tunnelmankin löytää, kun oikein maiskuttelee. Pientä sekavuutta jää mielikuvaksi, mutta kyllä tämä lauantai-iltapäiväkahviksi kelpaa. 330 ml, 9 %, 4/5





perjantai 29. tammikuuta 2021

Olarin Hopz N the Hoods I.P.A. World’s Most Dangerous Beer

Perjantai, juoksulenkki, sauna ja olut, aika hyvä yhdistelmä päättää työviikon. Espoolainen olut on kirkkaaseen kurottavaa oranssia, vaahto on valkeaa sitkeää niukkaa reunusta lasin reunoilla. Tuoksu on mieto, vähän hiivaa ja sitruunaa. Makua alustaa poreilu, kuiva humala ja kuusipuu täydentävät makua. Chinook, Simcoe ja Comumbus-humalat muodostava vähän kitkerän yhdistelmän. 330 ml, 5,5 %, 3/5 




lauantai 29. syyskuuta 2018

Kimito Brewing Smash Series Golden Bikini Golden Promise Malts & Vic Secret Hops

Lauantai-illan huumaa täydensi kotimainen vaalean keltainen olut. Lasiin kaatuessa samea olut muodosti valkoisen tiiviin vaahdon. Kitkerä maku täydentää sitruunaista tuoksua. Sitruunasta ei ole makeutta yhtään puristunut mukaan. Jälkimaku on kuiva, katajainen. Gin tulee mieleen, tosin en muista koska sitä olisin juonut. 0,33 j, 5,9 %, 3/5

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Solo Wuhan Hot Porter

Päivän kävelykierros Akropoliilla ja Plakan helteessä, mitäpä sitä muuta haluaisi juoda kuin kreikkalaista chili-porteria. Sen verran olen opiskellut kreikkalaisia aakkosia, että en luullut nimeä Moyoksi. Etiketti kertoo että kiinalaiset ystävät Wuhanista ovat lähettäneet pippurit ja eilen Brew Str -kaupan myyjä kertoi että Norjasta Kreetalle muuttanut mies on pannut oluen. Mustalta näyttää. Kahvia on tuoksussa. Vaahto on ok. Etiketti lupaili savua, havaitsen lähinnä kuivuutta. Chili on taustalla, ei hallitse mitenkään. Kahvi muuttuu tosi tummaksi suklaaksi. Vähän kitkeryyttä, toisaalta vähän tumman hedelmän makeutta. 330 ml, 5,5 %, 4/5



lauantai 24. helmikuuta 2018

Malmgård Imperial Oatmeal Stout

Täydellisen musta olut verhoutuu kermaiseen vaahtoon. Tuoksuu tummalle suklaalle. Maku on aika katkeraa, kaura vähän pehmentää, humalat iskevät vastaan, tummaa suklaata, tupakkaa. Suussa tuntuu paahdetta ja kitkeryyttä, kuivaa männynkaarnaa. Katkeruus tasaantuu tai siihen tottuu, lasin vajetessa olut pehmenee miellyttävästi. 60 EBU, 400 EBC, 50 cl, 9,0 %, 4/5


lauantai 27. tammikuuta 2018

Hopster Winston

Asenne, pikku juttu, mutta se huomataan tai jotain sellaista oli etikettiin painettu. En tunnista kuvasta, mutta kait se on Churchill. Hopster taitaa nimetä oluensa suurmiesten mukaan, Frida Kahloa maistelin aiemmien. Winston on mustaa, hennosti kermaista vaahtoa, reilusti viskituoksuja. Ostin pullollisen Tallink Megastarin hienosta tax-free-myymälästä, tai ei se taida olla mikään tax-free, mutta aika lähellä Stockmannia oli tunnelma, siis sitä vanhaa Stockmannia, jossa oli hienoa tavaraa ja palvelevat myyjät, nykytilanteesta on vain vähän kokemuksia. Oluen etiketissä mainitaan 16 vuotta vanha Lagavulin-viski ja tynnyrikypsytys ja se maistuu reippaasti. Alkoholi väijyy taustalla, maussa on vähän kitkerää savuisuutta, täyteläistä on. Oluen ja viskin liitto on haastava, hyvää vai pahaa. Batch 1, 0,33 l, 9,0 %, 4/5

lauantai 16. syyskuuta 2017

Tempest Red Eye Flight

Musta olut Skotlannista kaatuu lasiin heikosti ruskeaa vaahtoa muodostaen. Tuoksuu kahvilta. Maku on ensin kahvinen, sitten humalainen, lievää kitkeryyttä ja paahdetta. Konvehtirasian tummin konvehti tulee mielen tai sellainen kahvipapukarkki, josta ei oikein tiedä että onko se edes hyvää, mutta arviota tehdäkseen pitää syödä pussillinen. Makeuttakin löytyy, maku on vahva ja tunnelma on täyteläinen. Vaikka olut on todella täyteläinen, niin toinen samanlainen olisi ollut ihan ok. 50 IBU, 330 ml, 7,4 %, 5/5




torstai 6. huhtikuuta 2017

Kingpin Rocknrolla

Puolalainen American Pale Ale on voimakkaasti humaloitua olutta. Pullosta kaatuu lasiin sameahkoa oranssia juomaa, jonka päällä on aluksi tiiviinoloinen vaahto. Maussa on kitkerää sitrusta ja se tuntuu todella voimakkaalta. Vesi erottuu voimakkaan havuisen maun taustalta erikseen, ei tämä todellakaan ole vetistä. Vähän peltistä, pieni googletus paljasti että etiketissä ainesosina appelsiininkuoren lisänä mainittu verbena onkin rautayrtti. 500 ml, 5,3 %, 3/5

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Mallaskosken Roihu

Mallaskosken savu-IPA vaati toisen maistamisen. Kävin lauantai-iltapäiväoluella Voudinkellarissa pari viikkoa sitten ja maistoin hanasta Roihua, silloin ajattelin että onpas sekavaa. Sen jälkeen maistelin Laitilan Savua ja huomasin että savu-IPA on loistava keksintö, joten oli pakko palata Sibeliuskadun rinteeseen.  Roihu on vähän epäselvä kirkkaaksi, mutta siistiä kuitenkin. Vaahto on samettinen ja riittoisa. Maku on kitkerän savuinen, taustalla on vähän sitruunaa sekin on kyllä palvattua. Oluenjuonti vaatii selvästi kärsivällisyyttä. Mallaskoski osaa, mutta eihän tämä aloittelijoille sovi.  0,5 l, 6,0 %, 5/5 
 

torstai 23. helmikuuta 2017

Laitilan Savu India Pale Ale

Alkon talven käsityöläisolutvalikoimasta nappasin testiin mielenkiintoisen savuIPAn. Erikoisuutta on tässä varmasti haettu ja onnistuttu. Väri on melko kirkas oranssi, vaahto on pieni mutta kestävä. Tuoksu on savuinen ja kuusinen. Maku on tuoksun linjoilla. Savu ja humalat sekoittuvat kitkeräksi vyyhdiksi, taustalla leijuu vähän sitrustakin. Joku blogisti puhuu ipoissa olevasta kissanpissasta, tunnistan sen nyt. Erikoisoluen kitkeryys on jotenkin miellyttävää, toisella kertaa kitkeryys voisi olla huonoakin, mutta nyt napsahtaa mukavasti kohdalle. Laitilan on onnistunut piilottamaan mullanmakunsa taas, taitaa olla paras Laitila, ainakin täydellisesti onnistunut erikoisolut. 33 cl, 5,9 %, 5/5

torstai 28. heinäkuuta 2016

Malmgård Huvila E.S.B.

Pyöräilyn taukopaikaksi valikoitui Turengin  Vanha Asema, vierailun arvoinen paikka muuten. Olutvalikoima koostui Malmgårdin oluista ja palautusjuomaksi otin brittiläistyylisen bitterin. Täyteläisen mahonginruskea olut on tyylikäs näky. Vaahto on pieni mutta kestävä. Tuoksu on makean marjainen. Mallas maistuu, pientä pähkinää ja humalan kitkeryys vähän kääntyy puumaiseksi kuivuudeksi. 50 cl, 5,2 %, 3/5 



L

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pühaste Kojanarr Blonde Ale

Tartolaisen panimon vaalea ale avasi pääsiäisen juhlinnan, mitä se juhlinta nyt pääsiäisenä onkaan. Vaalea läpinäkymätön olut kruunautuu vaahtohatulla. Maku on ritisevän kuplikkaan kirpeä. Tuoksussa on hedelmää ja hiivaa, jälkimaussa on vähän samaa pullahiivaa. Muuten maku on ensin vähän piilossa hiilihappojen kuplien takana. Sitten ponnahtaa kitkeryys ja katkeruus. Selvästi enemmänkin juhannukseen kallellaan oleva olut. Makua on harkittava pitkään, toinen pullollinen ehkä selventäisi. IBU 45, 0,33 l, 5,8 %, 4/5


torstai 31. joulukuuta 2015

Sinebrychoff Porter (blogistien yhteispostaus)

Olutblogistit päättivät julkaista arvion samasta oluesta, joka äänestettiin blogien Facebook-sivuilla. Olueksi valikoitui historiallaankin kunnioitusta herättävä, vanha, kotimainen, mainetta niittänyt portteri. Itse tämän oluen arvioin jo aiemmin. Kun reilu kolme vuotta sitten aloittelin blogitusta, niin ajattelin että lopetan sitten, kun tulee arvioitua sama olut toisen kerran. Yhteisen huvin vuoksi on tästäkin periaatteesta joustettava, ehkä aiemminkin on tullut liipattua aika läheltä.

Koffin portteri oli aikoinaan se kotimainen olut, jonka pystyi Alkon valikoimasta tunnistustestissä varmuudella tunnistamaan. Kuulin myös juttua, että jotkut ovat jo ammoisina aikoina sekoittaneet kotimaista "pilsneriä" ja Alkosta haettua Koffin porteria, lähinnä kait laimentaakseen porterin makua ja vahvistaakseen pilsua, olutdrinkiksi tuota voisi nykyaikana kait kutsua.

Porter on mustaa ja vaahto on tyylikäs. Tuoksu on mallasta, makukin on samaa, ehkä jopa mämmimäistä, jälkimaku on kuiva, kitkerähkö. Kruunukorkissa on historiallinen IVB-merkintä, alkoholi ei kuitenkaan erityisesti erotu. Makuja on paljon, savuakin vähän, kitkeryyttä, mallasta, kuivuutta, silti makeaakin tämä on.  33 cl, 7,2 %, 4/5

Mukana yhteisblogituksessa ovat ainakin nämä blogistit. Hyvää uutta vuotta kaikille!

 
 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vaat Jailhouse Brew Russian Imperial Outmeal Stout

Tallinnalainen vankilaolut on pantu Belgiassa, De Proefbrouwerij-panimolla. Tyylikkään etiketin mukaan tällaista olutta panijat tekisivät vankilassa. Itse maistelin olutta perinteisen joulukinkun grillauksen oheistoimintona tai toisinpäin. Stout on varsin mustaa ja siinä on kaunis kermainen vaahtokerros, joka kylläkin katoaa. Täyteläistä olutta värittävät suklaan ja kahvin maut, ovelan kuiva olut on kuitenkin lievästi makea. Nautin tämän oluen lämpinänä, kylmänä tällainen herkku menisi kyllä hukkaan. Etiketti on sinimusta, siitä tulikin mieleeni tämän vuoden kohujuttu siitä valko-kulta-mekosta. Vähän samalla tavalla olutkin on kuivaa tai makeaa, eli tämä on kuivaa, sopivan lievää kitkeryyttä. 0,33 l, 9,1%, 5/5