Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavallinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavallinen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Laitilan Kukko Lager

Kukon lager on jäänyt arvostelematta, ehkä sen tavallisuuden takia tölkki on usein jäänyt kaupan hyllylle. Nyt yhden blogin lukijan sponsoroinnin ansiosta  tulee tämäkin olut vihdoin arvioitua.  Maitokauppalager-sarjassa olut pärjää hyvin. Väri on peruskirkas, tuoksu ei häiritse, humalointi erottaa Kukon muista kotimaisista, lageriksi ihan maistuvaa vaikka runko ohut. Helposti juotava olut ei voi olla pahaa. Jälkimaku ei piinaa pitkään, mutta kielen päälle jää pientä mukavaa poreilua. Kiitos lukijalle.  1/2 l, 4,7%, 3/5

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Nøgne Ø India Pale Ale

Petterin hiivanäytteet Euroopasta toivat laatikollisen IPA-oluita. Ostosta tehdessä heitin tämän viimeiseksi koriin täydennykseksi. Valitsin sitten hiivanäytteistä tämän ja ajattelin että tämä olisi varmaan sellainen tavallinen välikalja tai säästän paremmat viimeiseksi. Toivottavasti ajatus  toteutuu, sillä tämä on niiiin hyvää. Norjalainen ö ei kyllä petä. Tuoksu oli vähän kuin naisten saippuaa, hedelmää, maku on tasapainoinen humalaa, havua, jotain hedelmää eli täydellistä. Jälkimaku tuo veden kielelle, yleensähän vain ennen maistamista puhutaan tuollaisesta. Värikin on hienon oranssi. Petterille: tätä otetaan toinenkin!
0,5l, 7,5%, 5/5

torstai 20. maaliskuuta 2014

Aldaris Luksus

Tavallista olutta Latviasta nautittiin tyytyväisenä. Tavallinen oluthan on hyvää. Tämän pullollisen raahasin Riikan lentokentältä. Pullo on erikoinen designiltaan, mutta olut on silti ihan normaalia. Tavallista vaaleaa lageria, jossa on alkuun hyvä vaahto, maku on pehmeää pienellä aavistuksella kuusesta. Voisi juoda useammankin pullollisen. 
0,5 l, 5,2%, 3/5

torstai 27. helmikuuta 2014

Švyturys Tradicinis Sviesusis Alus

Liettuan suosituimman oluen äiti tai olisiko perinneolut maisteltiin nälkää odotellessa, mikä on hommana yksi lomailun parhaita juttuja. Aika tavallista lageria, vaahto on tiukka ja väri on puhtaan kirkkaan vaalea, maussa on pieni makean malmin maku. Alkoholi ei maistu.  500 ml,  6,0 %, 3/5

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Karlovacko

Dubrovnikin konoba Pjatancassa lounaan  (kalakeitto) kyytipojaksi nautittiin paikallista suosituinta olutta, Karlovackoa.  Kivaa pisteliään makeaa, joskin aika tavallista, uskon että tätä voi juoda useamman kerran. Olut on uskon asia. Kotona on terassin seinällä kyltti: Everyone should believe in something, I believe I'll have another beer. 50 cl, n 5%, 4/5

lauantai 2. helmikuuta 2013

Ayinger Jahrhundert Bier

Saksalaisen perhepanimon satavuotisjuhlaolut. Juhlat oli 1978, olut on vähän siis väljähtänyttä. (On siihen jotain makuakin jäänyt ja on hapokkuuttakin.) Vaaleaa, tylsää ja tavallista, ei erikoista joten 50 cl, 5,5cl ja 3/5.

torstai 31. tammikuuta 2013

Kulmbacher Edelherb

Saksalainen Pilsner on maultaan lyhyt ja raikas, ei ihan tavallista koffiakaan, muttei mitään erikoistakaan, kyllähän tätä nyt voisi ottaa toisenkin, mutta 4,9%, 50cl ja 4/5.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Wagner

Olvin Wagner-olut nähtävästi jatkaa Linda ja Matti-siiderien viitoittamalla tiellä ja onhan vielä Reino-olutkin. Kai tästäkin löytyisi Viivi-siiderikin, ei tämä nyt ollut huonoa, muttei nyt mitään hurraa-huutojakaan aiheuta. Maku on tavallinen. Pint, vähän yli 4% ja 2 tai 3, menköön nyt 3/5 perjantaisaunan kunniaksi, eikun 2/5.