Festbier-tyylinen olut lienee tarkoitettu oktoberfesteille, mutta nyt ollaan Hämeessä kerrankin ajoissa. Punaruskea olut on sameaa, vaahtoakin oli. Tuoksuun sekoittuu makeaa mallasta ja jopa vähän toffeeta. Maku on mallasvetoinen, makeaa hillitysti, puhdas kokonaisuus. Jotenkin yhtaikaa kevyttä ja täyttävää, maku on siis täyteläisen puolella. Sellainen terassi-illan helppo kitalaenkostuttaja. 0,33 l, 6,2 %, 4/5
keskiviikko 18. maaliskuuta 2026
keskiviikko 16. huhtikuuta 2025
Nittenauer Festbier
Müncheniläistä Oktoberfest-olutta löytyi kaupan hyllyltä. Olut on kirkkaan kuparista ja vaahto valkeaa ja se on pienikuplaista ja ihan hienoa. Tuoksussa on mallasta ja pieni makeus harhailee taustalla. Maku on maltainen, ei ole mitään yllättävää, vaan perussaksalaista maataloustuotetta. Makeutta on vähän, viljoja on enemmän kuin humalia. Toimii ihan hyvin keväisessä illassa linnunlaulua kuunnellessa. 0,5 l, 5,7 %, 3/5
torstai 7. lokakuuta 2021
RPS Oktoberfest 2021 Vienna Lager
Alkossa oli erilaisia sinivalkoruudullisella etiketillä päällystettyjä Oktoberfest-oluita. Nopean harkinnan jälkeen päädyin kuopiolaiseen vienna lageriin. Väri on punertava ja vaahto käy nopeasti valkoisena. Tuoksussa on marjaisuutta ja mallasta. Maku on yllättävästi kuivahko, taustalla on kyllä makeaa, vähän kuplivaa pähkinäpuuta. 440 ml, 5,9 %, 3/5



