Näytetään tekstit, joissa on tunniste passionhedelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste passionhedelmä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. toukokuuta 2024

Lervig Passion Tang Sour Ale

Punaista vähän ruskeaan taipuvaa olutta kaatui heikosti kuohuten Alkosta ostetusta tölkillisestä lasiin. Tuoksu on makeaa mangoa tai kai se on oikeasti passionhedelmää, mutta aika houkuttelevan oloinen on tuoksu. Makua voisi kai sanoa sekavaksi, ensin on hedelmäistä pehmeyttä, sitten maku kääntyy happamaksi, loppuun pieni kypsän hedelmän henkäys. Lopulta maku jotenkin vaan katoaa, jättäen hapanta tunnelmaa. Tavallaan hieno polku, ensin passionia, sitten sitruunaa ja vähän happamuutta, mutta jotenkin jää uhkaavien sääennusteiden varjoon. 330 ml, 7 %, 3/5  



tiistai 1. syyskuuta 2020

BBNo 19 Gose Mango, Guava & Passion Fruit

Pien-olutkaupasta ostin kesällä yhden varman ja kun sää syyskuun ensimmäisenä oli kesäinen, niin päätin tämän varman maistella. Lontoolainen olut on sakean persikkamehun väristä. Etiketissä mainitaan mango, guava ja passionhedelmä, silti haistan persikan nenääni. Maun etuosassa hedelmätrio ponnistaa esiin omaa makeuttaan, sitten aika pian pieni suolaisuus ja happamuus valtaa alaa. Lopussa hedelmäisyys jotenkin katoaa taustalle, vain tuoksu tuntuu jäävän. Miellyttävä kokonaisuus jota varmaan pitää käydä Ateneumin takana ihmettelemässä vai aukesikohan se Kallion panimo jo. 440 ml, 5 %, 4/5