Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. joulukuuta 2016

Crew Republic Foundation 11 German Pale Ale

Kohtalon oikusta Lucia-neidon juhlinnan avuksi olutkellarin kätköistä pompsahti taannoisen Münchenin-matkan kunniaksi müncheniläinen pale ale. Pale ale toi vähän valoa tähän pimeyteen, joten eikös se nyt sopinut ihan hyvin tähän juhlapäivään, voisikohan Lucian päivän juhlintaan liittää Pale Ale -päivän, kun ovat vähän samalla asialla. Tuoksu on appelsiininen, väritys on vaan kaunis sameankirkas oranssi, valoa vasten varsinkin. Maku on hedelmäinen, mukavasti humalan (Tradition, Mosaic, Citra, Cascade) katkeruus jää poskiin pyörimään. Hiilihappoa on sopivasti, juominen on helppoa ja miellyttävää. Jos kohtalo olisi säästellyt tätä pullollista kesähelteille saakka, niin kyllä yksi lisäpiste olisi melko varmasti napsahtanut, tarkemmin ajatellen kyllä se napsahtaa nytkin, sen verran alkoi tehdä mieli toista samanlaista. Kyllä saksalainenkin osaa muutakin kuin hellesiä. Pullollinen taisi olla ranskalaisen olutkaupan kuukausiboxista. 0,33 l, 5,6 %, 5/5

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pühaste Kojanarr Blonde Ale

Tartolaisen panimon vaalea ale avasi pääsiäisen juhlinnan, mitä se juhlinta nyt pääsiäisenä onkaan. Vaalea läpinäkymätön olut kruunautuu vaahtohatulla. Maku on ritisevän kuplikkaan kirpeä. Tuoksussa on hedelmää ja hiivaa, jälkimaussa on vähän samaa pullahiivaa. Muuten maku on ensin vähän piilossa hiilihappojen kuplien takana. Sitten ponnahtaa kitkeryys ja katkeruus. Selvästi enemmänkin juhannukseen kallellaan oleva olut. Makua on harkittava pitkään, toinen pullollinen ehkä selventäisi. IBU 45, 0,33 l, 5,8 %, 4/5


lauantai 6. joulukuuta 2014

St Eriks Julale

Itsenäisyyspäivän juhlistamiseksi kaatui ruotsalainen tumma ale lasiin. Tuoksu on maltainen, mutta maku ei olekaan. Maku on yrttinen ja vähän humalainen, ensin maku tuntui vähän vetiseltä, mutta maku täydentyy suussa parin hörpyn jälkeen. Yrttejä on paljon, taitaa olla jopa jotain mintuntapaista jännästi loppuraikastuksena. Sopii nautiskeluun, ei varmaankaan sopisi kinkun kanssa. 330 ml, 5,4%, 4/5