Näytetään tekstit, joissa on tunniste oluthylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oluthylly. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. huhtikuuta 2020

Iso-Kallan Tuco

Goodmanin Alkossa käydessäni aikuisuuden ensiaskelilla ollut kaveri haahuili oluthyllyllä ja jostain syystä kysyi minulta suosituksia olutvalintaansa: tiedätkö sä näistä oluista. Tietysti vakuutin tietäväni ja suosittelin pojalle Urbockia ja itse nappasin hyllyn lähes tyhjästä kolosta savolaista savuolutta. Kaveri ei tainnut uskoa suosittelujani ja kyseli pian perään Sakun Portterin sopivuutta, enpä sitäkään kieltänyt. Savolainen olut kaatuu lasiin tummanruskeana. Tuoksussa on reippaasti savua, jopa palvikinkkua. Vaahto on nopea vaalea kerros. Maku on ihan ensihuikalla maltainen, mutta maku muuttuu samantien savuiseksi. Makea mallas paljastaa itsensä loppua kohden. Savuisuus ja makeus sekoittuvat sopivasti. Aika asiantuntevaa porukka oli Alkossa käynyt, kun tämä hyllyväli oli tyhjennetty. 0,33 l, 7,0 %, 4/5


torstai 18. lokakuuta 2018

PCBC/SBC Turhapuuro Oat(meal) Pale Ale

Saimaan ja Paradise Cityn yhteistuotoksen musta tölkki ja houkuttelevan tuntuinen nimi helpottivat ostopäätöksen tekemistä. Taas innostus oluthyllyllä tuotti yllätystä. Mielessäni musta tölkki, oatmeal ja puuro yhdistyivät stoutmaiseen tuotokseen. Vielä kun takaetiketissä puhuttiin jotain hunajasta, niin yllätys oli aikamoinen, kun tölkistä tulikin lähes oranssia, sameaa olutta. Ei sitten riittänyt ymmärrys siihen että oluen nimessä mainitaan pale ale. Vaahto on vähän pitsiäjättävää. Maussa erottuu ensin hunajan makeus, sitten hedelmäiset humalat. Maltainen maku on tuo välillä mieleen jopa sahdin. PCBC ja Saimaa ovat tehneet aiemmin yhteistyönä ainakin olutcocktaileja, kai tämä on jotenkin jatkoa valitulla polulla. Olut on täyteläistä ja löysää, vähähiilihappoista. Aika hämmentävää olutta, tietty jos mukana on kaurapuuroa. 500 ml, 5,5 %, 4/5


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Tuatara Sauvinova Single Hop Pale Ale

"So say goodbye to Sauvignon Blanc. Say giddya to Sauvinova." sanoo uusiseelantilaisen tuatara-liskon mukaan nimetyn panimon pullollisen etiketti. Pullo on saanut vaikutteita liskolta, röpöläinen pullo on hieno, olisikohan pitänyt juoda pullonsuusta, kun on niin mukavan tuntuinen röpöläinen pullo. Oranssisen samea olut muodostaa päälleen valkoisen pienikuplaisen vaahdon. Tuoksu on lievästi hedelmäinen. Maku on greippinen, jotenkin yksioikoinen, ei voi laimeaksi tai ohueksi haukkua, mutta jotenkin tuli mieleen että kuinka kauan oluen rahtaus Uudesta-Seelannista Suomeen kestää. Best before oli kuitenkin 3 kuukauden päässä. Välillä pohtii että tämä on laimeaa, mutta humalaista. Oluen nappasin Hämeenlinnan Hämeensaaren Citymarketin mainiolta oluthyllyltä. Ihan pullon perusteella ostin, ei ollut pettymys, mutta ei ihan napannut täysillä. 330 ml, 4,7 %, 4/5


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Reaktor Api Hello World IPA

It-firma Reaktorin Belgiassa pantu oma olut löytyi Hämeensaaren Citymarketin pitkältä ja tyylikkäältä oluthyllyltä. On tätä ainakin pari vuotta ollut tarjolla, jossain hanassa taisi olla vähän vahvempana. Sisäistä it-nörttiä lämmittää jo pelkkä nimitys ipa-api, tämän ympärille pitäisi kyllä rakentaa joku projekti: integraatiorajapinta kyllä löytyy tähän olueeseen. Väri on vähän samean oranssi, vaahto on kestävä. Tuoksu on hedelmäinen. Ensivaikutelma on kovin hiilihappoinen, rapsakka. Maussa seuraa lisää hedelmää, sitruuna ja greippiä, vähän hiivaa väijyy taustalla. Kuplivaa greippiä tuntuu olevan reilusti. 0,33 l, 4,7 %, 4/5  

lauantai 20. joulukuuta 2014

Liefmans Cuvee Brut

Glögiostoksilla Alkossa eksyin jostain syystä oluthyllylle, siellä hyllyn päädyssä ollut käärepaperiin kiedottu shamppanjapullo hyppäsi mukaan. Muistan juoneeni tämän belgialaisen panimon toista jouluolutta aiemmin, Glühkriek piti lämmittää, mutta tämän join ihan viileänä. Onhan tällainen kriek-olut shamppanjapullossa aika kaukana perinteisestä käsityksestä oluesta, mutta kyllä tätäkin glögin sijasta maistelee. Väri on tumma, taittaen punaiseen. Maku on vahvan mehumainen, kirsikkainen, täyteläinen makeus peittää väitetyn happamuuden tasapainoisesti, hiilihapot muistuttavat että oluesta tässä on kysymys. Alkoholi laittaa korvat lämpiämään. Kyllä oluita on erilaisia! 37,5 cl, 6%,4/5


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Cruzcampo Gran Reserva 1904

Supermercatin valikoimasta löytyi yllätys: sekametelisoppa, jossa on hiilihappoa. Väri on kuparinen, vaahto on sankka ja tuoksu on heinäinen, maku on makea, tosin hiilihappo sekoittaa vähän. Kaupasta valikoin oluthyllyltä ja avatessa aloin miettimään että ei kai tämä nyt ole siideriä, ei ollut/olut. Olisiko niin kuin oluiden makeasta kuohuviiniosastosta, loppua kohti makeus muuttuu poreiluksi ja vaahterasiirapin väreilyksi. 33 cl, 6,4%, 3/5