perjantai 12. elokuuta 2016

Pühaste Patt

Hämeenlinnan kesäteatterin Elämä janottaa -musikaali teki tehtävänsä ja olutkellarin perukoilta oli kaivettava hyvä olut nautiskeltavaksi, sillä kyllähän sedät jaksaa heilua. Tartolainen porter on lähes mustaa, tuoksussa löytyy paahdetta, vähän kuin köyhän taivas. Suussa olut tuntuu silkkisen pehmeältä, vähän kuin silloin kun tapasin mä naisen. Pieni vaahtokerros kestää ohuena, vaikka luulisi että se ei käy. Sopivan vähän kahvia, suklaata ja olisiko vaniljaa, miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä. Puolivälissä lasia miettii jo että mistähän saisi toisen tällaisen, ei kai vaan tuoli kaadu alta. Jälkimaussa sopiva määrä humalaa ja puumaisuutta asettaa miellyttävää tarvetta palata seuraavan huikan silkkiseen pehmeyteen, eli heti mulle kaikki nyt. Kierre on valmis, ihan niin kuin haluasia että lipputangon nuppi putoaisi päähän. Kyllä tätä voisi toisen todellakin juoda, mutta lääkkeeksi, vain lääkkeeksi. IBU 38, 0,33 l, 6,2 %, 5/5


torstai 11. elokuuta 2016

Jounin Kauppa Jäkälä Stout

Kullankaivajan lapintuliainen vol 2. maistuu maukkaalta tummalta oluelta. Olut on mustaa, tuoksussa on jotain outoa, en päässyt oikein jujulle, mistä oli kysymys, jotenkin katkera tuoksu. Maku on ok, tummaa olutta vahvahkolla maulla. Välillä kyllä vetisyys läikähtää esille. Jäkälää ei ole tullut maisteltua, mutta aika kuivaahan tai mautontahan se varmaan olisi. Oluessa on kyllä kuivuutta ja pientä salmiakkiakin, mokkakahvimaisuuden joukossa. Lopputulema on kyllä miellyttävä, makeutta ja pientä humalanpotkuakin. Pyynikin käsityöläispanimo tuntuu osaavan tummat oluet. Jos ajaisin Jounin Kaupan ohi, niin voisin käydä ostoksilla. 0,33 l, 4,5 %, 4/5


tiistai 9. elokuuta 2016

Jounin Kauppa Kuusenkerkkä Ale

Kullankaivajakaverini poikkesi valtauksilla käyntinsä jälkeen Jounin Kauppaan ja toi blogistille tuliaisia. Kuusenkerkkä Ale on Pyynikin Käsityöläispanimon panemaa, mutta tätä taitaa saada vain kuuluisasta Jounin Kaupasta. Olut kaatuu lasiin sameahkon oranssina. Tuoksu on humalainen. Maku on vähän simamainen, kuusenkerkät antavat kyllä havuisuutta. Maussa on sitruunaisuutta, ihan mukavaa humalaisuuttakin. Aluksi hiilihapottumuus tekee oluesta löysää, mutta loppua kohden tuo ei oikeastaan enää häiritse. Ehkä kuusenkerkkää olisi voinut heittää joukkoon vähän enemmänkin. 0,33 l, 4,6 %, 4/5 Kiitos Petrille!