Pääsiäissunnuntaina iltapäivällä oli sen verran tullut käveltyä ympäri Tartoa, että piti lähteä saunanlämmitykseen ja siinä pitää tietty aina nautiskella yksi olutkin. Villi itä -olut on kirkkaan oranssia, läpikuultavaa. Vaahto on valkeaa. Tuoksussa on reilusti hedelmää, jota kehystää humalainen reunus. Maku on samaa, ehkä enemmän humalaisuutta, havuja, kirpeyttä ja hedelmiä. Jälkimaku on vahva, vähän kuivuutta. Eihän tässä ole mitään vikaa, täytyy kyllä ottaa uusintamaisteluun tai nautiskeluun. 50 IBU, 330 ml, 6,7 %, 4/5
sunnuntai 31. maaliskuuta 2024
perjantai 29. maaliskuuta 2024
Karksi Blond Munk
Tarton matkan vakiopysähdys vaatii nyt vähän moottoritieltä poikkeamista, mutta Anna Kauplusissa on kuitenkin aina jääkaappi kylmänä ja jotain oudompiakin oluita. Nyt nappasin vaaleaa virolaista lageria, ei mikään erikoisuus tällä kertaa. Vaalea munkki on vähän kalpea kultaa, vaahto on katoavaista. Tuoksuu maltaiselta kukkakedolta. Maku on enemmän maltainen, makeutta on mutta se jotenkin peittyy. Melko tavallinen lager, alkoholiko se on joka tekee tässä ihan maistuvan. 0,5 l, 6,0 %, 3/5
torstai 28. maaliskuuta 2024
Laitilan Kukko Dry Lager
Pääsiäiseksi piti hankkia joku pääsiäisjuoma, kukkohan on aina kuulunut pääsiäiskoristeluun. Vähän mietintää oli kaupassa että mitäs on kuivalaageri. Väri on haaleankeltainen, todella kirkas ja läpinäkyvä, vaahtoa syntyy vaaleana ja se katoaa pian lähes kokonaan. Tuoksu on vähän maltainen. Maku on vähän laiha, makeaa maltaisuutta on. Ehkä tätä voisi juoda tosi kuuman saunan lauteilla, jälkilöylyihin tämä on aika mautonta tai ehkä sitten kuivaa. 50 cl, 4,5 %, 2/5
keskiviikko 27. maaliskuuta 2024
Nokian Keisari Golden Pilsner
Nokialainen pilsneri on nimensä mukaisesti kultaista. Vaahto on kaunis ja tiivis valkoinen lukko oluen päällä. Tuoksusta en saanut oikein kiinni kun nenä osui tuohon vaahtoon, joten siirryin maisteluun. Pilsneriä on selvästi, mukavan kuiva, rapsakka, mutta samalla jotenkin ohut. Mallasta ja vähän humalointia on rungossa. Hörpyn jälkeinen tunnelma on kuiva, vähän metallinen. 0,5 l, 4,5 tai 4,8 %, 3/5
torstai 21. maaliskuuta 2024
Tornion Mummon Perunalager
Taisin törmätä torniolaiseen mummoon Sellon Prismassa, perunalager kuulosti sen verran ovelalta, että se piti heti saada maisteluun. Mummo kaatuu kultaisena tuopilliseen ja vaahtoaa valkeana pienellä sihinällä. Tuoksuu aika makealta, vähän hunajaiselta. Maku on maltainen, onko siinä perunaakin mukana, en osaa erotella, ehkä vähän hedelmäisyyttä. Kai se peruna on kuitenkin ensin keitetty kuitenkin. Vähän ohutta ja poreilevaa, ehkä vähän laimeaakin ja kuivaa. Olut on gluteiinitonta, sillä taitaa olla osuutta tähän ohuuteen. Jälkimaku toistaa makua, ei humalaisuutta. 440 ml, 4,5 %, 2/5
tiistai 19. maaliskuuta 2024
Fat Lizard Sauna Pale Ale
Tietenkin kävin ensin saunassa ja sen jälkeen sitten maistelin S-marketista ostamani espoolaisen pale alen. Pieneen tuopilliseen kaadettu olut on kirkkaan oranssiin taipuvaa kultaa, vaahto on vaalea. Tuoksuu kukkasilta ja maltaalta. Maku on aluksi kukkainen ja maltainen kuten tuoksukin, makeaa, vähitellen humalointi löytyy. Humalointi on nuorta mäntyä. Maku paljastuu tasapainoiseksi, vähän ohut ehkä, mutta humalointi jotenkin rapsakoittaa kokonaisuutta. Kyllä tämä on just sopivaa saunaolutta. 0,44 l, 5,0 %, 4/5
lauantai 16. maaliskuuta 2024
Saku Müstiq Sour Blueberry Maple Stout
Komea pakkaus sisälsi shamppanjakorkillisen ison pullollisen tallinnalaista stouttia. Väri on lähellä mustaa, pienellä punaisen kajolla, vaahto on kermainen ja tiivis. Tuoksu on makeaa mallasta ja metsäistä mustikkaa. Ensihörppy tuntuu ohuelta ja erikoiselta, ensitunnelamana on jotenkin yllättävä happamuus. Taustalla luikertelee vaahterasiirapin makeus ja mustikka. Olut on täydellinen eri makujen harmonia tai aivan kamala sekamelska, miten sen nyt ottaa. Stoutiksi tätä on vaikea tunnistaa, liian moniulotteista, paahteisuutta on kyllä. 0,75 l, 6 %, 3/5
perjantai 15. maaliskuuta 2024
Salama Firestarter New England IPA
Espoolainen väritaidetölkillinen sisältää kaadettaessa sameaksi keltaiseksi muuttuvaa neipaa. Tölkin avauksen jälkeen nenään tulee voimakas tuoksu havunneulasista ja onhan siinä vähän hedelmiäkin. Vaahto on ohut valkea rengas lasin reunoilla. Maku on ensin jotenkin ohut, mutta täytelöityy vähitellen, sitrusta ja havuja. Havut vähitellen jäävät hörppiessä taustalle, hedelmät ehkä enemmän edustalla, mutta jotenkin ei löydy tarpeeksi kumpaakaan. Oluen jälken suussa maistuu jännästi poreilulta. Sen verran on kyllä hyvää että pitänee napata Alkosta uusintamaisteluun. 440 ml, 7,0 %, 4/5
keskiviikko 13. maaliskuuta 2024
Sinebrychoff Koff Suodattamaton
S-marketin kylmähyllystä katselin että löytyykö sieltä sellaista punaista Koffia, ei osunut silmään mutta kultainen versio perinteisestä kansansuosikista löytyi. Olut on melko kirkasta vaaleaa meripihkaa ja vaahto on komea valkoinen ja tiivis höttö. Tuoksu on makea, melkein karamelliä. En ole perinteistä Koffia tainnut juoda hetkeen, mutta kyllä tämä jotenkin samoja fiiliksiä tuottaa, jotain nostalgista 80-lukua. Maussa on mallasta, jotenkin hedelmäinen vähäisesti, humalointia on vähän. Peruslageria. 50 cl, 5,0 %, 3/5
tiistai 12. maaliskuuta 2024
Epic Space Debris India Pale Ale
Amerikkalainen ipa on vaalean ruskeaa, eikä tölkillistä avatessa kuulunut oikeastaan mitään sihahdustakaan, vaahtokin jää heikohkoksi. Tuoksu on vahvaa ja kypsää hedelmäisyyttä sekoitettuna maltaaseen. Maku on kuusenhavuinen, reilusti greippimäinen, kuiva ja kitkerähkö, taustalla on silti makeutta maltaasta. Tunnelma paranee lasillisen tyhjentyessä, oikein hyväähän tämä on. 0,355 l, 6,2 %, 4/5
lauantai 9. maaliskuuta 2024
Mythos
Viikonlopun maapallokokkaus.blogspot.com heitti maaksi Kreikan, joten kokkausjuomaksi valikoitui kreikkalaista lageria. S-Marketista löytyi vihreässä ja tyylikkäässä lasipullossa tätä Kreikan ykkösolutta. Olin kyllä täysin varma että tämä olut jos mikä on varmasti tullut blogitettua, mutta nyt tämä havaittu puute tulee korjattua. Väri on kirkkaan kultainen ja vaahto on katoava valkoinen. Tuoksuu maltaiselta ja maistuu myös. Kyllä tässä kuulee buzukin soimisen. Jälkimaku on humalainen ja kuiva. 330 ml, 5 %, 3/5
perjantai 8. maaliskuuta 2024
Hartwall Lahden Erikois NEDIPA New England Double India Pale Ale
Alkon hyllyltä nappasin jotenkin tutunoloisen ipan, aiemmin on tullut maistettu samankaltaista olutta ilman d-kirjainta. Juoma on vain vähäisesti sameaa keltaista, vaahto oli heikohko. Tuoksuu makealta, vähän hedelmäkarkkimainen on, alla luikertelee mallasta. Maku onkin sitten aika perus, vähän kaikkea, ehkä avainsanana tuo vähän. Onhan maussa kuitenkin jotain keltaista trooppista hedelmää, humalointi löytyy oikeastaan jälkimaussa, sellainen kirpeä poreilu. Kokonaisuus on jotenkin ohut, mutta mikä tärkeintä maku paranee hörppiessä. 1/3 l, 7.8 %, 3/5
keskiviikko 6. maaliskuuta 2024
Baladin Nazionale
Italialaisen panimon tyylikkäästä pullollisesta valui tyylikkäällä pulputuksella vaalean kultaista melko läpinäkyvää olutta lasiin. Vaahto on melko tiivistä valkoista kuohua. Tuoksuu heikosti hedelmiltä. Jotenkin houkuttaa isoon hörppyyn, maku on hienostuneen lempeä. Hiivaa ja mausteita, kokonaisuus on kuitenkin kuiva, vaikka makeutta ja hedelmiäkin on mukana. Mausteisuus on sitruunaista ja vähän kitkerää jopa hiukan pistävää, nettitietojen mukaan bergamottia ja korianteria on mausteina. 330 ml, 6,5 %, 3/5
tiistai 5. maaliskuuta 2024
RPS Skull NZ Pilsner
Kuopiolainen, uusiseelantilaisilla humalilla aateloitu pilsneri on kauniin kultaista ja vaahto on valkoista samettimattoa, niin kaunista. Tuoksu on makeahko mallasta ja reippaasti hedelmiä. Maku on maltainen, hedelmät jäävät pienen multaisuuden taakse, yllättävän kuiva. Maku on runsas, mutta se jotenkin päättyy melkein veitsellä leikaten, kun olut on valunut nieluun, lievä humala ehkä jää pyörimään poskiin. Tavallaan vähän raikas, mutta silti vaimeutta on ilmassa. 440 ml, 5,2 %, 3/5
lauantai 2. maaliskuuta 2024
Põhjala / Lindheim Cellar Series - The Cherry Of My Eye
Olutkellarin perukoilla majaili tallinnalainen tynnyrikypsytetty hapanolut. Väri on ohuempi punaviini, tuoksussa on marjaisuutta, happamia kirsikoita. Maku vie kyllä reippaasti punaviinitarhaan, hapanta, syvää kirsikkaisuutta, vaimeaa hiilihappoisutta. Etiketti sanoo että kirsikat on norjalaisia ja omenat on Virosta. Tunnelma on kyllä Belgiasta. Alkoholi ainoastaan lämmittää, sen maku jää kyllä vahvan rungon alle. On kyllä melkoinen punaviinin korvike. 330 ml, 10 %, 5/5
perjantai 1. maaliskuuta 2024
Moersleutel Could You Pass Me The Kaasschaaf
Juustohöylä ei olekaan pelkästään suomalainen innovaatio vaan hollantilaisetkin käyttää sellaista. Alkon hyllyltä löytynyt kiinnostavan oloinen tupla-ipa ei kuitenkaan taidakaan sisältää goudajuustoa. Väri on on jotenkin ruman ruskeanoranssi ja vaahto jättää nopeasti jälkeensä vain kapean valkoisen renkaan tuopillisen reunaan. Tuoksu on houkuttelevaa raikasta hedelmää, on siellä vähän havujakin. Maku on pehmeä, vesimelonia, appelsiinia ja mangoa. Makeaa riittää, pieni katkeruus lopussa sekoittaa tai jämeröittää. Panimolta voi nähtävästi olettaa vain onnistumisia, varmaan pitäisi nopeasti käydä Alkossa että saisi toisen tällaisen. 440 ml, 8 %, 5/5