lauantai 20. elokuuta 2016

Amager Batch 1000 India Pale Ale

Tanskalaisen Amager-panimon 1000. olut on puhdas oranssi IPA. Tuoksussa on sitruunaa ja hedelmiä, maussa on taas greippiä ja humalia tietysti. Makeutta ja katkeroa on lähes täydellisessä suhteessa, en kyllä edes tiedä mikä suhde olisi parempi. Etiketti kertoo että humalia on käytety reilusti ja erilaisia: Herkules, Amarillo, Chinook, Simcoe, Citra, Mosaic, Sorachi Ace ja Centennial. Voimakkaasta humaloinnista huolimatta olutta on helppo juoda. Humalat laittavat posket odottamaan seuraavaa kulausta. Alkosta voi poiketessaan poimia pari tällaista lisämaisteluun.  50 cl, 6,5 %, 5/5




torstai 18. elokuuta 2016

Amazon Beer Cerveja Forest Pilsen

Alkosta kävin tänään hakemassa olympialaisten kunniaksi brasilialaista olutta. Kirkkaan keltainen olut, mukavalla vaahdolla maistuu ruoholta ja ihan pilsneriltä, tuoksussa on vähän sisäänpäinkääntynyttä voita, joka maistuu myös. Pahvisuutta tai onko tässä nyt vähän popcorniakin, lopuksi alkaa vetistymään, juuri kun alkoi odottaa että maku voimistuisi. Humalaa on ihan mukavasti, makeutta on myös, olut on vähän niin kuin suomalaisten olympiamenestys, hyvä näin pienelle maalle. 330 m, 4,1 %, 3/5

tiistai 16. elokuuta 2016

Founders Curmudgeon

Olutkellarin kätköstä poimin Foundersin oluen, kun luulin sitä tummaksi olueksi, oluen olin ostanut aiemmin jostain virolaisesta õllepoodista. Oluthan olikin kastanjanvärinen, aika vaaleakin. Vaahto katosi nopeasti. Tuoksu on toffeinen, vähän marjainenkin. Maku on makea ja täyteläinen, mallasta on ja alkoholi lämmittää vatsassa saakka. Olutta on juotava hitaasti, sillä maku on vahva ja sitä pitää sulatella. Humalat tasoittavat jälkimaussa makeutta. Etiketissä sanotaan että Oak Aged, viski kyllä maistuu. Olut ja viski eivät kyllä sovi yhteen. Ei tämä nyt pahaakaan ole, mutta jotenkin ei sovi tiistai-iltaan, ehkä talvinen lauantai-iltapäivä sopisi tälle oluelle paljon paremmin. Ennakko-odotukset olivat kyllä ihan väärään suuntaan, jotenkin vaikeaa lähteä nyt tällaiseen barley wine -linjalle. 355 ml, 9,8 %, 3/5