keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Zacne Wisniowe

Suolakaivosvierailun jälkeen olueksi osui makeaa kirsikkaolutta. Puolankieltä en vieläkään ymmärrä, mitta näköjään myös etiketistä ei tule aina selvyyttä. Puolalaisen oluen etiketissä on ihan selvästi kirsikoita, mutta ensi huikailla maku kuitenkin yllätti. Onkohan tämä nyt edes olutta, sen verran makeaa lientä oli lasissa. Ruskean punertava olut ei juuri vaahtoa. Ensin ajattelin että aika surkeaa, sitten parin huikan jälkeen että ihan ok, ja nyt alkaa jo maistua. Kirsikasta kehkeytyy sellainen vähän liköörimäinen tahma ja makeus. 330 ml, 5,8 %, 4/5 


tiistai 30. toukokuuta 2017

Okocim Mocne Dubeltowe

Mustan tölkin odotusarvo puolankieltlä osaamattomallle ei osunut kohdalleen. Tölkissä ei ollutkaan sateisen illan kunniaksi mustaa olutta vaan vaaleaa bockia, lageria. Maltaisen makeaa olutta, joka ei houkuttele tarkempaan analyysiin. Ennenkin on tullut todettua että kännäysoluttahan tällaiset on. Miten tämä nyt runoilisi: kepulle ja persuille kiitos että tätä ei tulevaisuudessakaan vahingossakaan saa S-marketista.  Vaahto on ok. 500 ml, 7,0 %, 2/5
 

maanantai 29. toukokuuta 2017

Alter Beer Polski Chmiel

Puolalainen vihreä tölkki sisältää humalaista olutta. Tarkoittaisikohan tuo chmiel jopa humalaa? Olut on yksinkertaista, siistin keltaista ja mukavasti kuohuvaa. Päivän ympäri Krakovaa kävellyt turisti pitää tällaisesta. Pilsnerimäistä terävyyttä, vähän kiristyy metalliseksi. Perusolutta, ei kummempia kikkailuja, kaadetaan lasiin ja juodaan pois. 500 ml, 5,0 %, 3/5
 

Ursa Maior maistelulautanen

Ursa Maior on puolalainen käsityöläispainimo, jonka pubi on Krakovan Kazimierzissä. Aivan "vahingossa" satuimme sunnuntai-iltapäivän päätteeksi paikalle ja maistelulautanen houkutteli helteisen päivän väsyneitä turisteja. Ursa maior tarkoittaa suurta olutta. Maistelulautasen 1. olut on Ursa Snieg Na Beniowa, American Golden Ale 4,2 %, ok olut helteeseen, humalaa sopivan lievästi. 2. olut on Ursa Bieszczadzy Mocarze, 7 %, Belgian Blonde Ale. Se onkin hieno olut, taitavaa tasapainottelua väkevän oluen, mallaksen ja sitruksen välillä, paras tähän mennessä. Jälkimaussa mausteet maistuvat. 3. on Ursa Rzenik (Butcher) 3,6 %, utramaratonin nimikko-olut. Aika mallasmaista mehua, makeaa karamelliä, silti ihan helposti janojuotavaa, sopii varmasti ultrajuoksijoille. Neljäntenä Ursa DWA Winne Misie 4,5 %, belgityylinen sour, ei ole omiaan helteessä. Jotenkin keskeneräinen, tuoksu on hapan, maku on viinimäinen, vähän hiivainen. Kotiviiniä. Viides olut on Ursa Night Over "Otryt", 5,7 %.  Onpas kahvinen, helle ei ole tämän oluen kotipesä, ehkä vähän vetinen, vaikea arvioitava. 6. olut on Ursa Megaloman, 6,2 %, American IPA. Sitrusta on, mutta maut vähän sekottuvat edelliseen. Helppo. Maistelulautanen, 6 * 25 cl n. 5 %, 5/5 

 


lauantai 27. toukokuuta 2017

Okocim O. K. Beer

Krakovan reissun ensimmäinen olut tuli nautittua hotellihuoneen parvekkeella. Aika peruskamaa, kirkkaan keltaista lageria. Vaahtoaa mukavasti, makuna pientä makeutta ja mallasta. Makuja hakiessa lasi tyhjenee nopeasti, pehmeää on. Ostin oluen odotellessa huoneeseen pääsyä Alkohol-kaupasta, jossa oli sellainen vanha kunnon Alko-meininki. Juomat oli kaikki tiskin takana ja asiakas vaan kertoi mitä halusi, ok oli ehkä sopivan yksinkertaista ostettavaa. 500 ml, 5,6 %, 3/5 olikohan vähän turistibonusta. 
 

perjantai 26. toukokuuta 2017

Koff AL American Lager

Siniraitainen Koff-tölkki kyllä kiinnitti huomiota S-marketin hyllyllä. Mitäs tämä nyt oikein on? Keltaista sameutta jää vaahdon alle. Maku on lievä tai siis american lager kyllä kertoo ihan hyvin mistä on kysymys, lagerissa on sitrusmaisia humalia. Raikkautta, jääkö huuliin jotain makeuttakin. Katkeruutta on sen verran vähän että juomatahti voi olla reipaskin, mutta makua on kuitenkin sen verran että ei tämä ole ollenkaan hullumpaa. Jotain poretta puuttuu, mutta parempaa kuin isoveljensä selvästi, josko jossain terassiravintolassa olisi tätä valikoimissa. 50 cl, 4,5 %, 3/5




torstai 25. toukokuuta 2017

Uiltje Mr Feathers

Sarjakuvaetiketillinen hollantilainen red ale tuoksauttaa pullosta miellyttävän humalatuoksun. Kaadettaessa punertavan oluen päälle kertyy täyteläinen ja kestävä vaahtokukka. Oikein tasapainoinen maku hellii makuaisteja. Maku on yksinkertaisesti sopivan vahva, lievästi makea, sitrusta pilkistää männynkäpyjen välistä. Makua riittää suusta nieluun ja vatsanpohjaan saakka. Pullollisen ostin tartolaisesta õllepoodista. 330 ml, 4,9 %, 5/5


keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Oppigårds Golden Ale

Sauver Bieren kuukausilaatikon olutvalikoiman ruotsalainen olut herättää intoa, koska Oppigård on mielestäni kiinnostava panimo. Lasiin kaatuu kirkas, silti läpinäkymätön oranssi olut. Tuoksussa on hunajaa. Maussa on heinää, humalaa ja vilahdus hiivaa. Maku ohenee juodessa. Jotenkin koko olut meni vähän ohi, tulikohan juotua vähän liian nopeasti, eihän tuo voi olla ainakaan merkki huonosta oluesta. 33 cl, 5,2 %, 3/5

tiistai 23. toukokuuta 2017

Coedo Kyara

Japanilainen Coedon panimo on pannut Kyara-oluen, joka on lageria ja siihen eteen on liitetty India Pale sanat, eli onko tämä nyt sitten IPL. Väri on oranssi ja kaadettaessa vaahto on tiivis ja valkoinen. Vaahto vähän yritti jo kurkistaa pullosta korkin sihautuksen jälkeen, mutta pysytteli kuitenkin kiltisti sisällä. Onhan tässä ipoista tuttuja elementtejä, sitrusta ja humalaa. Makeutta on mukavasti, humalat ovat maltilliset mutta tuntuvat, mallastakin tuntuu ja vähän kukkasia. Tällaisia voisi jouda useammankin kesäisellä terassilla. Loppua kohti vahvistuu että kylläpäs on hieno olut. Jälkimaku on pitkä ja jotenkin pippurinenkin, nielaisun jälkeen makuyhdistelmä on hetken outo, mutta hetki on lyhyt. Kultaiset kirjaimet oluen nimessä ei kertoneetkaan laadusta liikaa. 333 ml, 5,5 %, 5/5

lauantai 20. toukokuuta 2017

Founders KBS

Aurinkoisen päivän terassiolueksi valikoitui musta imperial stout, en sitä ihan siihen tarkoitukseen ole mieltänyt. Avasin sen ihan jääkaappikylmänä, mikä ei sekään ehkä mennyt ihan protokollan mukaan, ehkä se kuitenkin vähän paransi sopivuutta. Kentuckylainen aamiais-stout on mustaa ja pinnalle muodostuu kermaista vaahtoa. Maku on painavaa, muttei raskasta. Paahteisuutta riittää, suklaata ja kylmää vahvaa kahvia. Pullon pinnan tahamaisuus ilmestyy pian lasin pinnalle. Kyllähän tästä tulee likööri mieleen, sen verran täyteläistä tavaraa on. Mainio nautiskeluolut keväisellä ei-helteiselle  terassille, sopii varmasti myös pimeämpiin talvi-iltoihin.  Jälkimaku on todella pitkä ja pehmeä. 355 ml, 11,9 %, 5/5



perjantai 19. toukokuuta 2017

Sierra Nevada Pale Ale

Sierra Nevada ei ole maistamissani oluissa ollut koskaan kovin kaukana napakympistä, eikä ole nytkään. Oranssi olut kuplii kovasti lasissa ja kaadettaessa lasin yläreuna täyttyy vaahdosta. Tuoksu on pehmeää, en oikein saa kiinni mitä siinä on, mieli jo teki maistaa. Olut kuivuu ikeniin. Pehmeä maku kääntyy humalien pehmeäksi pyörittelyksi. Maku säilyy ja säilyy. Humalista on löytynyt vain pehmeyttä. Lasin ollessa puoliksi enää puoliksi täynnä, aloin miettiä että mistä nyt saa tällaisen toisen. Tämän ostin Alkosta. 355 ml, 5,6 %, 5/5

 

torstai 18. toukokuuta 2017

Mallaskosken Last Laugh Amber Lager

Suomen parjatun mm-lätkäjoukkueen puolivälierävoiton kunniaksi testissä oli Mallaskosen Last Laugh, nimi sopii jotenkin kuvioon.  Väri on punertava ja tuoksussa on reilusti mallasta ja viljaa. Maku on mallasta ja reippaasti puumaisuutta. Tavallaan puhdas, mutta jotain pistävyyttä vaanii taustalla, makeaa lageria omaperäisellä twistillä. Vaahto on siisti ja kestävä. Tölkin grafiikka on tyylikäs. Erikoislager. 50 cl, 4,7 %, 3/5

lauantai 13. toukokuuta 2017

Stadin Panimo High Sleep Evening IPA

Oranssi, sitkeävaahtoinen IPA tuoksuu hedelmäiseltä. Maku täydentyy sitruunalla. Makeutta on mutta se on piilossa humalien takana. Saippuaa hyppii välillä silmille. Ovela yhdistelmä kukkaista raikkauta, mallasta ja  salakavalasti iskevää pehmeää sitruunaista humalaa muodostaa pehmeän oluen. Sopii hienosti iltapäivän nautiskeluun.  0,33 l, 7,2 %, 5/5.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Goose Island Sofie Belgian Style Farmhouse Ale

Chicagolainen mies kävi hakemassa olutreseptejä Euroopasta ja päätti vähän parantaa niitä ja perusti Goose Island Beer Companyn. Tämä witbiermäinen olut on likaisen oranssia. Ensin maussa huomaa sen että olutta on kypsytetty valkoviinitynnyreissä. Vähän tulee mieleen kotiviinikokeilut, hiiva maistuu, mausteita on, valkopippuri hiipii kielen päälle ja puuduttaa sen. Maku paranee ja paranee loppua kohti, hiivan maku vaihtuu hienostuneen mielllyttäväksi. Jos jostain löytäisin tämän uudestaan, niin ostaisin. 355 ml, 6,5 %, 5/5


tiistai 9. toukokuuta 2017

Suomi Soi! Juhlaolut

Bryggerin panema kirkkaan kultakuparinen lager on ensi viikonloppuna Hämeenlinnassa pidettävien Sulasolin laulujuhlien juhlaolut. Tuoksu on makean maltainen. Maku on liian metallinen ja lopuksi maltainen ja humalainen. Metallimallaspilsner on voimakasmakuinen, ehkä odotus oli kevyempi. 33 cl, 4,5 %, 3/5

lauantai 6. toukokuuta 2017

Mallaskosken Panimo Black Wheat Blueberry

Taloyhtiön kevättalkoiden jälkeen terassin auringonpaisteessa maistui mustikkainen vehnäolut. Black Wheat oli kolanväristä, tosin mustikan sinipuna heijastelee auringonpaisteessa välllä. Tuoksusta tunnistaa vehnäolueksi. Venhäoluen banaanit ja hiivat jäävät taustalle. Lasin pinta tuntuu tahmealta, mutta maku ei ole makea. Mustikkako tässä nyt sitten jyllää, maku on erikoinen tai sekava, mustikka onkin hapanta. Mustikat jatkossa piirakkaan ja vehnäoluet hiivaisina. 33 cl, 6 %, 2/5

torstai 4. toukokuuta 2017

Rekolan Panimo Kaffe Stout

Tukevan pullon sisällä on tukevaa, kahvilla ja laktoosilla maustettua, mustaa, kaunisvaahtoista olutta. Kermamaisen vaahdon alta tuoksuu kuiva kahvi. Ensihörppy lupaa hyvää, kahvi maistuu edelleen kuivalta, vähän liitulakua, makeus tuntuu vain pehmeytenä. Kokonaistuntuma on pehmeä, kuivuus mukavasti sitä toisaalta terävöittää. Hiilihapot ovat alhaiset. Olisiko Rekolan paras olut. Kyllä tätä toisenkin voisi juoda, ehkä syksymmällä. 50 cl, 5,5 %, 4/5

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Löwenbräu Dunkel

Tumma saksalainen lager-tuliainen Münchenistä oli jäänyt olutkellarin takahalliin, ja päätin sitten napata sen maisteluun saunan päälle. Olut on tumman ruskeaa ja vaahto on lähes olematonta. Tuoksu on maltainen ja vähän salmikkiainen. Maku on pelkästään maltainen, vähän makea ja jotenkin ontto. Pehmeä olut hölskähtelee mukavasti lasissa ja kyllä tätä juomalla pääsee helposti saksalaiseen bierhalle-tunnelmaan. 50 cl, 5,2 %, 3/5