maanantai 19. joulukuuta 2016

Augustinerbräu München Lagerbier Hell

Müncheninreissun tuliaiseksi itselleni ostin paikallisesta lähikaupasta muutamia perusoluita. Münchenissä tuntui olevan ihan ok juoda pullollinen hellesiä pullonsuusta kaupungilla tai ainakin aseman läheisyydessä, Marienplatzilla saksalaisilla oli muut juomat kyllä. Augustiner on vanhin müncheniläinen panimo (1328), jonka ravintoloissa tuli parikin kertaa maisteltua ruokia. Panimon vaalea lager sopi mainiosti saunaolueksi. Olut on täydellisen kirkas ja tuoksu on vieno. Maku on puhdas lager, ei mitään ylimääräistä, mutta silti ihan hyvää, kyllähän tuo pitkä kokemus oluessa maistuu. Todella helpostijuotavaa, saunaoluena vaaratonta, mutta pitkä iltapäivä biergartenissa olisi varmasti kohtalokas. 50 cl. 5,2 %, 4/5

lauantai 17. joulukuuta 2016

Mathildedalin Teijo

Kyläpanimon IPA on väriltään oranssia, joka taipuu punertavaksi. Vaahto oluen päällä on iso ja aika kestävä. Jouluostokset on tänään tehty, joten odotusarvot ovat kohdillaan. Teijon tuoksu on vähän sekava tai maltainen. Maku on yllättäen multainen, maltainen, puinen, kuiva ja sekava. Vähän humala laittaa kitalaen poreilemaan, mutta ei nyt oikein osu, mutta kyllähän tämäkin uppoaa. 33 cl, 6,9 %, 2/5

perjantai 16. joulukuuta 2016

Naparbier Mad Clown Extra Pale Ale

Ranskalainen extra pale ale on oikeaa sitruunasoodalla maustettua olutta tai siis maistuu siltä. Väri on oranssi ja vaahto on pieni, mutta kestävä. Tuoksu on humalainen, maku on appelsiinia ja sitruunaa sekä hiipivää makeutta. Jälkimaku on kuiva ja humalainen. Ihan ovelalta maistuu. Olut tuntuu jotenkin tuoreelta, toisaalta maku on ihan vahva ja tuntuu vielä vatsassakin.  Etiketissä on tietysti tuollainen pelottava klovni ja etiketti on jotenkin ruma. 330 ml, 5,7 %, 4/5



torstai 15. joulukuuta 2016

Brewdog Kingpin 21st Century Lager

Brewdogin oluiden odotusarvot on aina todella korkealla ja syystäkin. Kingpin on panimon videon mukaan  jotenkin kasariolutta. Tuoksu on aika maltainen. Maku on, niin no on. Mallasta on lagerissa reilusti, olisiko mukana vähän hedelmääkin. Loppua kohden olut alkaa tuntua vahvalta. Lagerista sanotaan että se on vaikein oluttyyppi, no suomalaiset isot panimot osaa lajin tähänkin verrattuna ihan hyvin. Brewdogin pullollisia tutkaillessa tulee aina mieleen että miksi etiketin tyyli piti vaihtaa, vähän mielensäpahoittajamaista. 330 ml, 4,7 %, 2/5

tiistai 13. joulukuuta 2016

Crew Republic Foundation 11 German Pale Ale

Kohtalon oikusta Lucia-neidon juhlinnan avuksi olutkellarin kätköistä pompsahti taannoisen Münchenin-matkan kunniaksi müncheniläinen pale ale. Pale ale toi vähän valoa tähän pimeyteen, joten eikös se nyt sopinut ihan hyvin tähän juhlapäivään, voisikohan Lucian päivän juhlintaan liittää Pale Ale -päivän, kun ovat vähän samalla asialla. Tuoksu on appelsiininen, väritys on vaan kaunis sameankirkas oranssi, valoa vasten varsinkin. Maku on hedelmäinen, mukavasti humalan (Tradition, Mosaic, Citra, Cascade) katkeruus jää poskiin pyörimään. Hiilihappoa on sopivasti, juominen on helppoa ja miellyttävää. Jos kohtalo olisi säästellyt tätä pullollista kesähelteille saakka, niin kyllä yksi lisäpiste olisi melko varmasti napsahtanut, tarkemmin ajatellen kyllä se napsahtaa nytkin, sen verran alkoi tehdä mieli toista samanlaista. Kyllä saksalainenkin osaa muutakin kuin hellesiä. Pullollinen taisi olla ranskalaisen olutkaupan kuukausiboxista. 0,33 l, 5,6 %, 5/5

maanantai 12. joulukuuta 2016

Malmgård Jouluolut

Luumukiisselinväristä olutta, mukavalla vaahdolla löytyi lähikaupasta. Joulutunnelmaa ei erityisesti päivään löytynyt, muuta kuin pienestä ja nopeasta joulusiivouksesta. Sitä kun kannattaa kuulemma tehdä koko vuosi, niin ei tarvitse sitten ennen joulua huhkia. Olut maistui mukavalta, lievää paahteisuutta on pinnassa, piilevä ohuus tekee oluesta helpostijuotavaa. Jälkimaussa on vähän kahvia ja suklaata. Kyllä tätä kelpaisi joulupöydässäkin maistella, ei ole liian vaikeaa, mutta silti aromikasta. Jälkiruoaksi saa sitten olla jotain vähän tuhdimpaa, ehkä ohuus alkaa lopuksi vähän haitata. Makeus on juuri oikeanlaista. 27 EBU, 65 EBC, 50 cl, 4,5 %, 4/5


lauantai 10. joulukuuta 2016

Ruosniemen Musta Lomittaja

Pieneksi flunssalääkkeeksi nautiskelin lämmintä mustaa olutta. Ruosniemen Panimon savu-saison kaatui lasiin ohuenoloisena, mutta komeavaahtoisena. Tuoksu oli savuinen. Maku oli samaa mitä tuoksukin eli savuinen. Vähän ohuutta, liukkautta, kuivuutta ja hapanta. Vienosti katkeruutta lopuksi, savuisuus katoaa. Positiivista mielikuvaa lisää se että olisi pitänyt olla isompi pullo että olisi päässyt paremmin arvioimaan, eli helposti juotavaa on. Pullollisen olen tainnut ostaa aikanaan Alkosta. Flunssalääkkeeksi voin suositella. 33 cl, 6,3 %, 4/5


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Ruosniemen Panimo Sihteeri

Sihteeri tuoksahtaa vähän väljähtyneeltä ja kiljumaiselta, tosin viimeisestä kiljuntuoksuttelusta on muutama tovi, mutta sovitaan että mielikuvamaisesti tuoksu on tuo. Sihteeri tuntuu ohuelta ja mausteikkaalta, inkivääri, korianteri ja mustapippuri on mainittu etiketissä, väristys on sameankirkkaan keltainen. Aikamoista sekoitusta, yritän maistella makuja mutta en voi välttyä mielikuvalta että olut ei ole minun makuuni. Ruosniemen panimon tuotos löytyi Lidlistä tai Citymarketista ja etiketissä on merkintä 12/16, olisikohan tuolla tekemistä makuelämyksen kanssa. Kevyttä, vähän hiivaista ja vähän hapantakin, ehkä useampi maisteluannos voisi löytää oluesta jotain miellyttävämpää kuin puisen outouden. 33 cl, 4,1 %, 2/5

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Augustiner Dunkles

Onneksi bierstubet ovat sunnuntaisinkin auki Münchenissä. Platzlilta löytyi Augustinerin pieni levähdyspaikka, vastapäistä HB:tä hiukan rauhallisempi. Juomaksi valikoitu tummempaa olutta lämmikkeeksi. Kylmä tummahko olut maistui yllättäen vähän salmiakilta tai tervaltakin. Lämmitysefekti oli vaimea, mutta olut oli ihan hyvää. Helppo olut, jossa on jotain erikoisuuttta. 0,5 l, n 5 %, 4/5 





 

lauantai 3. joulukuuta 2016

Hofbräuhaus Dunkel

Münchenissä ei voine sanoa käyneensä jos ei käy Hofbräuhausissa, lauantai-iltapäivä oli vilkas, torvisoittokunta töräytteli välillä musiikkiaan. Melua ja ihmisiä riittää. Maß tummaa olutta tärähti tarjoilijalta pöytään sutjakkaasti ja vaahto suojasi olutta mukavasti. Väritys oli tumma kastanja. Maku on helppo, vähän ohut ja lievästi makea, mallasta vähän. Helppous on ymmärrettävää, kun tuopin koko on sopiva. 1 l, n. 5 %, 3/5