Näytetään tekstit, joissa on tunniste merisuola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merisuola. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. marraskuuta 2023

Põhjala / Stillwater Rännak Gose

Virolainen gose on väriltään vaaleaa jaffaa, kuohu on harvaa ja nopeaa valkoista. Tuoksu on kukkainen ja varmasti mukana on myös kuusenneulasia. Maku on raikas ja ohut. Mausteisuutta löytyy, merisuolaa on hyppysellinen, sitrus maistuu myös. Maku on vähän lyhyt vähän ohutkin, happamuus on jälkimaussa kuitenkin raikasta. Kesäistä janojuomaahan tämä olisi. 33 cl, 4,5 %, 3/5







perjantai 20. syyskuuta 2019

Pühaste Beetbox

Tartosta ostetun pullollisen etiketissä sanotaan, että gosessa on mausteena punajuurta, kvitteniä ja merisuolaa. Kvitteni on vähän päärynänkaltainen hedelmä, jota en ole tainnut koskaan edes nähdä.  En tiedä miksi edes ostin tämän, kun olen päättänyt mielessäni että punajuurta ei saa olueeseen sekoittaa. Olut on vähän likaisen rubiinin väristä, pelottavan punajuurimaista. Tuoksussa on limonadia. Maku on ok, ei olekaan punajuuren etikkalientä yhtään. Merisuola sipaisee hörpyn jälkeen mukavaa jyrkkyyttä jälkimakuun. Happamuus on miellyttävää. Parasta punajuuriolutta, jota olen juonut. En löydä punajuuren makua, vaan kvitteni antaa sitruunaista makua mukavasti. Vähän ohutta, mutta paksuus varmaan lisäsi punajuuren makua. IBU 7, 0,33 l, 5,2 %, 4/5

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Anderson's Holly, Go Lightly

Tartolaisen Andersonin panimon Holly Golightlyn (Aamiainen Tiffanyllä) mukaan nimetty vadelma-gose lyhensi pitkäperjantaita. Vadelman ja kuparin sekoituksen värinen olut on maustettu korianterilla ja merisuolalla. Valkoinen vaahto koristaa olutta. Maku on vadelmainen, ei turhan hapan vaan makeuden elementteillä vihjaileva. Nautiskelin oluen sitkeästi terassilla istuen ja grilliä vartioiden.  Vehnäoluen taustalla on vähän vetisyyttä ja hiivaa. Makua voisi olla enemmän. Menen sisälle, sen verran on vielä viileää. 0,33 l, 7,1 %, 3/5