tiistai 31. joulukuuta 2013

Yule Smith Winter Holiday Ale

Jouluolutta nautittiin vuoden viimeisenä päivänä. Olut on samean ruskeaa ja tuoksuu humalalle, suklaalle ja yrteille. Makuna ensihörpyllä päälle puskee huono suklaa ja esanssi, ilmassa leijuu pientä pettymystä. Suklaan maku paljastuu virhearvioksi, taitaa olla vaan makeutta + humalaa. Maku on voimakas ja alkoholi lämmittää mukavasti, on juotava hitaasti, ehkä ensi vuonna kaiken saa juotua. Maku paranee ja täydentyy lämmetessään, nautiskeluolut, jonka juomiseen saa kulutettua saman ajan kuin mäyräkoirankin juomiseen tai ainakin melkein.

650 ml, 8,5%, 4/5


lauantai 28. joulukuuta 2013

Criminally Bad Elf

Brittiläinen Barley Wine tuoksahti voimakkaasti ylikäyneeltä kiljulle (en kyllä ole sellaistakaan koskaan haistellut). Omenaa on tuoksussa ja maussa, alkoholi lämmittää jälkimaussa. Happoa on jonkun verran. Olisiko kotitekoinen omenaviini hyvä verrokki. Koska joulu on ohi, niin en saa oikein nautiskeluvaihdetta  päälle. Tämän juomiseen pitää varata pari tuntia aikaa.
33 cl, 10,5%, 2/5


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Santa Paws

Joulupukki totetutti blogistin toiveita ja toi uusia olutlaseja. Maitokaupasta löytyi vielä Brew Dogin scotch ale. Olut tuoksuu pelottavasti maustesekoilulle, mutta jo ensimmäinen huikka pelastaa. Maku on täyteläinen ja vastaa mustan värin antamaa mielikuvaa. Maussa on mämmiä ja sopivasti makeutta, jälkimaku on täydentävä ja ripaus humalaa löytyy myös. Etiketissä sanotaan että olut sopii siihen  hetkeen kun pitää joulunpyhinä pelata mummun kanssa Pictionaryä. 
330 ml, 4,5%, 4/5


tiistai 24. joulukuuta 2013

Houblon Chouffe

Joulupukin odottelua lyhennettiin pullollisella belgialaista dubbelen IPA tripeliä. Voimakkaasti humalaa, melkein giniä tuoksussa. Olut kuohuaa lasiin kaadettaessa todella reilusti, tätä on kiva tarjota kavereille lasillinen, riittää monelle. Nähtävästi tästä riittää kyllä pukillekin, sen verran on aromeja, mukavaa nauttimisolutta. Vähän hedelmää ja paljon humalaa, sopivasti makeutta. Nyt täytyy lopettaa, pukki tulee. 75 cl, 9%,5/5

Mufloni Huurupukki

Mustaa porilaista maitokauppa-olutta sopi maistaa ennen oikean pukin saapumista (kiva sanoa Stoockmannin Herkkua maitokaupaksi). Tumma olut paljastuu vetiseksi suutuntumaksi, mutta makua on silti paljon, kahvia, paahteisuutta ja humalaakin. Jättää vähän mukavasti pistelevän jälkimaun. Maku täydentyy mukavasti loppua kohti.  33 cl,4.5%, 4/5

maanantai 23. joulukuuta 2013

Underlig Jul

Nøgne Øn glögiolutta maisteltiin aatonaaton ratoksi. Siinä missä glögi kohtaa oluen maistuu kardemumma, neilikka, inkivääri jne. Erikoista on olueksi, perinteinen glögikin on joskus haastaavaa nautittavaksi, tämä on myös haastavaa. Mausteiden lisäksi maussa on shampoota ja hajussa gintonicia: aika pahaa. Yllätyksellisen makuinen olueksikin ja glökiksikin erikoista. Vähän tulee mausta mieleen, juttu kaverista joka antoi anopille jouluna glögipullon ja sai sen saman pullon 2 joulun päästä takaisin langoltaan. Maku on vähän samanlainen kuin vuoden vanhassa brandyglögissä. 

0,5 l, 6,5%, 1/5


Tõmmu Hiid Kerge Tume Õlu

ALe Coqin tumma olut nautittiin lämpimän joulukinkun kanssa. Kinkun grillaus onnistui mainiosti ja tumma olut oli sopivan mietoa palanpainikkeeksi. Makua ei ollut oluessa liikaa, vähän liikaa happoa, lievästi makeutta kuitenkin. Tumma lager on vähän niinkuin laimea Light-terveys-diet-eko-versio tummasta oluesta, ei hyvä.

0,5 l, 4,7%, 2/5

lauantai 21. joulukuuta 2013

A Le Coq Jõuluporter

Tartolainen musta portteri on kypsä marja poimittavaksi. Pehmeä ja paksu oluet on helposti juotavaa ja jättää suuhun sellaisen maton, joka maistuu vähän makealta. Paahteista ja lempeää olutta, jota on helppo nauttia. Virolaisittain painotettu jõuluõlu jo sanana tuo sopivasti joulumieltä. 0,5l, 6,5%, 4/5

Puls Jõululegend Tume Eripruul

Hämeenlinnalaisen mattokauppiaan vanha mainos: "Yllätä vaimosi, tee se matolla.". Mattokauppojen jälkeen olutblogisti siis teki niin ja kuvasi oluen uudella matolla. Puls ei merkkinä mielessäni yhdisty erityisesti hyvään olueseen, mutta tämä joululegenda kertoo toisenlaista tarinaa. Ensisiemaus antaa laimean maun, mutta toistojen jälkeen olut täydentyy ja kahvin ja olisiko vaniljan maut täyttävä makuharmoniaa. Hiilihappoa tummaan olueseen sopivasti, olut liukuu suusta mukavasti nieluun ja jälkimaku on pehmeä, samettinen olut. 0,5l, 5,4%,4/5

perjantai 20. joulukuuta 2013

Fuller's ESB

Birgerin pumpusta löytyi vielä real alea. Maku on ihan perusbrittiä, hiilihapotonta ja pehmeää. Jos tällaisen oluen saisi pullossa, niin kyllä olisi vaikeaa uskotella että kaikki on kunnossa. Mutta kun tietää että tämä on hyvää, niin sitten sen kai pitää olla hyvää. Vähän niinkuin maailman parasta sahtia, erilaista silti. Birger oli täynnä, mutta ESB oli vähän vajaa. 

Pint, 5,5%,4/5