Hämeensaaren Citymarketin olutvalikoima taas ilahdutti, valtava määrä oluita. Unkarin vaalituloksen innoittamana valitsin budapestilaisen lagerin, se on vähän sameaa kultaa, vaahto valkeaa. Tuoksu on viljainen. Maku on perinteisen ohrapirtelömäinen, vähän sopivaa ruohoista humalaa. Täyteläisyyttä on, mutta silti helposti valuu nieluun. Kiva humalaisuus antaa jälkimakua mukavasti. 440 ml, 4,9 %, 4/5
keskiviikko 22. huhtikuuta 2026
Mad Scientist Bohemian Madness
keskiviikko 15. huhtikuuta 2026
Althaia Mediterranean Lager Imprescindibles
Villajoyosan kauppahallista löytyi lopulta jotain erikoisempaa olutta Espanjan matkamuistoksi. Lähistöllä oleva panimo oli laittanut oluensa etikettiin värikkäitä taloja, kuten Villajoyosassakin oli. Välimeri-lagerin väritys on kupariin taipuva, vaahto katosi nopeasti. Tuoksu on mallas-hiiva-humala-valkoviini. Ensihörppy kertoo että voimakkaanoloista tai siis runsasmakuista. Aika hapanta ja vähän hiivaista, jotenkin vähän viinimäistäkin. Täyttää erikoisolut-kriteerit. 33 cl, 5 %, 4/5
perjantai 3. huhtikuuta 2026
Mahou Clásica
Rantabulevardin koluamisen jälkeen kipusimme takaisin omalle terassille. Kotimatkalla lähileipomon olutvalikoimasta valitsin litran lasipullollisen lageria. Madridilainen olut on kirkasta kultaa ja valkoista vaahtoa. Tuoksu on heikohkon maltaista. Maku on aika ohut ja löysä. 100 cl, 4,8 %, 2/5
torstai 2. huhtikuuta 2026
Coceda Clásica Calatrava Ciudad Real
La Vila Joiosan pääkadun leipomon kylmäkaapista nappasin pari olutta majoituspaikan aurinkoterassille. Espanjalainen lager on kirkkaan kultaista ja sen päälle kertyy kauniin valkoista vaahtoa. Maku maltainen ja katkeroinen, molempia makuja on vähäisesti, mutta aurinkoterassille aivan riittävästi. Ihan kunnon tutunoloisesti peruslageria. 50 cl, 4,8 %, 3/5
tiistai 3. maaliskuuta 2026
Mallaskoski Riverside Lager Gluteeniton
Jukolan S-marketin hyllyltä arvoin yhden saunaoluen, seinäjokelainen gluteeniton ja kirkkaan kultainen lager tuli valituksi. Kuohu oli heikohko tai ainakin liian nopea. Tuoksu on vienoa mallasta, oikeastaan koko tuoksu meni epähuomiossa ohi, kun jano oli sellainen että piti heti mennä hörppäämään. Maku on maltainen ja samalla raikas, katkeroa on saunajuomaan riittävästi ja se maistuu jälkimaussa. Ihan perussuomalainen peruslagerista hippusen maituvampi lager, gluteenittomuus ei haittaa. 440 ml, 5,0 %, 3/5
keskiviikko 18. helmikuuta 2026
Tuletorn Selge Hoppy Pils
Tallinnanmatkamuisto on vähän sameaa keltaista ja valkeaa vaahtoa. Tuoksu on syksyistä kuusimetsää. Maku noudattelee tuoksua. Peacharine-humala antaa omia hedelmiään, jostain ilmestyy kuitenkin märkää kuusimetsää. 0,44 l, 5,2 %, 3/5
tiistai 17. helmikuuta 2026
Stallhagen Hoppy Dry Hopped Lager
Jukolan S-marketin hyllyltä nappasin ahvenanmaalaisen lagerin. Väri on vähän sameaa oranssia, vaahtoa piti oikein houkutella, vähän sitä tulikin. Tuoksussa on jotain jännää, paahdettua ohranjyvää. Maku on maanläheisesti etäisesti hedelmäinen, enemmän kääntyy mallaspuolelle. Humalointi on kevyttä, en pääse yli alkutuoksun popcorn-vivahteista, ne on esillä vielä maussakin. Jotain puolikuivaa tämä on. Päivänkakkara etiketissä, ei kai se haittaakaan. Ehkä craftbeer-baarissa maistuisi paremmalta. 500 ml, 5,0 %, 3/5
torstai 22. tammikuuta 2026
Mad Hopper Prkl Premium Craft Lager
Vuodenvaihteessa kävin Töölössä ja Viidessä pennissä, sieltä nappasin panimon oman lagerin matkamuistoksi. Väri on utuisen oranssi ja vaahtoa on vähän. Tuoksu on heikko. Maku on heikosti humalainen ja maltainen, aika peruslager. Jälkimausta löytyy lopulta mukavasti rapsakkuutta. IBU 25, 440 ml, 4,5 %, 3/5
tiistai 11. marraskuuta 2025
Bohemia Regent Winter Lager 12
Goodmanin Alkon myyjä suositteli tsekkiläistä talvilageria saunajuomaksi. Ei tarvinnut kauaa suositella, tosin maistelin ilman saunaa. Olut on kirkasta kultaa ja vaahto on valkeaa, aika runsasta. Tuoksu on maltainen ja jotain karviaisia. Maku on pehmeän maltainen, aika kirpakkaa humalointia on. On tässä jotain marjoja sivumakuna, sovitaan että ovat karviaisia. Vähän sekava tunnelma jää kokonaisuudesta, jälkimaun mukavaan katkeruuteen sekoittuu viiltävästi vielä tuota takapihan marjapensaan piikkiä. 500 ml, 5,2 %, 2/5
keskiviikko 15. lokakuuta 2025
Tuletorn / Jahu-jaan Pärand Laager
Tarton tuliainen värittää lasin heikolla keltaisella, aika ohuelta näyttää. Vaahtoa on valkoisella mukavasti. Tuoksu on viljainen, olisiko suolapähkinääkin. Maku on ensin kevyt, sitten puumainen. Spelttikö tässä maistuu popcornilta. Ei tässä mitään vikaa ole, maku on ja hiilihappoa, mutta haluan erilaisen oluen. 0,44 l, 3,8 %, 2/5
keskiviikko 1. lokakuuta 2025
Käbliku Kohalik Laager Munich Helles
Tarton Gambrinuksesta nappasin yhden Käblikun oluen, kun en Ihamaru-pizzeriasta ymmärtänyt tehdä matkamuisto-ostoksia. Lagerin väri on oranssia, vaahto on mitätön. Tuoksuu puiselta ja vähän kukkaselle. Maku on samalla akselilla. Puumaisuus ja maltaisuus ei oikein nyt iske sopivalla tavalla. Vähän tylsä jälkimaku jää. 18 IBU, 440ml, 5,2 %, 2/5
keskiviikko 17. syyskuuta 2025
Olvi Frisco Hoppy Lager
Vaalean kullankeltaista lageria löytyi Olvin lähetyksestä. Kuohu on reipas ja valkoinen. Tuoksuu vähän kuivahtaneelta sitruunalta, hyvällä tavalla. Maku on humalainen, aika kuiva, jälkimaku tuntuu tiiviitä humalalta, mutta se jää jotenkin teräväksi, vaikka jääkin pitkäksi aikaa pyörimään kielen päälle. Kyllä maussa on myös sitruunaa, kun oikein puristaa. Kokonaisuus on helppo ja rapsakka, kevyesti. Täytyy vielä perehtyä aiheeseen toisella tölkillisen. 0,5 l, 5,0 %, 3/5
perjantai 8. elokuuta 2025
United Gypsies Nutty Kuti Honey Lager
Sekopäinen kuti löytyi Lohjalta. Olut on lasissa kuplivaa, punaruskeaa ja vienosti vaahtoavaa. Tuoksusta löytyy ripaus rusinaa ja hiukan hunajaa. Maku on jotenkin ohut tai hiilihapot hämäävät. Hunajalageriksi tämä ei ainakaan ole makeaa. Maku paljastaa vielä pähkinöitä. Jälkimaku on pitkä liuku ja siinä on häivähdys alkoholista. Lopulta alun ohuus paksuntuu vahvaksi maltaisuudeksi. Jotenkin bitterimäisen kokonaisuus on moniulotteinen, sellainen kevyt rauhoittumisolut. 0,33 l, 7,5 %, 4/5
perjantai 4. heinäkuuta 2025
56 Isles maistelulautanen
Naoussan kylän kupeessa on Paroksen ainoa olutpanimo, ollut jo 11 vuotta. Maistelussa oli viisi olutta, joista paria on tullut jo maistettua. Lager on kultaista väriltään ja maltaista maultaan, aika ohutta. Pilsneriä maistelussa tuli jo kehuttua, aika kuplivaa, rauhallisempi kokonaisuus hanassa kuin aiempi pulloversio. Humalaa on mukana. Wit on mausteista, mutta mausteena ei olekaan oreganoa vaan kuminaa. Aegeanmerellinen versio belgioluesta on maistuva. Ipa on aitoa ruskeahkoa ipaa, mukavan makeutta sisältävä startti ja humalaisempi jälkimaku. Neipa aika kirkasta ja se on lämpimän hedelmäinen. Wit ja ipa maistuvat nyt parhaimmilta. 5 * 20 cl, n. 5 %, 4/5
sunnuntai 29. kesäkuuta 2025
Nissos Organic All-Day
Plakan helteessä välillä varjoon ja kreikkalainen gluteeniton lager sai virkistää suuta ja mieltä. Kirkkaan kuparinen olut kuohuaa mukavasti. Tuoksussa on mallasta. Suutuntuma on kupliva ja raikas. Helle asettaa arvostelurimaa ehkä alaspäin, mutta maassa maan tavalla. Sopii hyvin helteeseen. Jälkimaussa on sopivasti pientä rapsakkuutta. 330 e, 4,5 %, 4/5
tiistai 17. kesäkuuta 2025
Tuletorn Karjase Laager
Tallinnan Koplissa majaansa pitävä panimo on pannut lageria paikallisen leipomon hapanleivän kannikoista. Väri on kultainen, pieni harmaus samentaa hiukan. Vaahto on valkoista. Tuoksussa on makeutta ja happamuuttakin. Ruis antaa makuun omaa makeuttaan, humalat rapsakoittavat kokonaisuutta, lopputulos on aika suuntäyttävä. Jotenkin tulee mieleen vahvasti sana käsityöläisolut kaikkine positiivisine piirteineen. 0,44 l, 4,7 %, 4/5
torstai 29. toukokuuta 2025
Salento Pizzica
Tarton toinen suosikkipaikka on Tähen italialaisomistuksessa oleva Barlova-baari, jossa on aina kiinnostava olutkattaus. Nyt hanasta löytyikin italialaista maustettua lageria. Väri on tumman samea oranssi, jonka päällä on tiivis valkoinen vaahtohattu. Tuoksu on maltainen. Ensihörppy toistaa samaa tarinaa. Ensihörpystä ei mausteita löydy, kunnes jälkimaku huomauttaa että onhan tässä valkopippuria tai olisiko chiliä. On tuo chili hyvää oluessa. 50 cl, 6,5 %, 4/5
tiistai 27. toukokuuta 2025
Mallaskoski Kuohu Suomi Lager
Suomalainen lager on kirkkaan kultaista, vaahto on pientä ja valkeaa. Tuoksu on makeaa maltaisuutta, etiketissä mainitaan katajanmarja, ehkä sitäkin on tuoksussa. Maultaan kokonaisuus on pehmeä, maltainen ja mitä nyt vielä, maltaisuus tuli jo mainittua. Ei tämä nyt ihan laihaa ole, mutta ehkä napsu humalointia lisää antaisi vähän enemmän ryhtiä. Etiketin ideoimana tämä sopi varmaan juhannusjuomaksi. Pieni katajanmarja lopulta pyörii hennosti jälkimaussa. EBU 20, 44 cl, 5,0 %, 3/5
keskiviikko 14. toukokuuta 2025
Matsson Motueka Lager
Sateista keskiviikkoiltaa päätin piristää kotimaisella lagerills. Motuekalla humaloitu lahtelainen olut on vähän harmaaseen taipuva keltaisuus ja se tuoksuu simalta. Ensihörppy kertoo että jääkaappikylmyys ei sovi tälle oluelle, maku on aika ohut ja hiilihappoinen. Sitruunaa on vähän maussa, lopussa pientä kuivuutta ja ihan loppukaneettina pullaa. Piristäähän tämäkin sadekelillä, parempi soveltuvuus olisi varmaan kesähelteillä. 33 cl, 5,2 %, 2/5
tiistai 6. toukokuuta 2025
Sinebrychoff Karhu Juicy Lager
Kirkkaan kultainen keravalainen lager tuoksuu voimakkaasti tropiikin makeille hedelmille. Jos pitäisi sokkona arvata että mitä juomaa on, niin en olutta kyllä arvaisi. Tuoksun makeus katoaa maistelussa, persikka maistuu ja etiketti sivistää että makua tuo myös litsimehu. Litsimehuksi vähän outoa, olueksi liian mehumaista, ehkä siiderihyllyn puolella olisi ihan hyvä aloittaa. 50 cl, 4,6 %, 2/5





















