torstai 31. elokuuta 2017

Sori Brewing Red Alert IPA

Kuuntelin iltapäivän juttuja Microsoftin palveluista. Pilveä oli tarjolla, illalla kuitenkin teki mieli olutta. Lidlin hyllystä nappasin aiemmin jo suomalaisvirolaisen panimon IPAn. Tuoksu on todella voimakas: katajaista humalaa. Kuparinruskeaan taittuvan oluen päälle kertyy hieno kestävä vaahto. Maku on humalainen, greippiä ja havuja täydennettynä vaimeasti makealla toffeella. Maku on vähän kapea, mutta voimakas. 33 cl, 4,4 %, 4/5


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Hopping Brewsters Dainty Daisy Anglo American IPA

Akaalainen palkittu panimo on valmistanut maitokauppaan sopivan komean oranssisen IPAn. Vaahto on hieno, mutta katoava. Katkerot ovat hedelmäisiä tai greippisiä, harmittavasti maut katoavat nielaisulla. Jälkimaku pölähtää sitten vähän viiveellä, tai ihan vaan jälkikäteen humalat jyräävät. Maku jää kuivaksi tai jopa puiseksi. Vähän kaksijakoinen olut, humalat on ihan mukavat, mutta jotain jää puuttumaan. Jälkimaku on iso. Olut on matkamuisto Espoon Leppävaaran Sellon Prismasta. 55 IBU, 0,33 l, 4,5 %, 3/5


maanantai 28. elokuuta 2017

Lahden Erikois Pils

Päivän pieni pintaremonttiponnistus oli basilikalla maalaaminen. Basilika oli siis värisävy. Ponnistuksen jälkeen avasin olutkellarin ja silmäni nauliintuivat tutunoloiseen nostalgiseen pullon etikettiin. Jotenkin Lahden Erikois -olut sopii remonttimiehelle. Väritys on kullankeltainen, vaahto on vaimea. Tuoksu on maltaisen humalainen. Maku on alkuun vähän laimea, mutta humalat kerääntyvät ihan kohtalaisesti. Vanhanmallisen pullon ostin Lidlistä, ihan mukava olut, soljahtelee kurkusta alas ihan ilman vastustelua, maku on vähän laimea, mutta jälkimaku on oikein mainio. Remontointi kyllä laittaa arvostamaan olutta. 35 cl, 4,5 %, 4/5

lauantai 26. elokuuta 2017

Harviestoun Ola Dubh Special Reserve 12

Toinen tämän skotlantilaisen craft beer -panimon musta olut muistui heti mieleen kun tutkailin tämän oluen etikettiä. Olut on mustaa, vaahtoa ei juuri kerry. Tuoksu on moninainen, toffeen makeutta, turvetta, olisiko viskiäkin, kahvia, suklaata ja salmiakkia. Maku toistaa tuoksua. Lakritsaa, kahvia, suklaata, tujaus viskiä. Viski on mukavasti vain taustalla, ei pääosassa, mutta makuvalikoimasta sen voi halutessaan nostaa esille. Hieno olut on kyllä. Onnistunut viskitynnyreissä kypsytetty olut. Mukava lämmin viskimäinen jälkimaku lämmittää vatsassa saakka. Kai se on uskottava että olutta ja viskiä voi yhdistellä. Olut on odotellut vuoroaan jonkin aikaa, pulossa on numero 18836 ja parasta ennen päivämäärä on Sep 2017, eipä tämä olisi varmaan huonontunut vaikka olisi vähän mennyt ylikin. 330 ml, 8 %, 5/5


perjantai 25. elokuuta 2017

Tanker Abstraction Juicy Pale Ale

Virolainen Tanker tekee mukavia oluita, usein niissä on joku juju tai erikoinen mauste. Tämä olut on oikean oluen väristä keltaisenoranssia ja vähän sameaa. Vaahto on isokuplaista ja pienenee pieneksi kuplinnaksi. Tuoksu on kypsiä hedelmiä ja sitrusta. Maku on myös sitruksinen. Mukava poreilu jää kielelle ja nielussa maistuu humalointi ja sitrus. Ylikypsät hedelmät maistuvat vähän hiivaltakin. Kesähän tästä tulee mieleen. Pullon ostin Koht-pubin kaupasta Tallinnasta sen perusteella että satuin sitä maistelemaan edellisenä iltana Põrgussa. Mukavat muistot ehkä nostivat vähän arvosanaa. 330 ml, 5,5 %, 5/5

torstai 24. elokuuta 2017

O'Hara's Irish Pale Ale

Kun on raahannut kakkoskerroksesta liian ison tammisen kirjoituspöydän ulos olohuoneen ikkunasta, niin on ansainnut oluen. Aiemmin olen maistellut O'Haran tummaa olutta ja se jäi kyllä mieleen, hyvää olutta oli sekin, joten odotukset eivät tästä IrPasta ole matalalla. Väri on keltainen, vähän samea, vaahtoa tulee mukavasti ja sen häntä sinnittelee pitkään. Tuoksu on reilusti hedelmäinen, makea. Maku on samoilla linjoilla. Suuhun jää mukava lievä humalan maku. Leppoisaa olutta ja sitrusta lievästi, kyllähän tätä voisi toisenkin maistella. Ostin tämän Tallinnan sataman SuperAlkosta. 330 ml, 5,2 %, 4/5

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Põhjala Meri Gose

Remontoinnin ja työhommien väliin mahtui yksi ei-tehdä-mitäään -päivä ja saunan päälle sittten piti maistaa virolaista suolaista olutta, gosea. Meri on vaahtoamatonta oranssia olutta, vähän tulee siideri mieleen. Tuoksussa on sitrusta. Maku on erikoista. Suola on koukuttavaa oluessa ja gose oluttyylinä kiinnostaa. Tässä gosessa maistuu hedelmät, oikeastaan ylikypsä persikka ja samalla lievä happamuus tasoittaa. Vetisyys kurkistelee, suolaisuus kuitenkin pitää otteessaan. Suolana on etiketin mukaan Himalaja-suolaa ja mausteena on myös korianteria. Jotenkin tämä mieto ja kylmä olut silti lämmittää. Oluen ostin Leppävaaran Sellon Prismasta. 0,33 l, 4,4 %, 3/5



lauantai 19. elokuuta 2017

Tanker Clould Computing White IPA

Kyllä vielä riitti pintaremontoidussa huoneessa säätämistä, onneksi pitää välillä grillata. Tankerin ajan hermon mukaisesti nimetty vehnä-IPA tuoksuu nallekarkeilta. Väritys on aika kuparinen ja vaaahto on beigeen taittuvaa valkoista. Suutuntuma on kupliva ja maussa on edelleen nallekarkkeja. Maistuvatko Azure ja Amazon siis nallekarkeilta, vasteaika oluessa on ainakin ihan ok-tasolla. Kirpeyttä ei sitruksen joukosta löydy vaan piilevää hiivaisuutta. Miellyttävää juotavaa, helppoa ja hyvää,  ei voi oikeastaan vaatia enempää, ehkä aavistuksen liian makeaa, mutta se johtuu varmaankin nörttiyhteensopivuudesta.  330 ml, 5,5 %, 4/5

perjantai 18. elokuuta 2017

Brewski Mango Hallon Feber

Yhden huoneen pintaremontti valmistui ja juhlan kunniaksi sitten terassilla yksi blogitus. Valinnaksi osui ruotsalaisen panimon makeilla hedelmillä maustettu olut. Olut tuoksuu vadelmalta ja näyttää kultaiselta, vaahto on kestävä ja valkoinen. Pullon pohjalla on hiivaa reilusti, sitä heilahti vähän lasiinkiin. Olut ei olekaan makea vaan mukavan hapan, silti vadelma maistuu. Humalan mieto katkeruus yhdistyy makukattaukseen hienosti. Kukkaisolut katoaa nopeasti. Lopuksi maistelin vielä hiivatkin, humalaista ja yhtä hyvää kuin alkuolutkin. Etiketti kertoo oluen olevan American Pale Ale, kyllähän tämä sitä juuri on vahvasti sitruunaisella vadelmalla ja mangolla. 330 ml, 5,5 %, 5/5 


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Panimo Hiisi Rakki Humaloilla Läjäytetty Olut

Maalasin koko päivän tomaatilla ja saunan päälle oli saatava yksi olut. Juu tomaatti oli siis maalin värisävy. Vanhemmat toivat nimipäivälahjaksi jokin aika sitten pari Hiisi-panimon olutta ja tämä sopi nyt hyvin tähän tunnelmaan. Väritys on kuparinen ja olut verhoutuu tiiviiseen valkoiseen vaahtoon joka kestää melkein koko nautinnon ajan. Tuoksu on hedelmäinen, maku ei niinkään, enemmänkin havuinen. Makua todella läjäytetty humaloilla, maku on miellyttävän katkera. Katkera greippi tasapainottuu vähän makeudella. Maku jää mukavasti pyörimään kitalakeen, mutta jotenkin vaikka humaloita on reilusti, niin olut maistuu ohuelta, ehkä se on maitokauppaoluen ongelma. 39 IBU, 23 EBC, 330 ml, 4,5 %, 4/5


lauantai 12. elokuuta 2017

A. Le Coq Kihnu Jõnn Rauchbier

Espoonreissujen jälkeen sade onkin jo kotiterassilla tauonnut, mukavan lämmintä, hämärää ja kosteaa. Virolaisen merikapteenin lempinimen mukaan nimetty olut on kauniisti vaahtoavaa ja tumman oranssia. Tuoksussa on vähän pekoninkäryä. Maku onkin aika maltaisen makea, savua on lievästi, pikkuriikkisen banaania. Savua vähän kertyy, mutta makeus ei oikein sovi kuvioon.  Savuisen oluen ostin SuperAlkosta. 0,4 l, 5,6 %, 3/5

perjantai 11. elokuuta 2017

Kasteel Hoppy

Perjantai-iltaisin ei jaksa pientä pintaremonttia pitkään. Terassin auringonvalossa täytyi rentoutua belgialaisen Linna-oluen humalaversiota maistellen. Olut on kuohuaa tiiviisti ja oluen väritys on kupariseen taittuvaa vaaleankeltaista. Poreilua on reilusti. Tuoksu on vienon hedelmäinen. Oluen kadotessa nieluun jää kielen päälle terhakkaa mutta lempeää poreilua.  Maussa toistuu hedelmäisyys ja hento hiivaisuus. Jostain syystä olut on pakattu aivan liian pieneen pulloon, koska olut katoaa nopeasti. Maku on mukavaa ja miellyttävää, vähän kuivaa omenaa pilkistää, hiiva välillä ilmoittautuu, alkoholi tuntuu sisäänhengityksessä. 33 cl, 5,5 %, 4/5



torstai 10. elokuuta 2017

Prykmestar Saazer Pils

Pienen pintaremontin aloittaminen alkaa janottaa juuri sopivasti. Työmiehelle sopii hyvin pilsneri. Saazer Pils tuoksuu aika toffeiselle. Väritys on hiukan samea, mutta vaahto on oikeanlainen. Maussa humalat purevat lopuksi voimakkaasti, mutta alussa maku on makea, ruohoinen ja sitruuna. Vähitellen humalat puraisevat, mutta vähän puisevasti. Ihan rapsakkaa, mutta remontointi taisi olla vähän liian kevyttä, joten purevuus tuntuu jotenkin liiallisen maltaiselta. 50 cl, 5,7 %, 3/5

lauantai 5. elokuuta 2017

Sori Brewing Ménage à Trois

Oranssi etiketti ennustelee hienosti kolmiodraama-oluen väriä, väritys on kyllä lähellä täydellistä. Vaahto on lyhyt ja katoaa lähes kokonaan. Tuoksussa on humalaa ja hedelmää. Ensihörpyn jälkeen petttymys on hiipimässä: missä katkerot, outoa. Sitten tripla-IPA ilmoittautuu hoitamaan tehtäviään. Mäntyhalko kajauttaa kitalakeen. Alkoholi painaa poskiin. Sitrukset hyppivät huulien taakse. Ylikypsät hedelmät tuovat makeutta. Kulaus kerrallaan täytyy, ei kun saa nauttia. 102 IBU, 33 cl, 10,1 %, 5/5

perjantai 4. elokuuta 2017

Fat Lizard & Tanker Fin / Est Beer Run BIPA

Suomalaisvirolainen yhteistyöolut kaatuu lasiin tumman ruskeana ja muuttuu lasissa vielä tummemmaksi. Oluen päälle ilmestyy höttöinen, vaaleanruskea vaahto. Tuoksu on mäntyinen ja maku myös. Maussa on myös paahteista mallasta. Hiilihapot poreilevat. Miellyttävää hapokkuutta. Jälkimaussa on sitten taas humalaa, joka kestää pitkään ja jossa mänty kääntyy kuuseksi. Ostin pullon Koht-ravintolan kaupasta pari viikkoa sitten. Nykyään yritän aina tsekata parasta ennen päiväyksen, tässä se oli EAN-koodin päällä, vähän vaikealukuisena. Tarkempi tutkinta kotona paljasti että päiväys oli 2.8.2017. Olut on kuitenkin miellyttävää ja tasapainoinen tumman alen ja IPAn sekoitus. Maku kestää pitkään.  60 IBU, 330 ml, 6,6 %,  5/5


torstai 3. elokuuta 2017

Nepal Ice

Nepalilaista lounasta kostutti nepalilainen olut Siddharta-ravintolassa. Tuoksu on makeahko, olisiko jopa banaania. Väritys on kirkas keltainen, siisti. Vaahtoa ei ole. Maussa on vähän mallasta, kuplii suussa vähän, jotain terävääkin löytyy lopuksi, olikohan alkoholia. No en kyllä tullut nepalilaiseen oluen takia, butter chicken on hyvää. 330 ml, 5,5 %, 2/5