Näytetään tekstit, joissa on tunniste kadota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kadota. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. toukokuuta 2024

Lervig Passion Tang Sour Ale

Punaista vähän ruskeaan taipuvaa olutta kaatui heikosti kuohuten Alkosta ostetusta tölkillisestä lasiin. Tuoksu on makeaa mangoa tai kai se on oikeasti passionhedelmää, mutta aika houkuttelevan oloinen on tuoksu. Makua voisi kai sanoa sekavaksi, ensin on hedelmäistä pehmeyttä, sitten maku kääntyy happamaksi, loppuun pieni kypsän hedelmän henkäys. Lopulta maku jotenkin vaan katoaa, jättäen hapanta tunnelmaa. Tavallaan hieno polku, ensin passionia, sitten sitruunaa ja vähän happamuutta, mutta jotenkin jää uhkaavien sääennusteiden varjoon. 330 ml, 7 %, 3/5  



lauantai 8. tammikuuta 2022

Brower Piwna Pszeniczne

Gdanskin joulutorilla nappasin paikallisen puoliksi kadonneen panimon vehnäoluen. Kirjahyllyn siivouksen yhteydessä meinasi pullon pohjalle jäädä valkoista hiivaa, mutta kaadoinpas senkin lopulta mukaan. Väri näytti alkuun kirkkaalta siideriltä, hiivat vähän samensivat tunnelmaa. Tuoksussa on neilikkaa.  Aika hiilihappoista, vähän hedelmäistä ja sitruunaista, kevyttä vehnäisyyttä ja hiivaisuutta vain, tarkkaan harkiten jopa limonadimaista. Helposti tätä joisi  kapealla festivaalipenkillä toisenkin.  Pullollinen, 5,4 %, 3/5 




tiistai 7. huhtikuuta 2020

Fat Lizard Ankle Slapper American Pale Ale

Nilkanläpsyttäjä ei viittaa panimon logossa olevaan liskoon vaan surffaajan jalkoja hellivään aaltoon. Espoolainen punertava APA vaahtoaa vaimeasti kun oluen kaataa aina yllättävästä topless-tölkistä. Tuoksuttelu paljastaa reippaasti trooppista makeaa hedelmää. Maku on yllättävän ohut, mihin ne mangot katosivat. Jälkimaussa on vain pientä humalointia. Olut on jääkaappikylmää, täytyy varmaan antaa vähän lämmetä. Ei sitä kauaa jaksa olutta kyllä lämmitellä. Tuoksu ei ihan vastaa makua, ei ole paksu maku, jälkimaku on lievästi humalainen. IBU 35, 0,44 l, 5,2 %, 3/5


perjantai 28. kesäkuuta 2019

Hop Hooligans Heartbreaker Hibiscus, Lime & Jalapeno IPA

Bukarestista itselle ostettu matkamuisto juhlisti kesäloman alkamista aurinkoisella takaterassilla. Olut kaatuu lasiin muodostaen höttöisen pikaisesti katoavan vaahdon. Olut on mehumaisen punaista, lienee hibiscuksen kukat olleet punaisia. Jotain pientä möhnää pyörii oluen joukossa, ei ne oikein lisää nautintoa. Maku on hedelmäinen, aluksi aika laimea, limeä. Heti ensimäisen hörpyn jälkimaku on chilimäinen, jalapenoa. Jalapeno hallitsee lopulta suuta voimakkaasti, mutta kyllä limekin maistuu. Aika erikoinen IPA, jalapeno vähän pistelee lopussa. 330 ml, 6,5 %, 4/5

tiistai 7. toukokuuta 2019

Arany Ászok

Budapestilaisen supermarketin kylmäkaapista valitsin tämän kultaisen oluttölkin. Tätä juodessa tuli mieleeni jonkun kirjoista sanoma viisaus, älä koskaan valitse sellaista pokkaria jonka kannessa on käytetty kultaisia kirjaimia. Budapestilainen olut on kultaista ja todella kirkasta, kaataessa vähän tulee jo epäusko, kun väritys on kovin vaaleaa. Vaahtoa oli ihan kivasti, mutta se katosi. Tuoksu on mitäänsanomaton, kuten ohut makukin. Ehkä sitruunaviipale auttaisi. Jotenkin sitä luulee löytävänsä vähän humalaa, mutta nesteen kadottua suusta voi todeta että ei siellä mitään ollut. Parasta taitaa olla hiilihapot, kyllä niistä röyhtäys syntyy, mutta se ei tuo mitään makuakaan. Vissyvedenjuojien portti oluisiin. 0,5 l, 4,3 %, 1/5

torstai 21. maaliskuuta 2019

Mallaskuun Ol' Smokey

Mallaskuun savuolut kuohuaa komeasti, valkoinen tiivis vaahto on reilu ja kestävä. Väri on vähän samean ruskeaa. Tuoksussa on lievää leppälastusta lähtevää savua. Maussa on mallasta, mihin se savu oikein katosi, no on sitä vähän, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Kyllähän se savuisuus sitten jää jälkimakuun pyörimään. Jälkimaku on voimakas ja ryydittää oluen oikein maukkaaksi. 33 cl, 5,5 %, 4/5

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mufloni Pääsisäine

Porilainen pääsiäisolut on tumman ruskeaa, vähän punaiseen taipuvaa ja vaahtoa syntyy heikosti. Tuoksu on maltainen, mielikuvat mämmiin on päänsisäisen oluen kohdalla haihdutettava. Maku on oiva, mallasta, humalaa, makeutta ja jälkimaussa katkeruutta. Humalaisuus jää suuhun sitten tasoittamaan seuraavan hörpyn makeutta. Ovelaa, tummat hedelmät siistiytyvät kun herra humala niin käskee.  English Strong Aleksi tämän määrittelee Ratebeer, jännittävä olut, sokkotestissä olisi varmasti listannut IPAksi. Luumut voisi laskea erikoisemmaksi mämmiksi ja sitä kautta tästä sitten saisi liittymän pääsiäiseen. Etiketissä mainitut appelsiini ja korianteri katoavat jonnekin. 33 cl, 5,5 %, 4/5

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Olvi Summer Ale Hotter Than Iisalmi

Olvi muisti blogistia parilla tölkillisellä, Summer Alen hyväksyin blogiin. Tölkki on Olvin tyylikkään värisarjan keltainen versio. Tuoksussa on voimakkaasti humalaa ja häivähdys vehnäolutta. Väri on  kirkkaan kellertävä. Vaahto on iso, mutta katoaa nopeasti. Maku on aika vienoa. American Wheat Ale on merkitty etikettiin. Tuoksun humalat katoavat lähes kokonaan, ohutta hedelmäisyyttä. löytyy. Vähän liian hyvänmakuinen vehnäolueksi, joten sopisi hienosti kesäiseen iltapäivään, maaliskuisen lumisateen jälkeen ei oikein löydy kesäfiilistä tarpeeksi. EBU 32, IBU 13, 0,5 l, 5.0 %, 3/5

torstai 16. marraskuuta 2017

Meidän Veikko Sulattaa Jään Tumma Suomalainen Talviolut

Lidlin hyllyltä nappasin aiemman Veikon hyvien muistojen siivittämänä Veikon tumman lagerin. Veikko oli tällä kertaa tumman ruskeaa mukavalla vaahdolla kuorutettua olutta. Vaahto kyllä katosi liian nopeasti. Tuoksussa on mallasta kait, tuoksu katosi jonnekin, kun maistelin vähän liikaa. Maku on maltainen, siirappinen. Jälkimakukin on mallasta täynnä.Vähän tahmaava, mutta ei liian makea. Makukin on voimakas, mutta joku ei vaan natsaa täysillä. 0,5 l, 4,5 %, 3/5


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Laško Zlatorog Temno

Slovenianmatkan viimeinen olutmatkamuisto oli tummaa lageria. Tuoksussa on makeutta, mallasta ja tervaa. Väri on tummanruskeanpunertava. Vaahtoakin on jonkun verran, mutta katoavaista. Kovasti täytyy yrittää hakea kesälomamuistoja, mutta olut ei oikein niitä tuo mieleen. Sloveniassa maistuivat paremmin vaaleat ja jopa vehnäoluet. Helppoa tätä on juoda, ei ihan peruslageria, vaan mallasta ja paahdetta on enemmän. Makeuttakin sopivasti, pientä ohuutta kuitenkin vaanii. Makeus on salakavalaa, hampaisiintarttuvaa jopa, makeutta ei ole kuitenkaan mitenkään liikaa vaan ihan sopivasti. Ei tämä tuonut muistijälkiä kesältä, eikä jättänyt nytkään. 0,50 l, 4,9 %, 3/5


perjantai 11. elokuuta 2017

Kasteel Hoppy

Perjantai-iltaisin ei jaksa pientä pintaremonttia pitkään. Terassin auringonvalossa täytyi rentoutua belgialaisen Linna-oluen humalaversiota maistellen. Olut on kuohuaa tiiviisti ja oluen väritys on kupariseen taittuvaa vaaleankeltaista. Poreilua on reilusti. Tuoksu on vienon hedelmäinen. Oluen kadotessa nieluun jää kielen päälle terhakkaa mutta lempeää poreilua.  Maussa toistuu hedelmäisyys ja hento hiivaisuus. Jostain syystä olut on pakattu aivan liian pieneen pulloon, koska olut katoaa nopeasti. Maku on mukavaa ja miellyttävää, vähän kuivaa omenaa pilkistää, hiiva välillä ilmoittautuu, alkoholi tuntuu sisäänhengityksessä. 33 cl, 5,5 %, 4/5



perjantai 27. kesäkuuta 2014

Exp 366 (IPA is dead)

BrewDogin IPA is dead -paketin 2. olut on olutterroristi ja sillä satuin avaaman lomani. Maku on aluksi tylppä, eli ensin humalaa suuhun, sitten olut katoaa jonnekin, maku jää hetkeksi, mutta sitten se muka katoaa. Parin hörpyn jälkeen huomaa, että maku ei ole kadonnut mihinkään vaan humalapommi on salaa virittänyt itsensä poskiin - olutterroristi. Katajaa on maussa tai siis giniä kait, en ole tainnut katajaa edes koskaan oikeasti maistaa. Vähän tällainen 4-pack sekottaa arvostelua, ehkä olisi pitänyt maistaa kaikki samalla kertaa? 330 ml, 7,2%, 5/5