tiistai 22. syyskuuta 2015

Brewdog Brixton Porter

Skottilaisen panimon Session Porter oli jäänyt olutkellarin perukoille ja se piti sieltä pelastaa ettei ihan liikaa menisi yli-ikäiseksi. Tumman ruskean oluen maku on paahteinen. Tuoksussa on vähän suklaata, maussa paahteen lisäksi kahvia, vähän kitkerää, sellaista huoltoaseman illan viimeisen keitetyn pannullinen loppua. Humalat ja paahde kompensoivat toisiaan. Vähän ohutta kuitenkin, ehkä odotukset ovat vähän liian korkealla taas. Jotenkin lopussa muuttuu liemimäiseksi, onko se sitten hyvä asia. Ihan hyvää, mutta ei tarpeeksi. 330 ml, 5%, 4/5

lauantai 19. syyskuuta 2015

Vormsi Norrby Dunkel - Tallink Silja Line Special Brew

Tallink-Silja on ottanut laivoihinsa nimikko-oluet, niistä toinen hyppäsi ostoskoriin viimeisimmällä lauttamatkalla. Esitteet kertoivat sen sopivan hienosti laivan grilliruokien kanssa, vähän alkoi kyllä harmittaa, kun en tänään grillannut. Tumma lager kyllä maistuu ilman BBQ:takin. Tuoksu on makea, maltainen. Maku on täyteläinen, pieni kitkerä jälkitunne piipahtaa nielusta, vähän aistii luumuhillon aromia, mutta makeutta ei ole liikaa. Oluen väri on tumma ja syksyn mahdollisesti viimeisten terassihetkien valo taittaa sen hienon punaiseksi.  Hieno valinta kyllä Tallinkilta. 33 cl, 6,3%, 4/5

perjantai 18. syyskuuta 2015

Green Petrol Black IPA Brewfist

Italialainen musta ipa, jo kirjoitettuna tuntuu että sanat eivät vaan sovi yhteen, mutta kuinka väärässä sitä voikaan olla. Mustaa olutta koristaa kestävä beige vaahto. Tuoksussa on humalaa. Humala rapsakoittaa makua, samalla kun paahteinen mallas makeuttaa. Alkoholin maku ei tunnu. Etiketissä italiaano on selin ja kädet ovat strategisessa paikassa, ehkä tankkaa autoa tai sitten ei. Mitä tämä vihreä petroli nyt sitten on? Olut on kyllä tasapainoista ja hyvää. Laitetaan panimo seurantaan, eli maistetaan muita oluita, jos kohdalle sattuu, tämä löytyi etelänaapurin Haapsalusta. Ruista on etiketin mukaan tämän nyrkkioluen takana. IBU 60, 330 ml, 8,2 %, 5/5