Kriek Ale Brew With Cherry Juice

Kaipasin nautiskelua ja avasin sitten A. Le Coqin/Olvin IPA/APA/jne -sarjaan sopivan kriek-oluen. Jotenkin ajatukset olivat kyllä ristiriitaiset. Ajatukseni kriek-oluista on sellainen pieni kaunis pullollinen vähän liian outoa olutta, mutta kyllä sellaisen aina välillä mielellään maistelee. Tämä oli sitten kuitenkin puolen litran tölkillinen, jotenkin outo valinta, mutta sarjaan sopimisen takiako näin. Väri on punainen, kirsikkainen. Maussa huomaa kyllä että 15 % juomasta on kirsikkamehua, aika voimakkaasti maistuu kirskikalta ja tuoksuu. Jostain käsittämättömästä syystä ja purukumimielleyhtymästä huolimatta alan vähitellen pitää tästä. Puoli litraa on kyllä vähän liikaa ja toista ei ala tekemään heti mieli, mutta jotenkin takaraivoon jää kytemään ajatus että voisihan tätä toisenkin vielä joskus maistaa. Onhan tämä kyllä sen verran outoa kriekit noin yleensäkin, että en kyllä sokkotestissä sanoisi edes olueksi. Reipasta siirappisuutta jotenkin onnistuu piilevä happamuus sopivasti tasoittaa. 0,5 l, 4,5 %, 3/5

Chiemseer Hell

Saksalainen lager-olut oli kirkkaan oljenkeltaista, vaahto viipyi vain hetken. Maku on, mitenkäs tämän nyt sanoisi.  Maku on mallia perus. Tätä juodessa alkaa tekemään mieli jotain maistuvampaa, pizzaa vaikka. Vähän heinää ja mallasta, mutta jotenkin maku ei ole vetinen tai no onhan se vähän. Saksalainen perusolutpullo on kyllä mukava, siitä tulee niin mieleen Münchenin vierailu. 0,5 l, 4,8 %, 2/5

Oppigårds Thurbo Stout

Ruotsalaisesta Oppigårdista totesin joskus että ei oppi ojaan kaada, ja kyllä tuo toteamus pitää edelleen paikkansa. Musta stout  tuoksuu salmiakilta ja multaiselta maltaalta. Maku on ihan aluksi jotenkin ohut, mutta toisen huikan jälkeen ohuutta ei saa enää mitenkään esille. Ohut vaahto katosi nopeasti, mutta maku ei katoa. Salmiakkia ja miellyttävästi paahtunutta mallasta. Jotain pientä kitkeryyttä leijuu miellyttävästi makumatossa. Helppoa kuin heinänteko, silti palkitsevaa. Jännää kuplintaa mustan oluen pinnalla, tavallisesti tuollaiseen tulee kiinnitettyä huomiota vain vaaleissa oluissa. Pulllollinen tuli Saveur Bieren kuukausiboksissa. 33 cl, 8,7 %, 5/5

St-Ambroise Erable

Montrealilaisen McAuslan-panimon vaahtera-olut oli kauniin vaahterasiirapin väristä ja sitähän tämän oluen maustamisessa on käytettykin. Tuoksussa oli mallasta, vaahto oli lyhytikäinen. Maku oli makeaa, jotenkin juodessa alkoi pelottamaan että jostain pulpahtaa klöntti vaahterasiirappia. Maussa oli toffeeta ilman suolaa. Kanadalaiset mainostavat nykyään että Canada is already great, tämä olut varmaan voisi upota etelärajanaapureille. Yritin kovasti miettiä että missä tilanteessa tällainen mallassiirappi on oikeastaan tarkoittettu nautiskeltavaksi. Loppua kohti nostaessa lasin huulille pölähti nenään toffeeta, makua alkoi siinä vaiheessa vähän pelätä. 341 ml, 4,5 %, 2/5

Les Clandestines De Montferri Espelta Weissbier

Taloyhtiön hallituksen kokouksessa huomasin, että en kuulukaan enää hallitukseen. Olinpahan sitten muuten vaan paikalla. Pettymyksen tai onnentunteen tasoitukseen kaivoin sitten olutkellarista vanhempieni espanjantuliaisen. Todella reippaasti kuohuva sameahko mieto weissbier tasoitti tunnelmaa. Weissbieriksi olut oli lievän makuista, mutta oikeat ainesosat kyllä löytyivät. Hiivaa oli maussa todella vähän, enemmän sitruunaa, mutta kyllä oli pehmeää. Kait tuo espelta tarkoittaa spelttiä, eli tämä taisi olla siis vehnäoluen asemesta spelttiolut. 33 cl, 4,5 %, 4/5

Mochaccino Messiah

To Ølin Coffee Brown Ale lohdutti perjantai-iltaa kun olin ensin erehtynyt luulemaan vaaleaa tummaksi. Musta Mochaccino Messiah on odotellut olutkellarissani tulemistaan kuin messias ja hyvältähän tuo maistui. Olut on mustaa, vaahto on ohut mutta pitsiytyvä. Kahvia on reilusti. Maku on kuivan paahteinen, onneksi laktoosin tuomaa makeutta silti löytyy tasapainotukseksi ja sitten lopuksi humalien kuivuutta. Etiketissä taidetaan lupailla että tämä voisi korvata aamukahvin, no harvemmin ehkä kuitenkaan. Eipä tästä mitään virheitä löydy, mutta jotain jää puuttumaan, en kyllä tiedä mitä, ehkä jotenkin liian ohutta. 33 cl, 7 %, 4/5

Lehe Suur Paks Mastif Barleywine 2014 Vintage

Virolaisen Lehe Pruulikodan barleywinen nautin hankkimastani panimon omasta lasista. Ihan ensin siinä miellytti samankaltaisuus Tapio Wirkkalan nimikkolasiin ja sitten se että lasin jalan kuplaosuus on vaan paljon paremmin toteutettu, kysykää vaikka jauhelihanpalaselta, joka on jäänyt vangiksi Tapio-lasin kuplaan. Oluestakin vähän. Koiraolut on ruskeaa ja vähävaahtoista. Tuoksu on luumuinen. Maku on makea ja tummat hedelmät, oliko muita kuin luumuja, jylläävät. Sherry tuo mielikuvia laiskanlinnasta ja takkatulen ritinästä. Hidastaa kyllä olotilaa. Aika haastava, niinkuin muutkin barleywinet. Mallasta, rusinaa, makeutta, pehmeyttä, jos joku sherrynjuoja haluaisi kokea jotain porttiteoriaa ja siirtyä oluenjuojaksi, niin tätä voisi kokeilla. Pulloa suositteli Tarton Gambrinus-olutkaupan myyjä ja minähän lankesin alle aikayksikön. 330 ml, 9,6 %, 3/5