torstai 31. maaliskuuta 2016

Maku Amber Ale

Kevään ensimmäisen lenkin kävin juoksemassa pojan kanssa. Poika oli saanut  kotitehtäväksi lenkkeillä Sportstrackerin kanssa, kun oli ollut poissa liikuntatunnilta yo-kirjoitusten takia. Jotenkin luulin että tuo olisi ollut ihan hyvä syy olla pois tunnilta. No lenkkeilyn ja saunan jälkeen kyllä olutta teki mieli, minun. Maku Brewingin laatikosta löytyi Amber Ale, joka on samean punaruskeaa, no meripihkaa. Tuoksu on makea, mutta sama makeus on kadonnut mausta. Maku on kuiva ja puinen. Kitkeryyttä on lievästi, vähän hapanta. Ehkä lenkkeilyn ja saunan jälkeen oikein kunnon koffi olisi toiminut paremmin, maku jää kuitenkin vähän kummittelemaan mieleen. 0,33 l, 4,5 %, 3/5

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Koff APA American Pale Ale

Koffin punainen oluttölkki on niin tuttu näky, mutta nyt kun mietin lähikaupan oluthyllyä, niin onkos siellä Koffin laatikoita ollenkaan, A Le Coq ja Karjala hallitsevat. Onko Koff siirtynytkin pois halvimman tölkin kilpailusta? Koffin APAn tölkkin kunnioittaa hienosti Koffin perinteistä tölkkiä. Mieleen tulee kyllä kaukaiset mökkireissut, Koffin keissi veneestä laiturille nostettuna parin muun vastaavan vieressä ja mietintä miten nämä nyt saisi kylmäksi, kun jääkaappiin ei millään mahdu.  Makua kyllä vähän täytyy jännittää että mitäs sieltä nyt tulee. Väri on kaunis samea oranssi, pieni vaahto sinnittelee oluen päällä. Tuoksussa on kutkuttavasti mäntyä ja pihkaa. Maku on hedelmäinen, sitrusta. Pientä ohuutta jälkimaussa. Kyllä tätä voi ottaa ostoskärryyn toisenkin kerran, eli seuraavan kerran kun ostan tölkillisen S-Marketista, niin eiköhän se ole Koffin APA. Helppoa sellaista parempaa kesäistä mökkijuomaa. 35 EBU, 50 cl, 4,5 %, 4/5


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Hiisi Kyyttö Milk Stout

Lähes musta olut ja siihen päälle vähän ruskeaan taipuva olut laittaa odotukset korkealle. Maitostoutissa on makeuttamisessa käytetty maitosokeria ja etiketissä mainitaan myös lakritsijuuri. Makeus on miellyttävää, lakritsaa ei löydy. Maku on lempeän lämmin, jälkimaussa pientä humalaa ja kahvia. Jotenkin runsaahkosta makukattauksesta huolimatta suussa olut tuntuu ohuelta. Jälkimaun lopussa löytyy vähän anista tai lakritsaa. Lempeää olutta, vähän sellainen outolintu, johon ehkä haluaa vielä joskus palata, mutta kun on niin monta muutakin maisteltavaa. 30 IBU, 86 EBC, 330 ml, 5,3 %, 4/5

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Teerenpeli Julma Juho Savuporter -olut

Savuista portteria nautiskelin Jean Michel Jarren Oxygenen tahtiin, pieni nostalgiatrippi Nuorten sävellahjaan 70-80-luvulle. Pullosta olutta lasiin kaataessa kuului juuri oikeanlainen pulputus. Julma Juho sai toimia grillivahtina, kun pääsiäiskinkku pikkuhiljaa kypsyi. Musta läpinäkymätön olut kerää päälleen pienen kestävän vaahtokerroksen. Maku on makeahko, savuaromia joutuu vähän etsimään,ei oikein tunnu savuiselta . Enemmän tuntuu tervapastilli, sekin sieltä 70-luvulta, sellainen tupakka-askin kokoinen pastillirasia, jossa oli isoja pastilleja. Jälkimaussa on lakritsaa, miellyttävää täyteläisyyttä. 33 cl, 7,7 %, 4/5

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pühaste Kojanarr Blonde Ale

Tartolaisen panimon vaalea ale avasi pääsiäisen juhlinnan, mitä se juhlinta nyt pääsiäisenä onkaan. Vaalea läpinäkymätön olut kruunautuu vaahtohatulla. Maku on ritisevän kuplikkaan kirpeä. Tuoksussa on hedelmää ja hiivaa, jälkimaussa on vähän samaa pullahiivaa. Muuten maku on ensin vähän piilossa hiilihappojen kuplien takana. Sitten ponnahtaa kitkeryys ja katkeruus. Selvästi enemmänkin juhannukseen kallellaan oleva olut. Makua on harkittava pitkään, toinen pullollinen ehkä selventäisi. IBU 45, 0,33 l, 5,8 %, 4/5


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Sarajevsko Tamno

Sarajevolaisen panimon tumma olut oli väriltään kolamaista. Vaahto oli runsas vähän punertava. Oluesta nautin Sarajevon erikoisbaarissa, Zlatna Ribicassa. Se on suomeksi kultakala ja sellainenhan baarin nurkan maljassa uiskentelikin, kaikkea muutakin oli pieneen baariin saatu mahtumaan, tv:ssä pyöri mustavalkoista ohjelmaa ja seinät oli täynnä koriste-esineitä. Olut oli makeaa ja maltaista. Sokeria jäi vähän hampaisiin. Ohuus takaa sen että tätä on helppo juoda. Koska Sarajevossa sataa vähän, niin otan toisenkin. 0,33 l, 4,9 %, 3/5  baarin tunnelma ei vähentänyt pisteitä. 

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Top Fuel Hippie Juice IPA

Maistoin kerran tätä hippimehua ravintola Siltasessa, Helsingin Kalliossa. Jäi kyllä niin hyvä mielikuva oluesta. Nyt samaa olutta sai Alkosta, joten tietysti se hyppäsi siihen muoviseen ostoskoriin. Olut sihahti voimakkaasti avatessa ja lasiin kaadettaessa syntyi pitkäkestoinen valkoinen vaahto. Tuoksu oli hedelmäinen ja humalainen, vähän saippuaa on mukana. Maku on lievästi hedelmäinen ja humalainen, alkuun vähän ohut tai jopa vetinen. Pikkuhiljaa humalat ja hedelmät  lisääntyvät ja makupaletti puskee päälle,  alkoholi ei todellakaan maistu. Kun oikein makua puristaa, niin huomaa jotain epämääräistä puumaisuutta, vaikka jätinkin pohjalla väijyneet hiivat pulloon. California dreamin', sanoo etiketti. Kyllä tätä toisenkin joisi, miksei korillisenkin, noh pikku hiljaa, you know. 0,33 l, 7,5 %, 4/5


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Mufloni Saison Gaelach

Viski ja olut eivät yleensä sovi samaan lasiin, eikä oikein peräkkäinkään, onneksi on poikkeuksia. Muistelen joskus vetäneeni johtopäätöksiä viskin ja oluen sotkemisen onnistumisesta Innis & Gunnin oluesta. Beer Huntersin panimo kuitenkin päätti onneksi uhmata ennakkoluulojani ja lähetti maisteltavaksi Jameson-viskitynnyreissä kypsytetyn saisonin. Ruskea olut tuoksuu makealle. Maku on lievästi makea ja maltainen, vähän savuakin leijuu mukana, kyllä siinä jotain viskiäkin on. Humalat tasapainottavat, luumukiisseliä vähän taustalla. Miellyttävää juotavaa hörppii pikku huikan kerrallaan. Alkoholi tuntuu vasta ruokatorvessa tai vatsassa. 0,33 l kai, 10,0 %, 5/5

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Bevog Kramah India Pale Ale

Sumuisen oranssi olut valui lasiin todella miedon korkin sihautuksen jälkeen. Hento vaahto paljasti mauksi hedelmää, mangoa kertoo internet, lisäisin persikan ja greipin. Ensimmäinen hörppy kyllä oli todella mauttoman oloinen. Ajattelin että nyt on kyllä itävaltalaiset hutaisseet ohi. En edes toista hörppyä viitsinyt ottaa, sitten vaan maku kehittyi jotenkin suussa ja ihan kelpo IPAahan tämä on. Hedelmien ja rusinoiden alta potkaisee humalakenkä. Etiketissä on joku örkki. Koska etiketti on tarra niin liimasinpas etiketin läppärin kanteen toisen Bevog-etiketin viereen. Panimon oluet voi laittaa seurantaan. Toinen Kramah kyllä uppoaisi varmasti.  70 IBU, 0,33 l, 7 %, 4/5

torstai 10. maaliskuuta 2016

Suomenlinnan B Weisse Foil Hat

Alkon käsityöläisoluiden erikoisuus oli mustaherukalla maustettu berliner weisse. Kauniin punainen olut on hapanta ja kuivaa. Ehkä tämä tosiaan kaipaisi jonkun makusiirapin vähän antamaan makua, sillä jotenkin tästä vaan tulee mieleen lapsuuden mummulan mehut, kun toiveissa olisi ollut Roope-limsaa. Tuntuma on liikaa mehuinen jotenkin intensiivinen, mutta silti ohut ehkä vetinenkin. 0,5 l, 4,9 %, 2/5