Näytetään tekstit, joissa on tunniste lager. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lager. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. syyskuuta 2022

Nokian Keisari Pint Please India Pale Lager

Kauniin vaalean ruskeaa, vähän sameaa, mukavasti kuohuvaa nokialaista lageria löytyi lasista, pienen salibandyilyn ja saunan jälkeen. Tuoksu on hedelmäinen, se täydentyy maistellessa pienellä mentholilla ja humaloinnilla. Vähän mallasta ilmestyy hörppäillessä, mutta pientä ohuutta kurkistelee jostain. Ihan ok olut, pitää maistella toinenkin, jos muistaa kauppareissulla tämän vielä. 0,5 l, 5,0 %, 4/5




perjantai 29. heinäkuuta 2022

Paloaseman Bulk Gebbans

Kävin kesäreissulla Nummella, ihan Paloaseman panimollakin, mutta siellä ovessa oli lappu jossa luki että kaljat on loppu. Onneksi kuitenkin Pikkuomenasta löytyi vielä panimon oluita, joista muuten kahviportteri ei halunnut säilyä kovin pitkään ja pamautti itsensä vapauteen yöllisellä poksautuksella. Bulkkiolut on kirkkaan kultaista ja vähävaahtoista. Tuoksussa kukkasia, mallasta ja heinää. Maussa on enemmän heinää ja havupuuta. Jälkimaku on humalainen ja vähän sitruunainen.  Bulkkioluiden aatelia taitaa tämä olla. Tölkin takana on Spotify-linkki, jossa taitaa esiintyä panimon oma orkesteri. 0,44 l, 4,8 %, 4/5 




tiistai 12. heinäkuuta 2022

Anderson’s Valeksander

Tartolainen oranssinen sameaan kallistuva lager kuohuaa lumoavan kauniisti. Tuoksu on kuivaa ruohoa. Maussa on makeutta, hyppysellinen sitruunaa, heinää, vähän tuhkaa ja kuivuutta. Lasia täydentäessä vaahto on edellinen lumoava ja pehmeä. Alun heinäisyys vähän rauhoittuu, mutta hallitsee se edelleen. Onhan tämä kunnon lageri. 0,33 l, 4,7 %, 4/5  




lauantai 2. heinäkuuta 2022

Pelforth Blonde

Helteisen Montmartreen Le Rufugen terassilla happy hour -oluena oli ranskalaista vaaleaa lageria. Väri on kirkas kulta, vaahtoaa vähän kuitenkin jättäen pitsiä tuopin pintaan. Tuoksu on mieto mallas. Olut on sopivan kylmää, ohutta mallasta, lopussa vähän katkeroa. Ranskalaista peruslageria, ei erikoisempaa, mutta terassilla sammuttaa janoa ja ehkä viilentääkin. 50 cl, 5,8 %, 3/5




keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Gallia Paris Follamour Lager Bio

Kun olet kiertänyt Montmartren ja kiipeät sen jälkeen kuusi kerrosta kämpille, niin tiedät että lähikaupasta ostettu pariisilainen kylmä olut on ansaittu. Bio-lager on vähän sameaa oranssia ja se vaahtoa valkoisen sitkeästi. Tuoksussa on mallasta ja makeutta. Maku on alkuun aika ohut. Mallasta on, hitusen hedelmiä, sitrusta, lopulta mallas hallitsee muiden heinänkorsien kanssa. 33 cl, 5,5 %, 3/5




perjantai 27. toukokuuta 2022

Pühaste Tartu Hele

Tartolainen lager on oranssinkultaista ja vaahto on valkea. Tuoksuu ruohoiselta ja kalkkiselta. Maussa on mallasta, pientä humalan hurmaa. Kokonaisuus on sellainen että tällaista voisi juoda useammankin, sillä oluessa on kyllä makuja reippaasti. Kalkkisuus katoaa johonkin ja maltaisuus valtaa pehmeänä alaa. Etiketti on kyllä pettymys, kun on tottunut Pühasten etikettitaiteeseen. 0,33 l, 4,8 %, 4/5




maanantai 23. toukokuuta 2022

Meistrite Gildi Kuldne

Raskaan turistipäivän jälkeen istahdin majoituspaikkamme sisäterassille nauttimaan lagerista. Majoituspaikan osoite on Gildi 3, joten tämä on niin kuin paikan nimikko-olutta. Väri on kirkkaan ja puhtaan kuparista oranssia, vaahtoaa valkoisella. Latvialainen olut tuoksuu miedosti maltaalta. Ensipuraisussa on hedelmää ja nallekarkkeja. Maku on lopulta maltaisempi, silti aika makea. 1 pint, 5,2 %, 2/5 




lauantai 21. toukokuuta 2022

Pühaste Pakane Cold IPA

Karlovassa olikin oikeat festivaalit ja koko Tähe-katu oli täynnä ihmisiä ja pop-up-kahviloita ja kaikenlaista myyjää. Barlovassakin oli jo keskellä päivää terassit täynnä ja italopoppi raikasi ja tarjoilu oli ymmärrettävästi ilman laseja, joten näköhavainnot jäi väliin. Olut lagerin ja alen yhdistelmä, humalaista ja kuivaa. Lagerin makeutta ja ipan katkeruutta, hedelmiä ja mäntyä. Haen toisenkin, tunnelma on niin mukava. 0,33 l, 6,9 %, 5/5




perjantai 20. toukokuuta 2022

Vilniaus Canis Lupus

Loma Tartossa, aloitin sen Anna Kauplus-vakioretkikauppamme yllätysoluella. Tallinnan ja Tarton välissä oleva kauppapahanen yllättää aina myös olutvalikoimallaan, tällä kertaa valikoimasta löytyi liettualaisia susiolutta.  Väri on puhdasta kultaa ja vaahto valkeaa. Tuoksu on makeaa mallasta. Maku on maltainen, aika makea, ihan vähän humalaa. Peruslageria, jano lähti. 0,5 l, 4,6 %, 3/5




torstai 31. maaliskuuta 2022

To Øl 45 Days India Pale Lager

Lenkkeily nastalenkkareilla ja sauna, siihen on pakko liittää joku hyvä lager. Oikeastaan hauskaa ihan lähi s-marketista löytyy nykyään tällaisenkin maineikkaan tanskalaisen olutta. Arvaukseni oli että ei tämä halvanoloisessa tölkillisessä oleva olut voi olla huonoa. Väri on valoisan kirkkaan keltaista ja vaahto on valkoista. Tuoksussa on rapsakkaa sitruunaa ja vähän makeampaakin sitrushedelmää. Maku on enemmän rapsakan suuntaan, ehkä greippiä, kuplintaa. Taustalla on kuitenkin häivähdys makeutta. Jälkimaku on sopivaa katkeruutta, humalia on reilusti. Lopputulos on oikeastaan erinomainen voimakasmakuinen olut. 44 cl, 5,5 %, 5/5




maanantai 7. maaliskuuta 2022

Cerveja Sagres

Kirkas ja kultainen lager kaatui lasiin ja kuohusi valkeana. Sagres on se toinen portugalilainen iso panimo joka joku aika sitten kampesi itsensä ykköseksi ohi Super Bockin. Join oluen palautusjuomaksi, kävin vähän lenkkeilemässä Lissabonin mäissä. Olut on aika tuoksuton. Maku on kevyt, hiilihappoinen ja vähän kalkkinen. 500 ml, 5 %, 2/5




sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Cerveja Super Bock

Lissabonilaisen miraduoron terassilla oli tarjolla isoja ja pieniä lasillisia portolaista lageria. Auringonpaahteessa olut oli kirkasta kultaa, joka vaahtosi valkeana. Tuoksu on makeaa mallasta, samoin maku kuplinnan kera. Helljuomana aika mukiinmenevää. 40 CL, 5,2 %, 3/5




tiistai 25. tammikuuta 2022

Kimito Tropical Thunder Jenkki Lager

Ihan nimen perusteella ajattelin että ipattomaan tammikuuhun voisi sopia tällainen lager. Vaahto on mainittava ihan ensin, sen verran tyylikkäästi kuohuaa. Olut on lähempänä ruskeaa kuin kultaa. Tuoksu on leipäinen. Maku on pehmeää. Hedelmäisyys ei ole ukkosmaista, vaan tuo leipäisyys täyttää suun, lievästi makeaa.  Humalaisuus on sellaista märkää mäntyä. Toinen pullollinen varmasti parantaisi juoksua.  0,33 l, 5,6 %, 3/5




tiistai 18. tammikuuta 2022

Kontulan Keijo Juotava Lager

Koska olen tartolaisen oluen ystävä, niin  mielenkiinnolla olen seurannut kontulalaisen olutfirman markkinoimaa gepardia ja sen aiheuttamaa pientä mediakohua. Nyt sitten uskalsin sen S-marketista nostaa ostoskärryyn. Saunan jälkeen olut kaatui lasiin kirkkaana kultana ja kuohuen ohuesti  valkoisella vaahdolla. Tuoksu on vaimea. Maku on kyllä tuttu, vähän mallasta, hiilihappoja ja pikkuriikkisen humalointia. Jälkimaku on vähän maltainen. Keijo on sellainen tuttu, jolle morjenstaa kadulla mutta ei ole oikein varma että kuka se oikein oli, ihan hyvää,  mutta en kyllä jää juttelemaan.  0,5 l, 4,6 %, 3/5 





keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Anderson's Funk Soul

Tartolainen samea kultainen, reilusti tiiviillä valkoisella vaahtoava lager valikoitui saunaolueksi. Tuoksu on maltainen ja hitusen hiivainen, mutta maku onkin aika humalainen. Hörppy hörpyn jälkeen maku paljastuu vähän metalliseksikin. Vaahto on sitkeää, mikä tietysti lisää nautintoa. Humalaisuus antaa mukavasti potkua, sopii paremmin nautiskeluun kuin saunan jälkeiseen vilvoitteluun, reilusti makua lageriksi. Tölkillinen matkasi  saunajuomaksi Tarton Rüütlin olutkaupasta. Olut katosi lasista oikeastaan huomaamatta. 0,33 l, 5,5 %, 4/5




keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Bock's Dunkel

Vaasalaisen panimon tumma lager löytyi S-marketin hyllyltä. Olut on tummaa ruskeaa pienellä punerruksella. Vaahto on vaaleaa ja heikkoa. Tyylikkään pullollisen sisältö tuoksuu maltaalta ja makealta. Maku on mallasta ja kotikaljaa, makeutta on maltaassa, mutta pieni havuisuus ja paahteisuus tasoittavat kokonaisuutta. Hiilihappoa löytyy. Maku muodostuu pikkuhiljaa täyteläisempään suuntaan.  Etiketissä on maininta Suomen paras olut 2021. En ihmettele yhtään sillä tässä haastavassa tummien lagereiden sarjassa ei ole helppoa. 330 ml, 4,9 %, 4/5






tiistai 30. marraskuuta 2021

Saku Karl Friedrich Helles

Tarton Lōunakeskuksen Coopista nappasin oluhyllyltä lagerin, saunaolueksi se pintillinen sitten päätyi Hämeenlinnaan. Virolainen olut on täydellisen puhtaan kultaista, vaahtoa syntyy vähän. Tuoksu on vaimea makea mallas, no lager-oluelta tuoksuu. Maku on tyyliä perus, niin tuttu ja turvallinen, aika vaimea. 568 ml, 4,6 %, 2/5




torstai 7. lokakuuta 2021

RPS Oktoberfest 2021 Vienna Lager

Alkossa oli erilaisia sinivalkoruudullisella etiketillä päällystettyjä Oktoberfest-oluita. Nopean harkinnan jälkeen päädyin kuopiolaiseen vienna lageriin. Väri on punertava ja vaahto käy nopeasti valkoisena. Tuoksussa on marjaisuutta ja mallasta. Maku on yllättävästi kuivahko, taustalla on kyllä makeaa, vähän kuplivaa pähkinäpuuta. 440 ml, 5,9 %, 3/5





tiistai 21. syyskuuta 2021

Olvi Sandels Juhlaolut Suodattamaton

Olvin sponsorilähetyksen toiben tölkillinen oli perinteisen Sandelsin juhlaversio. Juhlaanhan on aina aihetta. Väri on melko kirkkaan kultaista. Vaahto on nopea katoamaan. Tuoksussa mallasta, ei oikein muuta erotu. Maku on pehmeä, mallasta, jopa täyteläinen, pientä kirpeyttä, sellainen parempi saunaolut. Jos tämä ilmestyy lähi-S-markettiin, niin tuskin pystyn tätä välttelemään. Kyllä aina löytyy joku syy juhlia. 0,5 l, 5,3 %, 4/5




keskiviikko 25. elokuuta 2021

Stone Buenaveza Salt & Lime Lager

Alkosta löytyi tyylikäs meksikolaistyylinen pääkalloetiketillinen amerikkalaista olutta. Perinteisistä meksikolaistyylin oluista poiketen oluessa on jo valmiiksi limeä. Väri on kirkkaan kellertävää ja vaahto on pikaista valkeaa. Tuoksussa on sitrusta. Kepeä lienee sopiva adjektiivi, maku on limettinen, maltainen ja janottavasti suolainen. 0,355 l, 4,7 %, 4/5