perjantai 17. toukokuuta 2013

Birra Moretti Premium Lager

Italialaista lageria puolihelteisen päivän viilennykseksi paljasti milanolaisen oluen aika tavalliseksi. Jostain syystä tässä on joku hienostunut vire, joka jotenkin miellyttää, mutta laimeahkoahan tämä on, mutta radionkuunteluun tämä sopii. 33 cl, 4,6%,3/5

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Jack's Original Chili Beer

Ovela olut Lidlistä yllättää. Aikamoiset ennakkoasenteet painoivat tätä olutta, niin että olut oli jäänyt pitkäksi aikaa odottelemaan oman repäisykorkkinsa avaamista. Vaalea ja ensi huikalla tylsää, mutta jujuhan onkin ns takapotkussa, joka iskee sitten vähän jälkikäteen. Chili ja olut sopivatkin oudolla tavalla yhteen. 33cl, 4,7%, 4/5

lauantai 11. toukokuuta 2013

Meantime Rasberry Wheat

Kesän alku voi juhlistaa monella tavalla, esim juomalla vadelmavehnäolutta grillauksen alkua odotellessa. Englantilaisen väliaikaoluen sijasta voisi tietysti juoda jotain oikeaa oluttakin. Tämä maistuu vähän niinkuin pilaantuneita mehulta, tosin sellaista en muista koskaan oikeastaan edesjuoneeni. 330 ml, 5,0%,1/5

Heineken

Reskan terassikesä avattiin London Pubin terassilla Heinäkengällä. Aika vaaleaa ja haaleaa, toimii varmasti paremmin suuremmissa määrissä, lievää makeutta havaitsen. Mutta miksi Tawastia Bankin terassi on muuttunut tällaiseksi, noh sama auringonpaiste on jäljellä ja Hämeenlinnan  ihmisvilinä, poikkeuksena tällä kertaa oli se että yhtään rollaattoria ei näkynyt. 50 cl, n 5%, 2/5

perjantai 10. toukokuuta 2013

Schöfferhofer Hefeweizen

Saksalainen hefeweizen maistuu sopivasti pahalta, niinkuin vehnäoluen kuuluukin. Samalla söffenhoffer saa kunnian olla blogin 100. arvostelu. Kuvasin mukaan vielä äitienpäiväkukkasetkin juhlan kunniaksi. Oluessa ei ole mitään moitittavaa, en maista edes mitään outoja hedelmiä eli ihan sopivan pahaa on ja hiivakin maistuu sopivasti. Jos tällaista olisi tehyt itse kotioluena, niin varmaankin olisi tullut kaadettua viemäriin, mutta tämähän on oikeasti jonkun baijerilaisen panimomestarin tekemää. 50 cl, 5,0%, 5/5.

torstai 9. toukokuuta 2013

Praga Premium Pils

Tšekkiläinen pilsneri oli pyhäpäivän herkkuaterian palanpainikkeena. Sopi hyvin ruokajuomaksi, mutta ei kyllä yllä ihan pilsner-aateliin. Humalan makua seurasi lievä vetisyys. 50cl, 4,7%,3/5

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Valentins weißbier Premium Hefeweissbier Dunkel

Mielestäni oluen nimessä on pientä ristiriitaa weißbier ja dunkel, mutta olut on maultaan ristiriidaton. En tiedä mutta jostain syystä mieleen tulee sahti, vain vähä hiilihappoa, sopii hyvin taloyhtiön talkoiden päätösjuomaksi ja lätkäpelin seurantaan, vaikka USA juuri tasoittikin. 50 cl, 5,3%, 4/5

lauantai 4. toukokuuta 2013

Meistrite Gildi traditsiooniline kange õlu

Tallinnassa on pantu vahvaa olutta, makua säästämällä, alkoholin makua on kuitenkin laitettu mukaan, ei liikaa onneksi. Mestarien kiltaan liittyminen on helppoa, se ei jätä edes muistijälkeä, vaikka joisi vain yhden. 50 cl, 7,0 %, 2/5

perjantai 3. toukokuuta 2013

Lidskoe Premium

Veli venäläinen on sitten laittanut tällaista olutta. Makua on vähä, ei edes koko sanaa jaksanut puristaa. Jaah, olut onkin A. Le Coqin lahja Viron venäläisille, kiitos siitä. 50 cl, 4,8, 2/5

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Plevnan Sima

Terassikausi avattiin Birgitassa Plevnan Simalla, sopii ehkä parhaiten hauskan vapun toivotukseen. Olueksi maistuu kyllä simalta, onneksi ei ollut rusinoita. Sitrusta ja makeahkoa. Tuopillinen, ?%, 4/5