Näytetään tekstit, joissa on tunniste elefantti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elefantti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2020

Carlsberg Elephant Premium Strong

Elefanttioluesta on vuosikymmenten takaa muistikuva luokkaretkellä valvojan ostamasta oluesta, joka nautittiin ruotsinlaivan ruokabaarissa, oli kyllä todella pahaa, mutta muistaakseni kavereille sanoin että todella hyvää. Nyt sitten olut löytyi Alkon hyllyltä, niin pitihän se maistaa. Väri on kullankeltainen ja vaahto on kauniin valkoinen. Tuoksussa on makeaa mallasta. Maku on tuoksun kaltainen, vähän mukaan tulee myös hedelmää. Jälkimaussa yhdistyy humalat ja alkoholi muodostaen  terävyyttä. Yllättävän hyvää tällainen viinalager. 33 cl, 7,2 %, 3/5





perjantai 1. syyskuuta 2017

Delirium Tremens

Pitkään keraamisen näköinen belgialainen pullollinen odotteli vuoroaan olutkellarissa. Tänään sitten päätin ryhdistäytyä ja avasin kunnioitusta herättävän ja vähän pelottavankin putelin. Tuoksu on ihan turvallinen, hedelmäinen ja makea. Vaahto on eläväinen ja kestävä, valkoinen. Maku on voimakas, makeahko, hedelmiä on sitruunasta aina kypsiin tummiin hedelmiin. Poreilevan oluen etiketin vaaleanpunaiset elefantit eivät enää pelotakaan, alkoholi on onnistuneesti piilossa, ei tästä taida juoppuhulluksi tullakaan. Olut on Wikipedian mukaan valittu aikanaan vuoden parhaaksi olueksi. Vähän tulee mieleen joku ulkomaalainen outo karkki, josta ei osaa sanoa että onko se nyt hyvää vai pahaa, vähän niin kuin liian makea hillo paahtopaistin kyljessä. 0,33 l, 8,5 %, 4/5

perjantai 6. tammikuuta 2017

Lehe Suur India India Pale Ale

Suur India on perus-IPAa tai hyvää IPAa joka palauttaa uskon IPAan. Kuparinen olut siistillä vaahdolla, maistuu humalaiselta sitruunalta. Lasiin kaataessa vaahdon ja oluen yhdistelmä muodostaa pehmeän mainosfilmimäisen äänen. Kuusta ja pihkaa kertyy takaikeniin, se rauhoittaa mukavasti, pieni pullokin on siten iso. Olut hyppäsi itsestään ostoskoriin Tallink Starilla. Vahvuus tuntuu täyteläiseltä ja miellyttävältä, mielihyvää tietty lisää äskeinen vierailu Tarton Gambrinus Õllepoodissa, siitä tietysti kuuluu myöhemmin. 330 ml, 7,0 %, 5/5

maanantai 24. elokuuta 2015

Hoegaarden Rosée

Vaaleanpunainen elefanttiko se on, ei kun vaaleanpunainen Hoegaarden. Belgialaisen suosikkipanimoni erikoispainos witbieristä sopinee ainoastaan hellepäivään ja sen iltaan. Roope-limonadi taisi olla vihreää, olikohan Mikki-limu punaista, jotain sellaista tulee mieleen tätä juodessa. Belgialaisessa oluessa voi olla mitä vaan, sanotaan, no tässä on vadelmia ja sokeria. Tuoteselosteessa mainitaan myös korianteri ja appelsiinischalen, mitä lienee, maussa eivät kyllä maistu. Jos joskus tekee mieli Mikki-limua, mutta haluan silti oluenkaltaista, niin tämä on hyvä valinta. Olueksi on kyllä vaikea hahmottaa tätä makeaa punaista hiilihappoista mehua. Ei tämä nyt pahaa ole, mutta jos tämä ei olisi ollut oluthyllyllä, niin en olisi ostanut. Sokerilimuksi hyvä. 33 cl, 3,0%, 2/5

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Delirium Christmas

Pinkki elefantti tonttulakissa koristaa ruskeaa belgialaista jouluolutta valkoisen pullon etiketissä. Aika täydellistä jouluolutta, vähän makeaa, luumukiisseliä, kermamainen kestävä vaahto, lempeää lipitettävää. Koskaan en ole juonut amerikkalaisissa elokuvissa naukkailtavaa eggnoggia, tästä tulee jotenkin sellainen mieleen, alkoholi lämmittää mukavasti, mutta jotenkin tekee mieli aina naukata vähän lisää pehmeää täyteläistä rusinaa, makeutta on lähellä maksimia. Pukkia odotellessa, lahjat onkin jo  kuusen alla, vähän jouluruokaa vielä ensin. Hyvää joulua! 0,75l, 10%, 5/5

torstai 24. heinäkuuta 2014

La Pirata La Tremenda

Barcelonalainen Imperial IPA sammuttaa janon hellepäivän hikoilussa. IBU 120 kertoo jotain, makeaa, vähän sahtimaisuutta, humalaa on reilusti, voimakas jälkimaku, ei sentään polttele, mutta jää koko suuhun. Janojuomaksi ei ehkä ole paras, koska makuun jää koukkuun.  En tiedä viittaavatko etiketin psykedeelisen väriset elefantti jotenkin siihen. 33 cl, 8,5%, 5/5


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Bear Beer

Tanskalainen(?) Bear Beer on varmasti englanninopettajien lempiolutmerkki: Bear bear beer in your mind, case of 24 is enough. Jos olutta ei vielä tuolla lauseella mainosteta, niin jään odottelemaan yhteydenottoa Harboen panimolta. Tjaah ehkä sitä on turha odottaa sillä olut on niin tavallista että arvostelu varmaan vesittää toiveeni. Olut maistuu aika väkevältä, ei oikein muulta. 33 cl, 5,0% ja 2/5, käy hyvin saunaolueksi kylläkin. Nyt ymmärrän että kerrotaan että ulkomaalaiset luulee että Suomessakin on jääkarhuja, kun Tanskassakin on ainakin oluttölkissä, tjaah eikös Carlsbergillä ollut elefantti, tosin niitähän onkin nähty vaaleanpunaisina ympäri maailmaa. Ainiin Grönlantihan kuuluu Tanskaan, kai siellä on jääkarhuja?