keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Historic Beer 1843 Stallhagen

Vuoden päättymisen kunniaksi Stallhagenin katsaus oluen historiaan korvasi kuohujuoman. Pari sataa vuotta uponneesta laivasta pelastetusta oluesta sovellettu uusintapainos on todella kevyttä, mieleen tulee kyllä amerikkalaisesta Budweiserista kerrotut vitsit. Shamppanjakorkin avauksen vaimea suhahdus vapautti painavasta pullosta kirkkaan sameaa vaaleaa olutta pienellä vaahdolla. Hiilihapollinen viimeisen päälle suodatettu kotiomenaviini tuli mieleen. Makua on vähän, yksi lisäpiste tulee historian havinasta tai mielikuvasta. 37,5 cl, 4,5%, 3/5

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Humala & Oder Humalarikas Lager

Joulupukki oli laittanut pakettiin perinteisen tyylikkäät olutlasit, joten niistä piti ensimmäisenä maistaa perinteistä olutta. Sakun Õlletehaksen H&O-lager ei ollutkaan ihan ennakkoaavistusten mukainen perinteinen lager, vaan väri oli ensinnäkin vähän punaiseen taittuva. Toiseksi avatessa olut kuohui yllättäen paljon ja maku onkin makeahko, ruohoinen ja humalainenkin. Onko tämä nyt edes lageria, hyvää kuitenkin, olut hävisi ainakin lasista nopeasti, en kuitenkaan usko että tuo johtui uusista laseista.
0,33 l, 5,0%, 4/5

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Delirium Christmas

Pinkki elefantti tonttulakissa koristaa ruskeaa belgialaista jouluolutta valkoisen pullon etiketissä. Aika täydellistä jouluolutta, vähän makeaa, luumukiisseliä, kermamainen kestävä vaahto, lempeää lipitettävää. Koskaan en ole juonut amerikkalaisissa elokuvissa naukkailtavaa eggnoggia, tästä tulee jotenkin sellainen mieleen, alkoholi lämmittää mukavasti, mutta jotenkin tekee mieli aina naukata vähän lisää pehmeää täyteläistä rusinaa, makeutta on lähellä maksimia. Pukkia odotellessa, lahjat onkin jo  kuusen alla, vähän jouluruokaa vielä ensin. Hyvää joulua! 0,75l, 10%, 5/5

tiistai 23. joulukuuta 2014

Santa's Little Helper 2013

Kinkun grillauksen vahtiouluena nautin tummaa pukin pikku apulaista, jonka Mikkeller oli pannut 2013. Kahvia ja mukavaa paahteisuutta, aika lähellä täydellisyyttä on tämä. Miinusta voisi hakea liian pienestä pullokoosta. Aika paljonhan oluen arvosteluun vaikuttaa tunnelma ja aatonaattona kun Bing Crosby laulaa ja kinkkua aletaan maistella, niin olutkin maistuu todella hyvältä. Mukava makeus peittää täydellisesti alkoholin maun, joka kuitenkin laittaa posket hohkaamaan. 330 ml, 9,1%,5/5

lauantai 20. joulukuuta 2014

Liefmans Cuvee Brut

Glögiostoksilla Alkossa eksyin jostain syystä oluthyllylle, siellä hyllyn päädyssä ollut käärepaperiin kiedottu shamppanjapullo hyppäsi mukaan. Muistan juoneeni tämän belgialaisen panimon toista jouluolutta aiemmin, Glühkriek piti lämmittää, mutta tämän join ihan viileänä. Onhan tällainen kriek-olut shamppanjapullossa aika kaukana perinteisestä käsityksestä oluesta, mutta kyllä tätäkin glögin sijasta maistelee. Väri on tumma, taittaen punaiseen. Maku on vahvan mehumainen, kirsikkainen, täyteläinen makeus peittää väitetyn happamuuden tasapainoisesti, hiilihapot muistuttavat että oluesta tässä on kysymys. Alkoholi laittaa korvat lämpiämään. Kyllä oluita on erilaisia! 37,5 cl, 6%,4/5


perjantai 19. joulukuuta 2014

Ridgeway Imperial Russian Stout

Viime talven Alkon käsityöläisteemasta jäi englantilaisen panimon pullo nro 2749 kypsymään kohti joulua. Jouluun saakka ei jaksanut odottaa. Stout on mustaa, tuoksussa on suklaata, vaahto on lasinreunusta pitsittävä. Maku on paahteinen ja raskas. Alkoholi vähän pilkistelee välillä. Pullollista ei meinaa saada juotua tunnissa. Jälkimaku on pitkä, ja siinä on pientä katkeruutta. Mokkamaista, jotenkin tulee mieleen vakosamettiset housut, täyteläistä samettia, ja välillä vähän tyhjää, Mokkaa, humalaa ja alkoholia. Olisi pitänyt ostaa pari pullollista lisää odottamaan joulua, etiketissä sanotaan että oluelle ei ole parasta ennen päivää. 330 ml, 10%, 4/5, vähän liikaa alkoholia pullon pohjan lähestyessä. 

torstai 18. joulukuuta 2014

Ksiazece Ciemne Lagodne

Puolalainen piwo premium on tummaa lageria. Joulun odotuksessa mennee tällainen tumma todella makea olut. Vaahto on komea ja väri on tyylikäs ja makukin on täyteläinen. Makeutta on paljon, makeaa perunalimppua, mikä olisi leivässä hyvää, mutta oluessa tämä ehkä ennakoi liikaa imellettyä perunalaatikkoa. Maku on täyteläinen, mutta yksiulotteinen, vain olutblogissa voi sanoa noin. Nielu kerää makeutta tätä juodessa,  ei jatkoon, kai tästä voisi joskus pitää enemmänkin ja varmasti myös vähemmän. 500 ml, 4,1%, 3/5

tiistai 16. joulukuuta 2014

Monteith's IPA

Viking Linen tallinnanlaivan taxfree-myymälästä innostuin nappaamaan tämän erikoisen oluen. Ei se myymäläkään taida edes olla taxfree, taitaa olla vaan myymälä, vähän samaa vikaa on kyllä oluessakin, IPA-olut. Uusi-Seelanti taitaa olla minulle olutmaana ennenmaistamaton. Kiwi-olut ei sisällä siis kiwiä, vaan sen pitäisi olla perus-IPA.aa. Mutta aika kevyttä on humala ja katkeruus, onkohan niitä ollenkaan. Tuoksussa on vähän hedelmää, väri on vähän samea. Kyllä tuo maku vähän jää poskiin, mutta IPA-sarjassa aika mauton, toisaalta helpompihan tätä olisi kitata enemmänkin. 330 ml, 5,5%, 3/5.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Yeastus Christus

Lucia-neidon tarinaan sopii tällainen hiiva.  Ehkä tämä Saison-IPA Kööpenhaminasta on enemmän pääsiäisolut, makuna on aika voimakkaasti hiiva, ei tätä kai ole tarkoitettukaan Jeesuksen syntymäpäivien juhlintaan. Mieleen tulee omenasiideri. Ei maku ole paha mutta haastavaa tai totuteltava, vähitellen makuun kyllä oppii. Olut on haastava ja vaikeahko vähän niinkuin Lucian tarinakin. Lucia-neito tapettiin kristinuskonsa takia, pyhä henki muutti hänet ensin niin painavaksi että häntä ei saatu siirrettyä, sitten yritettiin polttoa, mutta tikari kurkkuun sitten vasta tehosi. 
330 ml, 7,4%, 4/5

Malmgård Dinkel

Hämeenlinnan uusimmassa ravintolakompleksissa, jossa itä ja länsi kohtaavat, tutustuin Cantina Fiestan mexico-ravintolan oluttarjontaan. Ruokalista on tietenkin houkuttelevampi, mutta nyt oltiin äijäparkkiosastolla. Olut on spelttivehnästä ja siinä on mukava kestävä vaahto, väri on vähän samea. Juoma on miellyttävää ja helposti laskeutuvaa. Ehkä tuo speltti luo vähän erikoisen maun tähän, ihan mukava kokonaisuus. Pehmeää aluksi, lopusta löytyy vähän kirpeää humalaa. Itä muuten oli Thairavintola Sabai Sabai. 50 cl, 4,5%, 4/5

perjantai 12. joulukuuta 2014

Hoppy Christmas

BrewDogin jouluolut on sameaa ja ruman ruskeaa, mutta kyllä sen avulla yhdet pikkujoulut saa tasoitettua. Pikkujoulut olivat sellaiset rauhallisemman oloiset, judoseuramallia. Hoppy Christmas on ei-perinteinen jouluolut, voisi kyllä sopia hyvin myös pääsiäiseen tai juhannukseen. Tämä sopii yhtä hyvin jouluun kuin piparit ja homejuusto.  Jotenkin tulee mieleen kurpitsa. Öljymäinen ulkonäkö ei miellytä, olisiko liikaa sokeria, maku on kyllä paraneva loppua kohden. Mukavasti ensin maistuu vähän pihkaa ja sitten pitkään makeita persikoita tai muita eksoottisia hedelmiä, sitten pieni kuivuus loppuun antaa vihjeen että voi maistaa uudestaan. 330 ml, 7,2%, 5/5 vaikka niin päätin että tämä BrewDog-fanitus voisi jo loppua, mutta kun absoluuttinen totuus vaatii tulla julki. 

lauantai 6. joulukuuta 2014

St Eriks Julale

Itsenäisyyspäivän juhlistamiseksi kaatui ruotsalainen tumma ale lasiin. Tuoksu on maltainen, mutta maku ei olekaan. Maku on yrttinen ja vähän humalainen, ensin maku tuntui vähän vetiseltä, mutta maku täydentyy suussa parin hörpyn jälkeen. Yrttejä on paljon, taitaa olla jopa jotain mintuntapaista jännästi loppuraikastuksena. Sopii nautiskeluun, ei varmaankaan sopisi kinkun kanssa. 330 ml, 5,4%, 4/5

perjantai 5. joulukuuta 2014

Stallhagen Julbock

Tumma bock Ahvenanmaalta korkkaa pikkujoulut. Mustan taittuva joulupukki maistuu maltaiselta ja aika makealta, maut on bockiksi kohdallaan. Aika vahvanoloista, lievästi kurkkua limoittavaa olutta juo mielellään. Kyllä tämä rimmaa varmasti kinkun ja perunalaatikon kanssa, jälkimaussa on mukavasti humalaakin. Maku paranee, itselläni oli lieviä ennakkoasenteita yhdistelmälle jul ja bock, niin kuin jollekin voisi tulla ennakkoasenteita sanojen joulu ja pukkki yhdistämisestä. Joulupukin käymisen ja julbockin nauttimisen jälkeen mieli on kuitenkin hyvä. Lopuksi alkaa löytyä kahviakin mausta. Hauskaa pikkujoulua kaikille! 33 cl, 6,8%, 5/5 pikkujoulun kunniaksi. 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Abbot Ale Greene King

Britti-Ale on tyylikkään ruskea, vaahto on pikainen tai heikko. Tuoksussa on selvästi toffeeta. Maku on ensin tympeä, sitten heikosti makea, sitten heikosti sitruunamainen, sitten heikosti humalainen. Heikosti vähän kaikkea muodostaa koukuttavan kokonaisuuden. Jälkimaku jää alaposkiin pyörimään. Joka kulauksella parempaa, miksen ole lontoolaisessa pubissa, tilaisin toisen ja luultavasti kolmaskin menisi. 
50 cl, 5,0%, 4/5