Näytetään tekstit, joissa on tunniste korianteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korianteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Tuletorn Nanuk Rosemary Witbier

Tarton Gambrinuksesta arpomalla valitsin virolaisia oluita matkamuistoksi, yksi niistä oli tallinnalainen rosmariinilla maustettu jääkarhu-witbier. Väri on kalpeaa keltaista, vaahtoa ei oikein jää ihailtavaksi. Tuoksussa on mausteita, korianteria ja eiköhän se rosmariinia ole myös, sitrushedelmiä myös. Maistelussa löytyy samat ainekset, rentoutta löytyy kokonaisuudessa, hivenen löysyyden puolellekin mennään. Makeutta ja happamuuta, mukavaa vuorottelua, mutta vähän jää piippuun, vaikka kokonaisuus jää mieleen ja houkuttaa panimon tuotteiden lisätutkintaan. 0,44 l, 4,8 %, 3/5



keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Baladin Nazionale

Italialaisen panimon tyylikkäästä pullollisesta valui tyylikkäällä pulputuksella vaalean kultaista melko läpinäkyvää olutta lasiin. Vaahto on melko tiivistä valkoista kuohua. Tuoksuu heikosti hedelmiltä. Jotenkin houkuttaa isoon hörppyyn, maku on hienostuneen lempeä. Hiivaa ja mausteita, kokonaisuus on kuitenkin kuiva, vaikka makeutta ja hedelmiäkin on mukana. Mausteisuus on sitruunaista ja vähän kitkerää jopa hiukan pistävää, nettitietojen mukaan bergamottia ja korianteria on mausteina. 330 ml, 6,5 %, 3/5



keskiviikko 30. elokuuta 2023

Malmgård Witbier Lime & Korianteri

Loviisalainen witbier on hohtavan oranssia, vaahto on heikkoa valkoista. Tuoksu on sitruunainen ja maltainen. Maku on raikas, tuoksua mukaileva ja löytyyhän sitä korianteriakin tai jotain muuta erikoisempaa maustetta. Pehmeää ja helppoa, ehkä vähän vetisyyttä, toistohörpyt eivät oikein paranna makua. Ensihörppy lupaili enemmän.  50 cl, 4,9 %, 3/5







torstai 24. elokuuta 2023

Põhjala Udune Witbier

Tallinnalaisesta panimosta ostettu witbier oli vaalean ruskeaa ja heikosti vaahtoavaa. Tuoksu on kukkainen, appelsiinimainen ja vähän hunajainen, ehkä pelottavan makealta tuoksuu. Makuna appelsiinia ja kukkasia, vähän väljää olutta, ei väljähtänyttä mutta vetistä. Appelsiinin lisäksi tässä on käytetty mausteena seljankukkaa ja korianteria. Korianteria en kukkien ja appelsiinin joukosta kyllä löydä, ei se ehkä olisi tätä olutta parantanut. 44 cl, 4,5 %, 2/5 







keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Vakka-Suomen Enigma Nouveau Blanche

Alkon hyllyltä nappasin kultaisen tölkillisen, ihan ulkonäön perusteella valitsin. Tölkin takana oli vielä joku erilliseltä  tarralta tuntuva selvitys, joten oletin että kyseessä olisi ollut joku ulkomaalainen hedelmäinen olut. Kotona sitten huomasin että tämähän on tutun uusikaupunkilaisen panimon witbier. Olut on väriltään vähän kupariintaittuvaan oranssia, vaahto on valkea ja nopea. Tuoksu on todella hedelmäinen tai hedelmäkarkkinen. Aika makeaa ja kukkaista, kipurajalla ainakin ollaan vaaleaksi olueksi, kun liikutaan täällä makeusasteen äärirajalla. Korianteria löytyy jälkimausta, vähän sinne kielen alle sellaista jää. 0,44 l, 5,0 %, 2/5






keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Waht Gose Lime

Tartonreissun tuliainen oli odottanut maisteluaan, joten saunan jälkeen avasin limellä ja korianterilla maustetun gosen. Väri on jotenkin hailakan vaalean oranssi. Tuoksussa on sitruunaista simaa. Vaahtoa riittää olutta kaadettaessa, mutta se katoaa kokonaan. Maku on perusgose. Sitruunaa eli limeä, reilusti poreilua, hyppysellinen suolaa, taikinaa, joista taikina on vähän outoa vai onko se vaan korianteria. Jotenkin kuplinta ohentaa makua.  0,33 l, 5,3 %, 3/5 





perjantai 1. lokakuuta 2021

Vallilan Gose

Vallilanreissullani ostin paikallisesta kaupasta muutaman matkamuiston. Hesarissa oli sitten gose-ranking ja matkamuistoni valittiin parhaimmaksi. Pakkohan pullollinen oli napata. Oluen väri on kultaista kiillettä, vaahto vierailee pikaisesti. Tuoksussa on syvyyttä, hedelmää ja kanelia. Ensihörpyllä jää kaipaamaan kuplia, vähän lauhaa. Maussa on sellainen maalaisoluen leppeys, vaikka Vallilla ei ole mitään maalaismaisemaa. Hesarissa sanottiin että maussa on umamia, se onkin miellyttävä lisäys oluen makupalettiin, kyllä tässä sellainen suuta täyttävä kokonaisuus onkin. Sitruuna, korianteri ja suola, kyllä niitäkin löytyy, happamuus on sopivaa. Gosea on tullut juotua aika paljon. Oluttyyli on omanlaisensa, maistuukohan kaikki vähän samalta. Voisihan tällaisen toisenkin maistella, jossain Vallilan uumenissa. 33 cl, 5,0 %,  4/5




keskiviikko 3. helmikuuta 2021

CoolHead Naked Sauna Sour Nordic Sour

Saunan jälkeinen oluthetki koostui tuusulalaisesta hapanoluesta. Väri on likaisenvaaleankeltaista, vaahto on nopea. Tuoksussa on sitruunaa ja maanläheisyyttä. Maku on ensipuraisusta lähtien hapan. Sitruuna on vähän mehumaista, mukana on korianteria. Pelkistetty hapanolut, suolaisuutta on, kesää odotellessa. 330 ml, 4 %, 3/5




tiistai 2. helmikuuta 2021

Hailuodon Gose III

Jääkaapin alahyllylle oli yksi patenttikorkkinen kotimainen olut yrittänyt piiloutua, löytyipä sieltä kuitenkin. Hailuotolainen gose purskahtaa reippaasti ulos, taas yllätti näinkin kokeneen pullonavaajan. Olut on pronssisen oranssia, vaahto on katoavaa valkoista höttöä. Maku on raikkaan sitruunainen. Etiketti sanoo että ainekset ovat luomua, korianteri, merisuola, humalat, ohra- ja vehnämaltaat. Maussa on pehmeyttä ja vähän kardemummaa ja pullaa. Suolaisuus ilmestyy huulille vasta jälkimaussa. Kesäinen tunnelma pamahtaa tätä juodessa helposti. 3/4 l, 4,3 %, 4/5




keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Linden Gose

Matkamuisto Raumalta oli paikallisen panimon gose. Lasissa olut paljastaa värikseen hiukan likaisen oranssin, vaahto on nopea kihaus. Tuoksussa on happamuutta ja ripaus persikkaa. Maku paljastuu myös hiukan persikkaiseksi, vaikka etiketin mukaan mukana on appelsiininkuorta ja korianteria. Suolaisuutta löytyy pieni henkäys, se tosin vähitellen vahvistuu. Korianterinsiemenet sekoittuvat happamuuteen ovelalla tavalla. Kokonaisuus on tasainen, mutta vähän enemmän potkua olisi voinut olla. Josko ensi kesänä olisi Rauman torin kulmilla jossain terassilla tätä tarjolla, niin en epäröisi valita tätä.  33 cl, 4,8 %, 3/5





tiistai 5. toukokuuta 2020

RPS Dandelion Dreams Belgian Witbier

Voikukka ja korianteri tapasivat ja elivät sen jälkeen onnellisina yhdessä elämänsä loppuun saakka, kertoo RPS Brewingin esittely tästä belgivehnästä. Voikukka epäilyttää, mutta väri on kauniin oranssiin taittuva hohto. Vaahto on heikko valkoinen kerros. Tuoksussa on korianteria. Maussa sama mauste jyllää myös, vehnäisyys on leppoisaa. Maku on mukavasti makeahko, pikkuisen hunajainen jopa. Onkohan se nyt tuo pelätty voikukka, joka tuo pientä pistävyyttä vai onko se vaan sitruunan vieno pirskahdus, joka jälkimaussa vähän kiristää. S-marketin oluthyllyltä tämä löytyi, kivi-paperi-sakset -menetelmää ei tarvita, vaan voi sanoa että hyvä olut. 330 ml, 4,9 %, 4/5


keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Hitachino Nest White Ale

On tullut muutaman kerran olutkaupoissa ihailtua japanilaisen Kiuchi-panimon oluita, nyt sitten tuli taas Alkossa vastaan ja nappasin White Alen testiin. Olut on vähän likaisen keltaisen sameaa, vaahto on pikainen. Tuoksu on aika vaimea, heikosti mausteinen ja lievästi hiivainen. Maku on vehnäinen, sitruksinen ja mausteista tulee mieleen korianteri. Onhan tämä raikasta ja kesäisen kevyttä, kesällä voinee palata tämän oluen maisteluun, sen verran on miellyttävää mausteisuutta.. 0,33 l, 5,5 %, 4/5

perjantai 31. tammikuuta 2020

Bernard Bohemian Ale

Prahan lentokentän olutvalikoimasta nappasin erikoisemman oluen, tshekkiläistä alea. Ehkä mainos oli mennyt perille kun majoituspaikan vieressä oli Bernardin olutkylpylä. Väri on kirkkaan tummaa oranssia, kaunista. Vaahtoa ei juuri synny. Tuoksu on makean mausteinen. Kaataessa olut kupli voimakkaasti, kyllä tuota kuplintaa on jäljellä juotaessakin.  Etiketissä kerrotaan että oluessa on myös korianteria. Kyllä tämä olut on vähän parempaa juotuna kuin kylpyvetenä, tosin kokemusta kylpemisestä ei tullut. Alkoholin kyllä jotenkin aistii jälkimausta. 0,33 l, 8,2 %, 3/5 



torstai 14. marraskuuta 2019

Põhjala Orange Gose

Saunaolueksi maistui vähän suolaisempaa olutta. Korkin avaaminen sihauttaa pulloa heikosti. Olut kaatuu lasiin vaalean ruskeana, vaahto on heikko. Tuoksussa on sitruunaa, taikinaa, makeutta. Maku on kuiva, mukavasti suolainen ja happaman appelsiininen. Etiketissä on maininta oikein Himalajan rock saltista ja korianterista, kai tuota korianteriakin löytyy mausta. Kokonaisuus on tasapainoinen ja sopivan raikkaan tunkkaisen happaman makea. 0,33 l, 5,5 %, 4/5

torstai 8. elokuuta 2019

The Flying Dutchman Diamonds Are Forever Beer Is Whenever Belgium White

Hymyhän tuota oluen nimeä lukiessa tulee ihan väkisin. Kiertolaispanimo on taas käynyt Belgiassa panemassa laatuolutta. Witbier on humaloitu oikein kunnolla. Tuoksu onkin pelkkää humalaa, mieleen tuleekin nopeasti että mitäs tämä nyt oikein onkaan. Väritys on vaaleankeltainen ja samea. Vaahtoa käy vähän näyttäytymässä. Etiketin mukaan katajanmarjoja, appelsiininkuorta ja korianteria on mausteena. Katajanmarjat tuovat kuivaa suutuntumaa, korianteri vie vähän belgimaisemiin, kunnes taas humalakattaus rävähtää esille. Suuhun jää kuivuutta, hiukan kalkkia, mikä saa nielun anelemaan uutta annosta. Kyllä tällaisen toisen voisi juoda koska vaan. Ostin pullollisen Alkosta, olisikohan siellä vielä lisää, best before -merkintä olisi vuoteen 2022 saakka. 330 ml, 5,6 %, 5/5


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Mikkeller Girls Are Awesome Female Blonde

Femiinistä vaaleaa olutta saunan päälle, aika hyvä yhdistelmä on tämä. Olut on vaaleaa läpinäkymätöntä oranssia hohdetta, vaahtoa on asiallisesti. Tuoksussa on vähän mentholia ja hedelmiä enemmän. Maku on hedelmäinen. Hiivaa hiipii sivusta ja humala jää kutittelemaan kielen sivuja, samalla mieltä jää askarruttamaan että onko miellyttävä mausteisuus korianteria, kuten takaetiketti vähän vihjasi. Vaikka maku on tavallaan ohut, niin jotenkin se vaan tuntuu täyteläiseltä. Olen aina pitänyt blondeista, eikä tämäkään ole poikkeus. Oluen ostin Mikkellerin verkkokaupasta, sieltä saa vielä 50 % alennuksenkin. 330 ml, 4,5 %, 5/5 Jälkihehkun myötä piti vielä vähän korjata arviota.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mufloni Pääsisäine

Porilainen pääsiäisolut on tumman ruskeaa, vähän punaiseen taipuvaa ja vaahtoa syntyy heikosti. Tuoksu on maltainen, mielikuvat mämmiin on päänsisäisen oluen kohdalla haihdutettava. Maku on oiva, mallasta, humalaa, makeutta ja jälkimaussa katkeruutta. Humalaisuus jää suuhun sitten tasoittamaan seuraavan hörpyn makeutta. Ovelaa, tummat hedelmät siistiytyvät kun herra humala niin käskee.  English Strong Aleksi tämän määrittelee Ratebeer, jännittävä olut, sokkotestissä olisi varmasti listannut IPAksi. Luumut voisi laskea erikoisemmaksi mämmiksi ja sitä kautta tästä sitten saisi liittymän pääsiäiseen. Etiketissä mainitut appelsiini ja korianteri katoavat jonnekin. 33 cl, 5,5 %, 4/5

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Saku Antvärk Witbier

Tallinnan matkamuisto koki loppunsa sunnuntai-illalla. Hedelmäinen ja vähän nallekarkkinen tuoksu, muuttuu lasissa mahtavaksi vaahdoksi ja vähän samean keltaiseksi olueksi. Maku on mausteinen, vehnäolutmainen, etiketti kertoo että korianteria, kardemummaa ja appelsiininkuorta on käytetty. Olisikohan tuo korianteri vai kardemummako, joka muuntaa makua hiukan tunkkaiseksi tai rautaiseksi. Periaatteessa ihan hyvää, kevyt, miellyttävä kokonaisuus.  Mausteet jäävät kielelle vähän tanssimaan, mutta kun ei kuitenkaan oikein osu. 0,33 l, 4,5 %, 3/5


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Põhjala Meri Gose

Remontoinnin ja työhommien väliin mahtui yksi ei-tehdä-mitäään -päivä ja saunan päälle sittten piti maistaa virolaista suolaista olutta, gosea. Meri on vaahtoamatonta oranssia olutta, vähän tulee siideri mieleen. Tuoksussa on sitrusta. Maku on erikoista. Suola on koukuttavaa oluessa ja gose oluttyylinä kiinnostaa. Tässä gosessa maistuu hedelmät, oikeastaan ylikypsä persikka ja samalla lievä happamuus tasoittaa. Vetisyys kurkistelee, suolaisuus kuitenkin pitää otteessaan. Suolana on etiketin mukaan Himalaja-suolaa ja mausteena on myös korianteria. Jotenkin tämä mieto ja kylmä olut silti lämmittää. Oluen ostin Leppävaaran Sellon Prismasta. 0,33 l, 4,4 %, 3/5



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA

Vantaalainen The Flying Dutchman Nomad Brewing Company on käynyt panemassa White IPAnsa Brouwerij Andersissa, Belgiassa. Valkoinen IPA on keltaista vähän sameaa ja kuplivaa vaahtokerroksella koristeltua mausteista olutta. Mausteina on käytetty appelsiinin kuorta, korianteria ja katajanmarjoja. Korianteri maistuu kyllä mausteisena, vähän jopa pippuriakin. Maku on vähän kuivanraikkaan pistävä, tavallaan erikoinen. Tämä taitaa olla sellainen witbierin ja IPAn yhdistelmä, ihan hyvää mutta vaatisi vähän totuttelua. Ostin tämä Alkon alennuskorista tai ainakin haluan ajatella että se oli alennuskori.  55 EBU, 330 ml, 5,5 %, 3/5