Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikea. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. tammikuuta 2022

Kees & Hair of the Dog Matt Barrel Project 21.04

Alkon hyllyllä silmät osuivat hollantilaiseen panimon koirankarvapanimon kanssa tekemään yhteistyöolueeseen. Olut on vahvaa ja väriltään se on tumman ruskeaa ja silti vähän ohuen oloista. Tuoksussa on viskiä, makeaa maltaisuutta ja tummia luumuja. Maussa viski muuttuu alkoholiksi, sitä on liikaa. Ohuenoloisessa juomassa on kuitenkin makuja reippaasti, tummaa suklaata, havuja, humalaa ja vähän tummuneita hedelmiä. Tölkillisen juomiseen taitaa mennä koko ilta. Vähän vaikea olut. 33 cl, 12,5 %, 4/5





lauantai 24. marraskuuta 2018

Prosepia Imperial Stout B. A.

Satttumalta askeleet eivät vetäneet TommyKnockeriin, mutta valikoiman runsaudessa pyysin apua olutvalintaan tiskin toiselta puolelta. Jotain tummaa kommentilla, lasiin kaatui sherrytynnyrissä kypsytettyä espanjalaista pikimustaa imperial stouttia. Brunssin jälkeinen jälkiruoka oli mustaa mönjää kermaisella vaahdolla. Tuoksussa on reilusti sherryn makeutta. Maussakin on sherryä, ehkä vähän liikaakin. Öljyisesta oluesta nieluun jää makeutta reilusti. Tämä ei todellakaan sovi kiireisille, pullollinen tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa liian isolta. Maussa on myös salmiakkia, suolaista maustekastiketta ja rusinaa. Aika lähellä viiniähän tämä on, vähän vaikea arvostella, kun liikutaan kuitenkin olutkentän yhdellä äärireunalla.  33 cl, 11 %,  5/5



torstai 1. helmikuuta 2018

Käbliku Raspise Sour Fruit Saison

Vadelmaista souria Virosta maistelin torstai-illan juhlistukseksi. Likaisen punaista olutta pienellä vaahdolla tuoksuna vadelmamehu piti nautiskella 10-12 asteisena, maltoin odotella riittävästi jääkaapista ottamisen jälkeen. Maku on piilomakea, hapanta ja voimakkaasti vadelmaista. Alkoholi ei tunnu alkuun, mutta sen kyllä huomaa. Jälkimaku on hapan. Vaikea laji tällainen vadelmaolut on, jotenkin tuntuu äksyltä vatut. Onhan tämäkin aikamoista käynyttä vadelmamehua, mummun kellarista. Jotenkin rennosti juotavaa kuitenkin, sopii oikeastaan ihan hyvin talven tuulisiin iltoihin. 330 ml, 7,7 %, 4/5

lauantai 13. joulukuuta 2014

Yeastus Christus

Lucia-neidon tarinaan sopii tällainen hiiva.  Ehkä tämä Saison-IPA Kööpenhaminasta on enemmän pääsiäisolut, makuna on aika voimakkaasti hiiva, ei tätä kai ole tarkoitettukaan Jeesuksen syntymäpäivien juhlintaan. Mieleen tulee omenasiideri. Ei maku ole paha mutta haastavaa tai totuteltava, vähitellen makuun kyllä oppii. Olut on haastava ja vaikeahko vähän niinkuin Lucian tarinakin. Lucia-neito tapettiin kristinuskonsa takia, pyhä henki muutti hänet ensin niin painavaksi että häntä ei saatu siirrettyä, sitten yritettiin polttoa, mutta tikari kurkkuun sitten vasta tehosi. 
330 ml, 7,4%, 4/5