Näytetään tekstit, joissa on tunniste limppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste limppu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Sonnisaari Mulkero Porter

Pien-olutkaupasta nappasin täysin nimen perusteella oululaista portteria. Tuoksu on lakritsaista, maltaista ja mausteistakin. Väri on ruskeaa läpikuultavuutta. Vaahto ei oikein jää näkyville. Maku on paahteinen ja limppuinen. Taustalla on humalia. Etiketti kertoo että mukana on appelsiininkuorta ja fenkolinsiemeniä, ehkä fenkoli myös maistuukin. Appelsiininkuoria ei löydy, kahvia kylläkin. Tummaksi olueksi löytyy aika paljon hiilihappoa. Kokonaisuus on onnistunut, vaikka jälkimaku katoaa liian nopeasti jättäen suuhun ihan mukavaa kuplintaa. 330 ml, 5,5 %, 4/5 




perjantai 1. kesäkuuta 2018

Theakston Old Peculier The Legendary Ale

Kesän ensimmäinen lenkkeily antoi mukavasti potkua ja oikeutusta nauttia yksi olut terassilla. Arkadian Alkosta ostin aiemmin ihan nimen perusteella tämän oluen. Brittiläinen vanha erikoinen on yllättävän lähellä mustaa, joskin ruskeaksi paljastuvaa alea. Olutkellari-blogi on oluesta aiemmin blogittanut ja avannut jutussaan vähän oluen nimeämistä ja panimon tarinaa. Itse otin oluen suoraan jääkaapista, ehkä olisi pitänyt vähän antaa ensin lämmetä. Makua voisi sanoa vaimeaksi tai täyteläiseksi. Mallasta on ensin, sitten hedelmäää, lievää humalaa, yhdistelmä on täyteläinen ja rauhoittava. Jos tunnelman hämeenlinnalaisella kotiterassilla voi sanoa oluen voimalla kääntyvän brittipubiksi, niin olut ei ole huonoa.  Mallas, limppumaisuus ja hedelmät yhdistyvät ja mukaan hyppää vähän toffeeta ja lopuksi vähän humalaa. Jos jossain pubissa on tätä, niin tunnelmankin takia täytyy maistaa. 500 ml, 5,6 %, 4/5

lauantai 12. marraskuuta 2016

Põhjala Cellar Series Taara Avita! Rum Barrel Aged Stout

Tarton olutkaupasta ostettu matkamuisto piti ottaa maisteluun, kun Alkossa käydessäni huomasin että samainen oluthan on myös Alkon hyllyillä. Olut on täysin mustaa, hidasliikkeistä, siirappimaista, vaahdon päälle puserretut pullon viimeiset tipat jäivät kellumaan vaahdon päälle. Kuohuviinimämmin maku on rommikarkkimainen, makeutta, mallasta, tummaa hedelmää, limppua. Rommi maustaa olutta mukavasti, alkoholi vähän puskee esille vai onko se vaan tuo rommi. Maku on täyteläinen ja koko suuntäyttävä, slow beer, ei heti toista tällaista pullollista perään. Tuntuu jotenkin ylimakealta, mutta toisaalta taas ei, jotenkin sokeri vähän pistää nieluun. 0,33 l, 10,8 %, 5/5

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pyynikin Stout Sessio

Käynti Parolannummen pääportilla siivitti maistelemaan Pyynikin six-packin viimeistä olutta. Musta stout kaatuu lasiin öljymäisesti. Maku on vahva, mokkaa, perunalimppua ilman perunaa, pehmeää ja suussasulavaa. Jälkimakuna häivähtää humalat, mutta mokkaisuus on voimakkaampi. Nautin oluen aika kylmänä, kun nuo helteet eivät ole vieläkään onneksi hellittäneet. Miellyttävää on, vaikka vähän maitokauppaprosentit tuonevat ohuutta, joka loppua kohden alkaa vähän häiritä. 0,33 l, 4,2 %, 4/5


maanantai 3. elokuuta 2015

Koch Joachim Tume Lager

Ensimmäisen työpäivänkin jälkeen on syytä maistella yksi olut. Tallinnalaisen Kochin panimoravintolan tumma lager tuoksuu tummalta leivältä, perunalimpulta. Väri on kastanjanruskea, maku on kuiva ja syvä mallas. Ei ole huonoa, mutta ei nyt ihan juhlakamaakaan. Salakavalasti taittuu makeaksi, makua on mutta se on mallasta. 0,33, 5,0%, 3/5


lauantai 10. tammikuuta 2015

Porter Mocno Dojrzale

Iltapäivä-olut valikoitui vahvaksi ja tummaksi, koska vierailu Nooran Viinibaariin vakuutti siitä että viinibaarissa on tarkoitus juoda viiniä, jotenkin oudolta näytti kun naapuripöydässä oli viinibaarissa lasissa lonkeroa, joten iltapäiväolut olikin viiniä. Kotona oli sitten korjausliikkeen paikka. Puolalainen tumma portteri on matkamuisto Varsovasta, ja sen ostin vanhan kaupungin pikku supermarketista, taisi olla oikein erikoishylly näille porttereille. Musta olut ja kestävä vaahto on lupaava aloitus, tuoksussa limppua, maussa mallasta, paahtunutta mallasta, makeaa, alkoholi pysyy näkymättömyyksissä (piti kirjoittaa edellinen sana käyttäen runkona makua, mutta en taipunut). Loppua kohti makeutta on sanotaanko riittävästi. 500 ml, 8,9%, 5/5


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Laitilan Kievari Mämmi

Pakkovalinta pääsiäisolueksi oli tämä mämmistout. Musta olut kerää päälleen mukavan vaaleahkot vaahdon. Varmasti tämä riittäisi ateriaksikin värin puolesta ainakin. Pientä vetisyyttä on, no oluthan on suurimmaksi osaksi vettä. Kivaa kuplintaa ja kahvin makua on ujutettu tähän limppumaiseen nesteytettyyn mämmiin. Ehkä kuitenkin vuoden viimeinen mämmi. 33 cl, 5,8%, 4/5

lauantai 4. tammikuuta 2014

Arctic Circle Ale

Malmgårdin (ei se toinen Malminkartano) panimon tummanruskea ale taisi nyt loppiaisen kunniaksi päättää jouluolutkauden. Ale maistuu mallakselta tai limpulta. Maku on moniulotteinen, ensin limppua, sitten makeaa sitten täyteläisyyttä ja humalaa. Tänään oluen tehtävänä oli toimia grillausvartiojuomana ja siihen se sopi hienosti, pientä liikamakeutta tämänväriseen olueseen.
50 cl, 7,3%, 4/5

perjantai 6. syyskuuta 2013

Prykmestar Oktoberfest bier

Menikö liioitteluksi, kun syyskuun kunniaksi nautitaan vielä Oktoberfestbieriä. Kuvassa: Ruskaa pukkaa, puutarhurin sananmuunnos. Uusikaupunkilainen paimomestari on pannut limpulta maistuvaa olutta, maku on ensin kuin terävä kulma, joka suussa kääntyy tylpäksi.  Ensin niinkuin makeaa, sitten vähän niinkuin simaa. Väri on kuparisen kirkas. 50 cl, 5,7%, 3/5