Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummo. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2024

Tornion Mummon Perunalager

Taisin törmätä torniolaiseen mummoon Sellon Prismassa, perunalager kuulosti sen verran ovelalta, että se piti heti saada maisteluun. Mummo kaatuu kultaisena tuopilliseen ja vaahtoaa valkeana pienellä sihinällä. Tuoksuu aika makealta, vähän hunajaiselta. Maku on maltainen, onko siinä perunaakin mukana, en osaa erotella, ehkä vähän hedelmäisyyttä. Kai se peruna on kuitenkin ensin keitetty kuitenkin. Vähän ohutta ja poreilevaa, ehkä vähän laimeaakin ja kuivaa. Olut on gluteiinitonta, sillä taitaa olla osuutta tähän ohuuteen. Jälkimaku toistaa makua, ei humalaisuutta. 440 ml, 4,5 %, 2/5



tiistai 2. tammikuuta 2024

Anderson's Rhubarbie And Sten

Hapanolutta on Tartossa maustettu raparperilla, punaherukoilla ja karviaisilla. Väri on syvää oranssia pinkillä vivahteella, kuohua oli vähän. Tuoksu on vaimea, vähän marjoja ehkä. Maku on aika mehumainen, vähän hapanta mummonmehua. Happamia marjoja, raparperia enimmäkseen, karviaisia en tunnista, ehkä kyllä punaherukkaakaan. Ei oikein kyllä jää mieleen tämä olut.  0,33 l, 5,5 %, 3/5



perjantai 19. elokuuta 2022

Käbliku Rosalinda Hibiscus Infused Saison

Virolainen saison hohtaa rubiininpunaisena, vaahtokin on pinkkiä. Tuoksussa on hiivaa.  Maku on hennosti hapan marjaisuus ja orastava kuivuus. Kovasti olut kuplii, mutta suussa se tuntuu vähän löysältä ja ohuelta. Mummon mehua siihen aikaan kun sokerista säästettiin. 25 IBU, 440 ml, 6,6 %, 2/5




torstai 5. marraskuuta 2015

Svaneke American Pale Ale

Ruotsalainen American Pale Ale tuoksuu hitusen metsältä,  ja humalalta. Tumman oranssin oluen päällä viivähtää mukava vaahto, joka kyllä katoaa melkein heti. Maku on hiipivän humalainen, vähän mummonmehua, makua on, mutta taustalla väijyy vetisyyttä. Kuitenkin janojuomaksi olisi varmasti mitä mainioin. Fin-Rus -lätkämatsi on toistaiseksi 1-1, oluen etiketissä on vähän samaa kuin tv:ssä Hartwall-areenan kaukalon ääniefekteissä. 50 cl, 4,8 %, 3/5