Turun 5piste5-kaupasta ostin jokin aika sitten skottilaista smoothie-souria. Tölkillisen kyljessä oli ohjeena Chill-Flip-Roll-Pour ja kyllä tuo ohje valkeni sitten kun todellakin smoothiemaisen violetin paksun oluen kaatoi lasiin. Mustikka, banaani, mansikka, kirsikka ja jäätelö, kyllä niistä saa hyvän pirtelön tai smoothien. Olisiko tämä aamupalaksi sopivampaa. Tuoksu on todellakin smoothiemainen, samoin maku. Olutkartan viimeisellä raidalla ollaan kyllä, tai oikeastaan vähän sen ulkopuolella. Marjojen yhdistelmä muodostaa ihan mukavan maun ja samalla jotain vaniljakaneliakin. Juuri sopivasti makeutta ja hapanta. Usein oudot oluet yllättää. 440 ml, 6,2 %, 5/5
perjantai 13. maaliskuuta 2026
lauantai 16. maaliskuuta 2024
Saku Müstiq Sour Blueberry Maple Stout
Komea pakkaus sisälsi shamppanjakorkillisen ison pullollisen tallinnalaista stouttia. Väri on lähellä mustaa, pienellä punaisen kajolla, vaahto on kermainen ja tiivis. Tuoksu on makeaa mallasta ja metsäistä mustikkaa. Ensihörppy tuntuu ohuelta ja erikoiselta, ensitunnelamana on jotenkin yllättävä happamuus. Taustalla luikertelee vaahterasiirapin makeus ja mustikka. Olut on täydellinen eri makujen harmonia tai aivan kamala sekamelska, miten sen nyt ottaa. Stoutiksi tätä on vaikea tunnistaa, liian moniulotteista, paahteisuutta on kyllä. 0,75 l, 6 %, 3/5
perjantai 23. kesäkuuta 2023
Põhjala Välk
Tummanpunainen virolainen gose kuohuaa vaaleanpunaisella vaahdolla. Tuoksu on voimakkaasti marjaisa ja eukalyptuspuinen. Juhannusaattona olut maistuu reilusti mehulta. Salvia ja mustikka on etiketin mukaan mausteena, ehkä se onkin salvian eikä eukalyptusta. Happamuus kasvaa hörppiessä. Marjamehu on vähän käynyttä, kai tämäkin lasketaan olueksi, jännä mausteisuus kuitenkin. Pullollisen ostin Alkosta. 330 ml, 8 %, 3/5
lauantai 27. marraskuuta 2021
Pühaste Momentum Imperial Baltic Porter
Tartolainen portteri on maustettu mustikoilla, aika pelottavaa. Ensimmäinen pakkaspäivä kuitenkin antoi luvan nauttia vahvempaa olutta. Olut on mustaa ja vaahto vaaleanruskeaa. Tuoksussa kaakao, marjat ja taikina sekoilevat keskenään. Ensihörppy ilmoittaa että nyt on pehmeää. Öljyistä ja makeaa, mustikka ei hallitse vaan liukuu taustalta aina välillä esille, kahvia ja kaakaota on. Alkoholi tuntuu nielussa. Makeus tahmaa huulia, mustikka oluessa jää vielä vähän epävarmoihin saataviin. 0,33 l, 12 %, 4/5
lauantai 28. marraskuuta 2020
Etko Purple Haze
Mustaherukkamustikka-souria maistelin St Georgen Wintergardenissa, ei ihan perusolutpaikka, ehkä glögi olisi sopinut paikkaan paremmin. Olut on väriltään punaista, purppuraa kait se sitten on. Vaahto on pinkkiä. Tuoksuu hapan mustaherukka. Maussa on happamuutta, ei liikaa kuitenkaan, oikeastaan vähän varovaisesti. Mustaherukka maistuu, tämähän on kuin glögiä. Vähän vaimea vaikutelma jää. Olisikohan tämän voinut juoda lämpimänä. 330 ml, 4,5 %, 3/5
keskiviikko 2. syyskuuta 2020
Mallaskoski Blueberry Sour
Mallaskosken tyylikkään pullollisen päälle on laitettu tummanvioletti etiketti. Itse olut on mustikalla maustettua hapanolutta. Mustikka on erikoinen marja, siinä ei erityisesti ole makeutta eikä tuoksua. Ruskean violetti olut tuoksuu vähän hiivaiselta ja mummun kirsikkalikööriltä. Vaahtoa syntyy vain lasin reunoille pieni viiva. Maku on hapan, johonkin se mustikka katoaa. Hiilihappo röyhtäyttää. Jälkimaku on kuivan hapan. 33 cl, 5 %, 2/5





