lauantai 13. lokakuuta 2018

Palm Belgisch Amber Bier

Parikymmentä vuotta sitten majoituin pari viikkoa Mechelenin kaupungissa Belgiassa kasikymppisen pariskunnan yläkerrassa. Rik oli entinen panimotyöntekijä ja hänen suosikkioluensa oli Palm. Nyt vihdoin löytyi Suomesta tölkillinen tätä. Muistan hämärästi tätäkin aikanaan maistelleeni mecheniläisen talon olohuoneessa iltaolueksi. Nyt olut näyttäytyy kuparisena ja vaahto on kirkkaan valkoinen. Maku on maltaisen makea. Makeus on aika reipasta, mutta sen rusinaisuus ja hunaja sekoittuvat johonkin happamaan yrttimäisyyteen. Iltaolueksi sopii, varmaankin ihan tarkoituksella makeus kertoo että ei toista olutta, Nostalgiapiste taisi napsahtaa. 33 cl, 5,2 %, 5/5

perjantai 12. lokakuuta 2018

Saimaa Brewer's Special American IPA

Saimaan sponsorilaatikon amerikkalaistyylinen IPA on mukavan tumman oranssia olutta ja päälle kehkeytyy kaunis vaahto, joka kyllä laskeutuu nopeasti, mutta sinnittelee loppuun saakka. Tuoksussa on makeaa mallasta ja humalaa. Maussa on sama meininki. Olut on uusi versio Saimaan samasta oluesta, tätä on ainakin kuivahumalotu. Kyllähän nuo Columbus, Cascade ja Mosaic alkavat maistumaan ihan reippaasti hedelmäiseltä, kun olut puoliksi juotu, ensin kun tuntui jotenkin ohuelta. Paranee vaan loppua kohden, prosenttimäärä on juuri sopiva ja se tuntuu ihan mukavasti. EBC 12, EBU 42, 500 ml, 6,0 %, 4/5


tiistai 9. lokakuuta 2018

Pyynikin American IPA

S-marketin hyllystä ostin joku aika sitten yhden IPAn. Pyynikin Amerikan-version uudempi versio on vähän likaisen oranssi. Vaahto on kaunis ja tiivis. Tuoksu on havuinen. Maussa tuntuu kitkerähkökin humalaisuus, vähän tunkkainen, jotenkin likainen myös. Jälkimaku on pitkästi kuiva. Ei nyt tänään uponnut, vaikka Pyynikin oluet yleensä ovat napsahtaneet aika hyvin kohdilleen. 0,5 l, 5,2 %, 3/5 

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Saimaa Brewer's Special Yakima Valley Double Hopped APA

Salibandyn jälkeinen palautusjuoma oli Saimaa Brewersin tarjoama APA. Olut tuoksuu voimakkaasti hedelmältä ja varsinkin humalilta. Maussa on hedelmäistä havuhumalaa. Oikeastaan kaikki tarvittava löytyy makupaletista. Oluen väri on kirkas oranssi. Vaahto on olematon, Jälkimaku on humalainen. Välillä alhainen alkoholiprosentti taitaa paljastaa vähän ohuutta maussa, mutta kokonaisuus on mainio. Tätä pitää ostaa kyllä kaupasta, kun kohdalle sattuu. 500 ml, 4,5 %, 4/5

perjantai 5. lokakuuta 2018

To Øl Sur NEIPA: Citra & Mosaic

NEIPAmaisen samean kuultavan oranssi olut kaatuu perjantai-illan kunniaksi lasiin. Vaahtoa kertyy seitinohut kerros, mutta se jättää jälkeensä siistiä pitsiä. Tuoksussa on kumia. Olut maistuu sitruunamaiselta ja hiiva ilmoittaa olemassaolonsa. Hiilihappo terävöityy suussa. Happamuus on sitruunasta. Vaahto on kirkkaan valkoista ihan lasin pohjalle saakka. 33 cl, 5,0 %, 4/5


torstai 4. lokakuuta 2018

Mikkeller Haven Organic German Pilsner

Mikkeller-panimo on järjestänyt Tanskassa Haven-festivaaleja, jotka ovat tarjonneet musiikkia, ruokaa ja olutta. Tämä pilsneri on vuoden 2018 festivaalien nimikko-olut. Tuoksun on maltainen, tölkin sihahdus oli vaimea. Väri on pilsneriksi vähän samea. Maku on ensin makea, mutta lievä humala löytyy hörpyn loppuosasta. Ihan vähän sitruunaa ja ihan vähän havuja, pääosassa on sellainen maanläheinen pilsneri. Ei ihan peruspilsneri, vaan vähän erilainen, uskoisin että festivaaliolosuhteissa tämä olisi todella mielenkiintoinen. 500 ml, 5 %, 4/5

tiistai 2. lokakuuta 2018

Saimaa Brewing Brewer's Special California IPA

Saimaa Brewing sponsoroi maistiaisia uusista oluistaan. Yksi niistä oli uudistettu California IPA. Alkoholiprosenttia on ainakin nostettu maitokaupparajalle. Olut on kirkasta tumman oranssia, vaahto on tiivis valkoinen haihtuva hattu. Tuoksu on makeaa havua. Maussa mallas ja humalat vuorottelevat. Lievää havua ja sitten sitrusta, makeaa, jälkimaku on katkerampaa, ei enää makeutta. Jälkimaku voimistaa makuelämystä, vaikka maussa välillä pieni ohuus pilkahtaakin. 500 ml, 5,5 %, 4/5

lauantai 29. syyskuuta 2018

Kimito Brewing Smash Series Golden Bikini Golden Promise Malts & Vic Secret Hops

Lauantai-illan huumaa täydensi kotimainen vaalean keltainen olut. Lasiin kaatuessa samea olut muodosti valkoisen tiiviin vaahdon. Kitkerä maku täydentää sitruunaista tuoksua. Sitruunasta ei ole makeutta yhtään puristunut mukaan. Jälkimaku on kuiva, katajainen. Gin tulee mieleen, tosin en muista koska sitä olisin juonut. 0,33 j, 5,9 %, 3/5

torstai 27. syyskuuta 2018

The Flying Dutchman Strong Minded Brave Hearted Bold as Love IPL India Pale Lager

Hollantilaisen Suomeen muuttaneen panimomestarin kiertolaispanimo nimeää oluensa aina perusteellisesti. Tämä lager on humaloitu reippaasti, mutta tuoksu on reilun maltainen tai jopa ylikypsän hedelmäinen. Väri on samea oranssinruskea. Maussa humalat ova pääosassa. Maku kääntyy pilsnerimäiseksi. Hiilihapot tuntuvat vähän teräviltä. Ei tämä ole panimon parasta, jotenkin liian moneen suuntaan repeävä. 50 EBU, 330 ml, 5,2 %, 2/5

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Tanker Craft FM Pale Ale

Pullollisen radion kanavaksi säädin Craft FM:n. Kanavan tuoksu oli hedelmäinen, väritys on vaaleankeltainen ja vaahto on valkoista. Maku on hedelmäinen, sitrusta ja  hiukan ananasta. Humalat ovat miellyttävät. II-olut-kategorian olueeseen on saatu pale alen kaikki olennaiset elementit. Kategoria on vaan aika erikoinen, oluessa on vaan parempi että siinä on vähän enemmän alkoholia. 35 IBU, 330 ml, 3,5 %, 4/5

tiistai 25. syyskuuta 2018

Africana Beer Special Beer

Mauritiukselta Viroon rantautuneen lager-tölkin sain luultavasti kiitokseksi salibandykentältä Turengin huutokauppamestarille antamistani millimetrin tarkoista syötöistä tai voi olla että kyse oli jostain lohdutuksestakin. Olut on kirkkaan keltaista ja sen päälle muodostuu kiinteä valkoinen vaahto. Tuoksu on aika makea. Maku on makea, hedelmäinen ja omenainen. Käsitin vähän että oluen hankinnan pontimena on ollut edullinen hinta, jota on haettu sitten Latviasta saakka. Onhan tämä aika kevytsarjalainen olut. Kiitos Joni, syötän ensi kerrallakin. 0,33 l, 5,2 %, 2/5

lauantai 22. syyskuuta 2018

Brewdog Elvis Juice Grapefruit Infused IPA

Päivän maalailut päättyivät yllättäen kun toisen kerroksen maalaaminen onnistuukin vasta 16 tunnin päästä, joten laitetaan vähän Elvistä soimaan. Greippinen BrewDogin IPA tuoksuu pullonsuusta greippiseltä. Vähän samean ruskeaa olutta heikolla vaahdolla kaatuu lasiin. Maku on hedelmäisen makea ja samalla greippisyys tuo vähän kirpeyttä. Greippi on mieluummin makeaa kuin hapanta. Jälkimauksi jää reilusti enemmän sitä hapanta greippiä. Elvis-mehu, kai tämä on vähän menumaistakin? 330 ml, 6,5 %, 4/5

perjantai 21. syyskuuta 2018

Ebeltoft Gårdbryggeri Skunk Jam I.P.A.

Mikkellerin olutkerhon paketista löytyi haisunäätä olutta, etiketissä oli kuitenkin hieno pääkallo. Oluen väri on raikkaan oranssi, tuoksu on hedelmäinen, persikkainen jopa. Vaahto on valkoinen ja se säilyy ohuena oluen pinnalla. Maku on onnistunut. Humalat ovat raikkaat ja ryhdikkäät, hedelmäisyys tuo makeutta. Vahvasti peukku ylöspäin tälle oluelle ja panimolle. Puolen litran pullo näyttää todella isolta, mutta olut loppuu liian nopeasti. IPA is alive! Ebeltoft jos tulee vastaan, niin en epäröi pullollisen ostamista. 50 cl, 7%, 5/5

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Pihtla Kolm Venda

Saarenmaalaisen panimon juhlaolut on vaimeatuoksuinen, vähän puumainen. Vaahto on ponneton, valkoinen, oluen väritys on ipamainen, vähän samea oranssi. Maussa puumaisuus on ensin ylivallassa, sitten sitruuna paljastaa itsensä. Taustalla on vähän pientä mentholia. Kokonaisuus paranee merkittävästi lasin pohjan paljastumisen myötä, humalat miellyttävät.  IBU 63, 33 vl, 6,5 %, 4/5

lauantai 15. syyskuuta 2018

Tanker Sound Check Pale Ale

Virolaispanimon pale ale kuohuaa reippaasti, pakko ryystää liiat kuohut lasista pois. Kellertävän oranssi olut on vähän sameaa. Tuoksussa on sitrusta. Maku on humalainen, sitruunainen. Kitalakeen jää greippiä. Aika osuvasti sitrukset ja humalat ovat liittoutuneet. Suussa tunnelma jää vähän ohueksi, jälkimaku on täyteläisempi. Maussa vilahtaa vähän hiivaista sävyä, hiilihappo poreilee reippaasti. 330 ml, 4,6 %, 4/5