Näytetään tekstit, joissa on tunniste riisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riisi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. elokuuta 2023

Olarin China White Rice Lager

Nimensä mukaisesti melkein valkoista tai no vaaleankeltaista riisilageria Espoosta maistelin loppuelokuun lämpimän illan kunniaksi. Olut vaahtosi kirkkaalla valkoisella vaahdolla, joka katosi nopeasti. Tuoksuu vähän kuusivanerilta. Maku on hiilihappoineen aika ohut. Maku on keksimäinen ja hennosti humalainen. Riisin mainitseminen oluen nimessä laittoi vähän varoitusvaloja päälle, ehkä se myös oli aiheellista. Mukavaa rapsakkuutta ja puumaisuuttakin riisistä huolimatta jälkimaussa, maussa itsessään on jotain liimamaista, onkohan se riisiä. 440 ml, 5,4 %, 3/5







keskiviikko 7. elokuuta 2019

Mikkeller Ricemarket

Keskellä viikkoa maistui saunan päälle yksi Mikkellerin kööpenhaminalaiselle Ricemarket-ravintolalle panema olut. Olut on väriltään kupariin taipuvaa kirkkaan ruskeaa. Tuoksu on mieto, vähän makea. Maku paljastuu makeaksi, hunajaiseksi. Etiketissä sanotaan että inkivääriä ja hunajaa on mukana. Makea tuoksu tulee varmaankin hunajasta. Inkivääriä on aika vähän, mallasta on enemmän. Koko pullollinen meni inkivääriä hakiessa, lopputuloksena oli vain pientä pistelyä kurkussa. Riisin käyttäminen oluessa ei oikein tuo mitään hyvää mielikuvaa. Pientä kurkkupastillia löytyy vielä lopuksi. 330 ml, 6,0 %, 3/5

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kuhnhenn Double Rice India Pale Ale

Joulupukki oli vieraillut Alkon lippulaivamyymälässä ja paketoinut amerikkalaisen DRIPA-oluen lahjapakettiin, joten IPAton tammikuu jatkuu? Tuoksussa on makeutta ja katkeroa. Maku on tuoksua vastaava. Väkevä olut kuivuu kielen päälle poreillen. Greippi laittaa nautiskelemaan, maussa on vähän sellaista oveluutta, joka johtunee riisistä. 33 cl, 9,5%, 5/5

perjantai 15. marraskuuta 2013

Saku Tokyo

Pullollinen-blogin 1-vuotissynttäreitä juhlitaan Tartossa, juhlajuomaksi osui ei-ihan paikallinen, mutta virolainen kuitenkin. Tokyo on japanilaishenkinen makeahko riisiäkinkö sisältävä olut. Maku on raikas, vähän hedelmäinen ja jotenkin tulee mieleen nallekarkit tai kemiantuntien, olikohan ne, esterikokeet. Olut on suodattamaton, mutta suhteellisen kirkas. Sekavahko kokemus: hyvää, mutta jotenkin limaista tai liian makeaa. 
50 cl, 5,0%, 3/5

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sun Lik Beer

Kalkkikin ruostuu voisi olla englantilainen sanonta joka on peräisin Hong Kongista, tuli mieleeni tästä oluesta. Aika kuivaa ja vähän niukkamakuista, mutta selvästi oma twistihän tässä on. Taitaa olla Tarton Maximasta ostettu pudeli. Saunajuomaksi sopi, mutta uinuvan riisin maku laittaa oluen kategoriaan tällaistakin on. 33 cl, 5,0%, 3/5

perjantai 17. toukokuuta 2013

Asahi Super Dry

Japanilaista olutta ei kovin usein tule maisteltua. Maku on aika lyhyt ja kyllähän tästä vähän sake tulee mieleen. Super Dry on myös hyvä kuvaus oluesta. Riisi ei ehkä ole paras mahdollinen raaka-aine olueen, mutta piristävä poikkeus, joka kyllä kuivuu ikeniin, ei taida toimia janojuomana. Korkkina pullossa oli kierrrekruunukorkki, hetki meni ihmetellessä että miksi avaaja ei oikein tehoa, kääntämällä avattava kruunukorkki on aina niin amerikkaa ja pullollisen kokokin on ihan ennenjuomaton, olisiko japanilainen leiviskä? 44 cl, 5,0%, 4/5