Helsinkiläisen panimon olut vaahtoaa reilusti, kun kuultavan oranssin oluen kaataa lasiin. Vaahto on tiivis ja kaunis. Tuoksuu hedelmiltä ja vähän hiivalta. Maussa on tuoksunkaltaiset elementit. Suussa tuntuu hiilihappoja, vaikka ei varsinaista poreilua ole liikaa. Pullollisen ostin jostain supermarketista, olisiko ollut Sellosta. Jälkimakua on kuivan männynkäpyisen humalainen, aika kuiva. Jotenkin en oikein pääse oluen kyytiin, ehkä helteen takia. 33 cl, 5,5 %, 3/5
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. kesäkuuta 2019
lauantai 20. huhtikuuta 2019
Budapest IPA
Lyhensin pitkäperjantaita käymällä Budapestin rauniobaarissa. Szimpla Kertissä riitti väriä ja iloittelua. Sama juttu oli tuopissakin. Tumman oranssi olut kuohui reilusti vaaleaa vaahtoa. Maku on lämpimään päivään sopiva, hiukan hedelmää, enemmän humalaa. Havuisen humaloinnin rinnalla leijuu sopivasti makeutta. Ei tämä ainakaan pitkästytä, otan toisenkin. 1/2 litraa, ehkä yli 5 %, 5:5
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Pruulius G-Punkt Greibine IPA
Työpisteeni on G-rakennuksessa, sen kahvihuoneen nimi on G-piste. Sama nimi on osunut virolaiselle greippiselle IPAlle. Olut on väriltään kauniin oranssi ja vaahto on tiivistä valkoista ohutta kerrostumaa. Tuoksu on hedelmäinen. Greippiä on selvästi maussa, ei se nyt peitä humalointia, mutta jotenkin humala ja greippi täydentävät tai vähän niin kuin neutralisoivat toisiaan, eli olut on helppoa juotavaa. Ehkä greippi kuitenkin valloittaa maata eniten. Paranee koko ajan juodessa. Alkoholia ei edes huomaa. Taisin ostaa oluen Tarton jostain olutkaupasta, miksen ostanut kahta. Onnistunut on. 330 ml, 6,9 %, 4/5
tiistai 2. huhtikuuta 2019
Maku Lemon Pale Ale
Jääkaapissa oli tämä tuusulalainen tölkki odotellut jo jonkun aikaa omaa hetkeään. Tölkin sihauttaminen aiheutti samettisen vaahdon ilmestymisen tölkin päälle ja kaataessa olutta lasiin tiivistä vaaleaa vaahtoa jäi sinnittelemään oluen päälle. Olut on kauniin oranssia. Tuoksussa on sitrusta ja yllättäen vähän mausteita. Maku on miellyttävän humalainen, pienellä sitruunaisella twistillä. Katkeruus kuivattaa vähän kieltä ja seuraava huikka on saatava pian. Tölkin kyljessä sanotaan että sitrrunankuorta on käytetty. Mukavan konstailematon olut, en muista että mistä olen hankkinut tämän, mutta täytynee laittaa ostoslistaan merkinnäksi. 0,33 l, 5,0 %, 4/5
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Käbliku Uhhuuu
Iltapäiväolut Tartossa, vieläpä löytyi yksi uusi olutravintola. Emajõe Pruulikoda on kauppahallin alakerrassa ja olutvalikoima on virolainen. Käbliku panimo sijaitsee Tartosta vähän etelään, hienoja oluita sieltä yleensä tulee, eikä tämäkään ole poikkeus. NEIPA on samean oranssista. Sitrushedelmiä ja syvää makua, humalat on mukavia. Perjantai-iltapäivä olutkellarissa, nojatuoli on pehmeä, ei kiirettä, tuopissa hyvää olutta, kaiuttimista tulee Ed Sheeran -maraton, no oluen ja musiikin parittaminen on aika vaikeaa. Olut on kuitenkin täyteläistä ja voimakasta. Taidan ottaa toisen samanlaisen. Pint, 7,0 %, 5/5
torstai 24. tammikuuta 2019
Pyynikin Galaxy Saison
Pyynikin panimon sponsoroima tölkillinen saisonia maistui saunan päälle. Väri on samean oranssia ja katoavaa vaahtoa muodostuu mukavasti. Tuoksu on raikas. Makukin on raikas. Vähän synkempää hiivaa vilahtaa välillä maussa, mutta kokonaisuus on mukavan raikas. Vähän sellaista witbier-tunnelmaa. Humala on oikein nautittavaa, kokonaisuus on hedelmäisen raikas, vähän jopa ripauksen mentholimainen. Varmaan tulee ostettua tölkki jos toinenkin, jos osuu kaupan hyllyllä silmiin. 500 ml, 5,2 %, 4/5
sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Tanker Funderful Citrus Saison
Tarton sunnuntai-iltapäivään mahtui yksi olut. Sitruunainen saison on samean oranssia. Vaahto on pikainen valkoinen häivähdys. Maku on sitruunainen, hiiva ja multa sekoilevat mukana. Ihan miellyttävä sitrus, mutta kokonaisuus on selvästi liian kesäinen marraskuiseen hetkeen. Maku on kuitenkin mukavan kuiva ja samalla vahva ja voimakas, humalat ovat menossa mukana voimakkaina, mutta eivät kuitenkaan liikaa. IBU 30, 330 ml, 6 %
torstai 8. marraskuuta 2018
Black Brew Neipa 9000
Apteekkipullon ulkomuoto houkutteli S-marketissa ostopäätökseen. Oluen väri on neipamaisesti likainen oranssi. Vaahto on valkoinen, ohut ja kestävä. Maussa on havuista humalaa. Makeutta ei ole eksynyt joukkoon ollenkaan. Hiilihapot ovat lempeät, hedelmäisyys ja ruohoisuus paljastuu humaloinnista lopussa. Pehmeä olut on samalla voimakas, kuiva ja vähän umpeenkasvanut. 0,33 ltr, 5,2 %, 3/5
perjantai 5. lokakuuta 2018
To Øl Sur NEIPA: Citra & Mosaic
NEIPAmaisen samean kuultavan oranssi olut kaatuu perjantai-illan kunniaksi lasiin. Vaahtoa kertyy seitinohut kerros, mutta se jättää jälkeensä siistiä pitsiä. Tuoksussa on kumia. Olut maistuu sitruunamaiselta ja hiiva ilmoittaa olemassaolonsa. Hiilihappo terävöityy suussa. Happamuus on sitruunasta. Vaahto on kirkkaan valkoista ihan lasin pohjalle saakka. 33 cl, 5,0 %, 4/5
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Pihtla Kolm Venda
Saarenmaalaisen panimon juhlaolut on vaimeatuoksuinen, vähän puumainen. Vaahto on ponneton, valkoinen, oluen väritys on ipamainen, vähän samea oranssi. Maussa puumaisuus on ensin ylivallassa, sitten sitruuna paljastaa itsensä. Taustalla on vähän pientä mentholia. Kokonaisuus paranee merkittävästi lasin pohjan paljastumisen myötä, humalat miellyttävät. IBU 63, 33 vl, 6,5 %, 4/5
lauantai 23. kesäkuuta 2018
Ruosniemi Piirimyyjä APA
Uudistuneen etiketin sisältä löytyi tehokas piirimyyjä. Sameahkon oranssi APA tuoksuu hedelmäiseltä. Vaahto on valkoinen, sitkeä, mutta pieni. Maussa yllättää reilu puumaisuus, aika kuivattavaa. Greippi vahvistaa otettaan juomasta pikkuhiljaa, lopuksi maku on aika greippinen. Greipin takana väijyy eucalyptus-puun pihkaa. Katkeruus vahvistaa jälkimakua. 33 cl, 5,2 %, 4/5
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Saimaa Brewing Utula Pale Ale Brewer's Organig
Saimaa Brewingin lahjalaatikko tuntuu olevan pohjaton. Läheltä pohjaa kuitenkin maisteluun päätyi kirkkaan oranssi valkohattuinen pale ale. Tuoksussa on vähän mallasta. Väri on kaunis ja maku on selkeä, ei mitään epäselvyyttä vaan selkeä viivoittimensuora olut. Mallas tuo vähän makeutta samalla kun humalat antavat vähän kitkeryyttä. Hiilihappoja on piilotettu, ei poreile, mutta kyllä niitä jossain piilossa on. Gluteenittomassa oluessa on käytetty myös kauraa. Makumaailmassa on vieno parfyymintuoksu. 500 ml, 4,5 %, 4/5
perjantai 18. toukokuuta 2018
Two Chefs Brewing Funky Falcon Pale Ale
Amsterdamilainen panimo on maustanut alea sitruunaruoholla. Samean oranssi olut kuohuaa vaimeasti. Tuoksusta on moneksi, hiivaa, hedelmiä, mausteita, sitruunaa ja mitä vielä. Maku on alkuun vähän metallinen. Sitten tuntuu hapan sitrus, ei kuitenkaan ihan greippi, vaan olisiko sitruunaa enemmän. Mausteita on humalan katkeruuden joukossa, maku on kattava. Maku jää vähän poreilemaan kielen päälle, olut jää lämmittämään miestä. Erikoinen makuyhdistelmä, ihan hyvää, hapantahan tämä on. Ei ole ihan tavallista olutta lähellä tämä. Two Chefs -panimo näyttää nettsivujensa ja oluidensa mainosten mukaan olevan ihan kiinnostava tapaus. 6 EBC, 22 IBU, 33 cl, 5,2 %, 4/5
Tunnisteet:
4
,
erikoinen
,
greippi
,
hapan
,
hiiva
,
katkera
,
kieli
,
kiinnostava
,
metalli
,
moneksi
,
nettisivut
,
oranssi
,
poreilla
,
sitruuna
,
sitruunaruoho
,
tapaus
lauantai 20. tammikuuta 2018
Kimito Brewing Mosaic Vienna Pale Ale
Sameankirkkaan oransssia olutta kaatui lasiin, ohramaltaasta, hiivasta ja humalasta vaan syntyy kaikenlaista. Mallas on Viennaa, humala Mosaicia ja hiiva on US-05. Yksinkertainen on hyvää. Korkin sihahdus oli voimakas, oluen päälle syntyy reilusti kuohkeaa vaahtoa. Tuoksu on todella hedelmäinen. Maku on persikkaa, ensin vähän hiivaakin, mutta sitten taustalta ponnistaa pinnalle humala. Hedelmäisyys on vahavasti esillä, humala pysyttelee taustalla, kunnes jälkimaussa tasapainottaa hedelmäisyyttä. Tasapainoinen ja pehmeä olut maistuu kotituunauksen jälkeen, täytyy laittaa ostoslistalle ja käydä Alkosta hakemassa kun siellä käy. 0,33 l, 5,6 %, 5/5
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Vormsi Aiboland Blond Ale
Vormsin panimo on nimennyt vaalean alensa Viron ruotsalaisalueen mukaan. Muutamia ruotsinkielisiä Wikipedian mukaan asuu edelleen Viron rannikolla. Etiketin sinikeltaisuuden tarkoitus alkoi jo toisella tai kolmannella vilkaisulla selvitä. Olut on sameaa ja oranssia, jotenkin kermamaista, hiivoja oli vähän pullon pohjalla. Tuoksussa oli mallasta, märkää takkapuuta ja ripaus hiivaa. Maussa samat ainesosat toistuivat. Makeaa ja hapanta, vähän vaikeaa, ikään kuin kaikki ei olisi tasapainossa, haastavaa, mutta ei oikein palkitsevaa. Loppua kohti tuoksu ei enää miellytä, jotain vihanneksia. Ostin pullollisen Tallink MegaStarilta. 33 cl, 5,6 %, 2/5
lauantai 13. tammikuuta 2018
Pühaste Kaleidoskoop
Tarton ostosiltapäivä huipentui Rüütlin Õllepood Nr 1:een. Janohan oluita valitessa tuli, joten pari sataa metriä kävelyä ja houkutus kävi liian suureksi. Pihvipaikka MeatMarketin cocktail-puolelta löytyi mukavia oluita, yksi olikin õllepoodista tuttu. Kaleidoskooppi on samean oranssia tupla-IPAa, vaahto on katoava, mutta pitsittää lasin. Maku on humalainen, hedelmiä tropiikista, pehmeää, makeaa, happamuutta jopa helppoa, humalat palaavat jälkimaussa miellyttävästi kuivattamaan takaposkia. Etiketti on taattua Pühaste-tyyliä, oluttaidetta. IBU 70, 0,33 l, 8,5 %, 5/5
torstai 28. joulukuuta 2017
Mikkeller Do They Know It's Christmas
Mikkellerin versio jouluoluesta ei ole ollenkaan perinteisellä tavalla jouluolut. Väri on tummaa oranssia ja vaahto on tiivis samettimatto. Tuoksussa on hedelmäistä mallasta ja makeutta. Maussa on humalaista katkeruutta, mangoista hedelmää, orastavaa makeutta. Joulun mausteita tässä ei ole, vaan ihan kunnollinen amber alehan tämä on. Etiketissä määritellään oluttyypiksi holiday pale ale, olisiko sitten HPA. De Proef mainitaan panopaikaksi, belgialaistanskalainen osaaminen näkyy, olisiko tuoksussa sitten ollut vähän hiivakin. Joulupukille kiitoksia mukavasta joululahjasta, pukki olikin ymmärtänyt hyvin mikä blogittajaa kiinnostaa. 330 ml, 5,5 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
amber
,
Belgia
,
etiketti
,
hedelmä
,
HPA
,
Joulu
,
joululahja
,
joulupukki
,
katkeruus
,
mango
,
oranssi
,
orastaa
,
samettimatto
,
Tanska
,
vaahto
maanantai 16. lokakuuta 2017
Lahden Erikois IPA
Lahtelainen IPA on kääritty olvimaisen oranssiin tölkkiin. Tuoksu on hedelmäinen ja humalainen. Väritys on kirkkaan perusoranssi. Vaahto on komean valkoinen ja kestävä, hieno. Maku on lievän humalainen, humalaisuus on helppoa, mutta silti maistuvaa. Ensihörppy ei luvannut liikoja, vähän pientä pettymystä, mutta maku täydentyy miellyttävästi. Maitokauppa-ipojen aateliinhan tämä menee, pieni laimeus haittaa kyllä. 1/2 l, 4,7 %, 4/5
keskiviikko 30. elokuuta 2017
Hopping Brewsters Dainty Daisy Anglo American IPA
Akaalainen palkittu panimo on valmistanut maitokauppaan sopivan komean oranssisen IPAn. Vaahto on hieno, mutta katoava. Katkerot ovat hedelmäisiä tai greippisiä, harmittavasti maut katoavat nielaisulla. Jälkimaku pölähtää sitten vähän viiveellä, tai ihan vaan jälkikäteen humalat jyräävät. Maku jää kuivaksi tai jopa puiseksi. Vähän kaksijakoinen olut, humalat on ihan mukavat, mutta jotain jää puuttumaan. Jälkimaku on iso. Olut on matkamuisto Espoon Leppävaaran Sellon Prismasta. 55 IBU, 0,33 l, 4,5 %, 3/5
lauantai 5. elokuuta 2017
Sori Brewing Ménage à Trois
Oranssi etiketti ennustelee hienosti kolmiodraama-oluen väriä, väritys on kyllä lähellä täydellistä. Vaahto on lyhyt ja katoaa lähes kokonaan. Tuoksussa on humalaa ja hedelmää. Ensihörpyn jälkeen petttymys on hiipimässä: missä katkerot, outoa. Sitten tripla-IPA ilmoittautuu hoitamaan tehtäviään. Mäntyhalko kajauttaa kitalakeen. Alkoholi painaa poskiin. Sitrukset hyppivät huulien taakse. Ylikypsät hedelmät tuovat makeutta. Kulaus kerrallaan täytyy, ei kun saa nauttia. 102 IBU, 33 cl, 10,1 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
alkoholi
,
Ensihörppy
,
hedelmä
,
huuli
,
IPA
,
kitalaki
,
kolmiodraama
,
mäntyhalko
,
oranssi
,
posket
,
sitrus
,
Triple
,
ylikypsä
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)