Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieno. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. maaliskuuta 2022

Pyynikin Premium Pils

Kaupassa olen usein katsellut Pyynikin panimon oluita, osa tölkeistä on ulkoasultaan aika tylsiä. Nyt rohkaistuin ottamaan yhden sellaisen maisteluun. Väri on vähän sameaa keltakultaa. Vaahto on valkoista kuohua ja siitä jää sitkeästi ohut kerros oluen päälle. Tuoksuu vienon maltaiselta. Maku on myös maltainen, humalan katkeruus ei ainakaan painosta. Saunan päälle tekee mieli kulautella isoja hörppyjä, kyllä sieltä löytyy vähän kitkeryyttäkin. Täytynee maistella toinenkin tällainen. EBU 30, EBC 7, 500 ml, 4,8 %, 3/5  





torstai 26. elokuuta 2021

Olaf Pässi India Pale Ale

Maalaustalkoot päättyivät ja talkoo-olut sihahti auki. Lidlistä löytynyt savonlinnalainen IPA on sameahkon oranssia ja se vaahtoaa hienosti, vaahto sinnittelee loppuun saakka oluen pinnalla. Tuoksussa mäntyisyys ja vieno hiiva osuvat nenään ensin. Maku on vienoa mäntyhumalaa, pikkaisen makeutta ja sitrusta. 0,33 l, 5,5 %, 4/5 




sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Olvi

Olvi lähetti kassillisen oluita maisteltavaksi. Varmaankin sen takia että ne on pakattu niin tyylikkäisiin, uusiin, kapeahartiaisiin ruskeisiin pulloihin. Pullossa on vielä hienosti isolla Olvin niin tyylikäs tynnyrilogo hallitsemassa etikettiä, ei mitään turhaa. Yksinkertainen on kaunista. Olutkin on kyllä aika yksinkertainen. Tuoksu on vienon maltainen. Olut on kirkasta ja hiilihappoista, vaahto on nopea. Ehkä tämä sopiikin hyvin salibandyn jälkeiseksi palautusjuomaksi. Maku on ohut, vähän viileän pisteliäs ja aika helppo. Pari kertaa piti tarkastaa, että onko tosiaan jäänyt tämä aiemmin blogittamatta. On tätä joskus tullut siitä oranssisesta vanhemmasta olutpullosta tullut juotua, mutta blogitus on sitten odottanut vuoteen 2019 saakka. 0,33 l, 4,5 %, 2/5

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Saimaa Brewing Utula Pale Ale Brewer's Organig

Saimaa Brewingin lahjalaatikko tuntuu olevan pohjaton. Läheltä pohjaa kuitenkin maisteluun päätyi kirkkaan oranssi valkohattuinen pale ale. Tuoksussa on vähän mallasta. Väri on kaunis ja maku on selkeä, ei mitään epäselvyyttä vaan selkeä viivoittimensuora olut. Mallas tuo vähän makeutta samalla kun humalat antavat vähän kitkeryyttä. Hiilihappoja on piilotettu, ei poreile, mutta kyllä niitä jossain piilossa on. Gluteenittomassa oluessa on käytetty myös kauraa. Makumaailmassa on vieno parfyymintuoksu. 500 ml, 4,5 %, 4/5

tiistai 15. toukokuuta 2018

Takatalo & Tompuri Kaski Kylmäsavulager

Toukohelteet ja sauna, saunan päälle terassilla Suomen paras vaalea lager 2017 -maininnalla varustettu virolahtelainen kylmäsavulager, se on hyvä yhdistelmä. Suodattamattomuus näkyy sameutena, tasalaatuinen tumman oranssi olut kuohuaa vähän. Savuisuus on vienoa. Maku on pehmeää, pullollinen hupenee vähän niin kuin ohimennen. Helpostijuotavuus hämää. Savuisuus vähän tuppaa unohtumaan loppua kohden, siihen tottuu. Vienoa hedelmää ja makeutta, savuisuus kääntyy loppupuolella aavistuksen tunkkaiseksi. Mutta kyllähän tämä kuivui ikeniin, mikä on kait parasta mitä lagerista voi sanoa tai janostako se oli. Taisin ostaa tämän S-marketista, ostan uudestaankin. 33 cl, 5,0 %, 4/5

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Olvi Summer Ale Hotter Than Iisalmi

Olvi muisti blogistia parilla tölkillisellä, Summer Alen hyväksyin blogiin. Tölkki on Olvin tyylikkään värisarjan keltainen versio. Tuoksussa on voimakkaasti humalaa ja häivähdys vehnäolutta. Väri on  kirkkaan kellertävä. Vaahto on iso, mutta katoaa nopeasti. Maku on aika vienoa. American Wheat Ale on merkitty etikettiin. Tuoksun humalat katoavat lähes kokonaan, ohutta hedelmäisyyttä. löytyy. Vähän liian hyvänmakuinen vehnäolueksi, joten sopisi hienosti kesäiseen iltapäivään, maaliskuisen lumisateen jälkeen ei oikein löydy kesäfiilistä tarpeeksi. EBU 32, IBU 13, 0,5 l, 5.0 %, 3/5

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Huh, huh, nyt on kyllä herkkua. Oma käsitys on ollut aina se että olutta ja viskiä ei pidä mitenkään sekoittaa, siitä ei hyödy olut eikä viski eikä varsinkaan juoja. Mutta panimo lähetti tällaisen oman versionsa, ennakkotiedot muista blogeista ovat olleet kehuvia, ajattelin että eivät kyllä ymmärrä. Mutta nyt vaan otettava lusikka kauniisti käteen ja todettava että miten väärässä voi johtavakin blogisti olla. Olut tuoksuu maltaiselta ja lievästi viskiltä, lasiin kaadettaessa näyttää vähän ohuelta mustalta ja vaahto on lyhyt ja se jaa öljymäistä mielikuvaa luomaan oluen pinnalle. Sitten maku on täydellistä tasapainoa viskin, vaniljan, salmiakin, mallaksen, märkien hedelmien ja vienon humalan välillä. Täytyy hiljentyä nöyräksi, miten voi olla että alkoholi ei maistu, makeutta on juuri sopivasti liikaa. 33 cl, 13 %, 5/5

maanantai 19. joulukuuta 2016

Augustinerbräu München Lagerbier Hell

Müncheninreissun tuliaiseksi itselleni ostin paikallisesta lähikaupasta muutamia perusoluita. Münchenissä tuntui olevan ihan ok juoda pullollinen hellesiä pullonsuusta kaupungilla tai ainakin aseman läheisyydessä, Marienplatzilla saksalaisilla oli muut juomat kyllä. Augustiner on vanhin müncheniläinen panimo (1328), jonka ravintoloissa tuli parikin kertaa maisteltua ruokia. Panimon vaalea lager sopi mainiosti saunaolueksi. Olut on täydellisen kirkas ja tuoksu on vieno. Maku on puhdas lager, ei mitään ylimääräistä, mutta silti ihan hyvää, kyllähän tuo pitkä kokemus oluessa maistuu. Todella helpostijuotavaa, saunaoluena vaaratonta, mutta pitkä iltapäivä biergartenissa olisi varmasti kohtalokas. 50 cl. 5,2 %, 4/5