Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rauma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rauma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. syyskuuta 2023

Olubrykiraum Kullervo Vaalea Ruissahti

Raumanvierailu juhlistui kun Savelan puistossa oli mainoskyltti joka ohjasti panimoravintolaan. Hämäläiselle hurjalta kuulostava väite oli että länsisuomalainen sahtiresepti olisi hämäläistäkin vanhempaa, pronssikaudelta jopa. Nestemäinen leipä on vaaleahkoa, vaimeasti kuohuvaa. Tuoksu on vähän hiivainen tai siis oikeastaan sahtimainen ja vähän hedelmäinen. Suutuntuma on pehmeä, mutta voimakkaan viljainen. vaaleampaa sahtia en ole tainnut ennen maistella, mutta hyväähän tämä on. Tutun salakavalasti olut valuu nielusta alas, ei liikaa hiilihappoja eikä turhia humalia, yksinkertaista. 0,33 l, 7,5 %, 5/5








perjantai 13. marraskuuta 2020

Linden Three Amigos Neipa

Raumanreissun matkamuisto kelpasi salibandyilyn palautusjuomaksi. Neipa on vaalean keltaista, aika läpinäkyvää, vaahtoavaa olutta. Tuoksussa on makeaa etelän hedelmäkattausta, ananasta. Maku on trooppista hedelmää, pehmeästi. Maku ei ole ohut, vaan mieluuminkin tiivis, ehkä vähän yksiulotteinen, mutta silti täyteläinen. Taustalla on vähän kalkkia. Hiilihappoja on ja makeutta löytyy sopivasti. 33 cl, 5,5 %, 3/5




tiistai 27. lokakuuta 2020

Linden Three Musketeers NEIPA

Raumalaista pienpanimo-olutta löytyi olutkellarin matkamuisto-osastolta. Musketööriolut on vaalean keltaista, vaahto on nopeaa valkoista. Tuoksuu ananakselta. Maistuu myös ananakselta, humalien potkaisu on läsnä heti ensi hörpystä. Jotenkin laiha tunnelma kuitenkin jäytää mieltä, jotenkin maut jäävät miedoiksi. 33 cl, 5,5 %, 3/5





lauantai 17. lokakuuta 2020

Linden Ananasakäämä Westcoast IPA

 Taikuri veti hatustaan ananaksen raumalaisessa Gastrobar Krouvissa. Hanasta löytynyt IPA on äärimmäisen vähän sameaa. Tuoksussa on reippaasti ananasta. Maussa humalien katkerot määräävät juomisen tahtia, aika kuivaa, ananas kääntyy oikeastaan greipin valkoiseen sisäosaksi. Humalaisuutta on riittävästi. 0,5 l, 7,2 %, 4/5 









keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Linden Gose

Matkamuisto Raumalta oli paikallisen panimon gose. Lasissa olut paljastaa värikseen hiukan likaisen oranssin, vaahto on nopea kihaus. Tuoksussa on happamuutta ja ripaus persikkaa. Maku paljastuu myös hiukan persikkaiseksi, vaikka etiketin mukaan mukana on appelsiininkuorta ja korianteria. Suolaisuutta löytyy pieni henkäys, se tosin vähitellen vahvistuu. Korianterinsiemenet sekoittuvat happamuuteen ovelalla tavalla. Kokonaisuus on tasainen, mutta vähän enemmän potkua olisi voinut olla. Josko ensi kesänä olisi Rauman torin kulmilla jossain terassilla tätä tarjolla, niin en epäröisi valita tätä.  33 cl, 4,8 %, 3/5





keskiviikko 26. elokuuta 2020

Panimoyhtiö X Cucumba Gose

Kesäinen kurkulla ja limellä maustettu gose taisi hypätä ostoskoriin vanhan Rauman keskustan luomukaupasta. Olut on samean vaaleankeltaista, aika vaahdotonta. Tuoksu on suoraan kurkkupellolta, multaista kurkkua, vähän pelottavaa. Ehkä kurkku vaan ei ole olueeseen sopivaa. Maussa on suolaisuutta ja hitunen limeä. Multainen tuoksu vähän häiritsee, suolaisuus on sopivaa ja mukavaa. Enemmän hellettä vaatii tällainen reggaekurkku.  330 ml, 4,0 %, 3/5




keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Linden Lager

Raumlaissii jaarituksia Vanhan Rauman Kellarin kattoterassilla, pitihän niitä kuunnella ja maistella. Paikallisen panimon lager on kirkasta oranssinruskeaa. Vaahto on nopea. Tuoksuu makealta maltaalta. Maku on mallasta, liian nopeasti olut lämpiää helteessä. Vähän löysää, niin kuin raumalainen jääkiekko entisaikoina. 33 cl, 4,7 %, 3/5 



keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Hailuodon Spezial IVA

Iso pullo hailuotolaista lageria hyppäsi ostoskoriin Rauman vanhan keskustan luomupuodista. Syvän oranssi olut kuohuaa isokuplaisesti ja reilusti. Tuoksu on makea ja maltainen. Maku on makeahko ja suussa olut tuntuu kuplivana. Maku tuntuu täyteläiseltä ja voimakkaalta, jotenkin aidolta, pientä liiallista makeutta. Iso pullollinen parantaa loppua kohti, vaikka onkin gluteenitonta. 3/4 litraa, 5,3 %, 3/5

perjantai 27. syyskuuta 2019

Tuju Cascade Gose

Rauman vanhan kaupungin luomukaupasta löytyi houkuttelevan näköinen etiketti, olisiko joku humalahirviö. Tujuhan on kotoisin Lappeenrannasta, eli amerikkalaisesta näkökulmasta ihan Rauman  naapurista. Olut on vähän likaisen oranssia, jännästi kuultaa kultaa lasin pohjalta. Tuoksu on puhdasta hedelmää tai hyvää hedelmäkarkkia. Pullollisen pohjalle jätin jonkun verran hiivaa. Maussa on hedelmää ja happamuutta. Nielaisun jälkeen suolaisuus tuntuu huulissa. Jälkimaku on puinen, alkuksi myös hiivainen. Hiivaisuus onneksi katoaa tai tottuuko siihen niin nopeasti. Kokonaisuus on vähän horjuva, suolaisuus katoaa. 0,33 l, 5,2 %, 3/5 

tiistai 27. elokuuta 2019

Linden Hopeanuoli Wehnäolut

Viikonlopun raumanreissun olutkohokohta löytyi keskustan Ruokapuoti Lumosta. Siellä oli seinällä  auton peräosa, johon rakennetuilla hyllyillä oli oluita. Nappasin pari, joista toinen on paikallisen Linden Breweryn vehnäolutta. Olut kaatuu lasiin vaimeasti kuohuen, väri on oikein hohtavan oranssi. Tuoksu on jotenkin sekavan hiivainen, vähän outo. Maku on ensihörpyllä myös sekavaa hiivaa. Pientä pettymystä ilmassa, mutta jotenkin toinen hörppy muuttaa kaiken. Nyt estraadille pamahtaa hedelmäisyys, sellaista lievästi sitruunaista makua, hiiva tuoksuu ja kyllähän se maistuukin. Ihan oikeaa vehnäoluttahan tämä on, humalaisuutta on ripsahtanut vähän keskivertoa enemmän. Näppärä humalilla kuivattu persikkavehnä olisi tiivistys. Pullo on jotenkin oudon painava, lopussa luulee ja toivoo että pullossa olisi vielä jotain. 33 cl, 5,2 %, 4/5

lauantai 11. toukokuuta 2019

Mustan Virran Luomu Pale Ale

Käväisin päivällä Raumalla, joten iltaoluen piti tasapainon vuoksi olla idästä. Sympaattinen apteekkipullo sisälsi kauniin sameaa oranssista meripihkaa. Vaahtoa piti vähän houkutella, mutta olihan sitä. Tuoksussa on jotain metallista tai graniittia. Maussa toistuu sama lekalla lyöty gneissi, se vähän peittää muuta elämystä. Humalia on miedosti. Ei kyllä oikein napannut nyt. 0,33 l, 5,2 %, 2/5