keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Olutmylly Rautarouva Pils

Forssalainen pils kaatui lasiin kirkkaana muodostaen tiiviin valkoisen vaahdon. Näköelämys päättyi kun pullon pohjalla olikin hiivaa joka kaatuessaan lasiin muutti oluen värin sameaksi. Tuoksu on voimakkaan maltainen. Maku on maltainen ja jopa vähän vihannainen. On tämä väritystään parempaa.Vaahto kestää hienosti.Tammelan S-marketin hyllyltä tämäkin matkamuisto löytyi. Oluen nimeä jäin vähän pohtimaan, oliko maussa vähän rautaa, vai onko tämä vain Margaret Thatcherille tehty kunnioitus. Vähän lopussa alkoi tehdä mieli toista samanlaista, jotenkin kodikasta olutta. 0,33 l, 4,9 %, 3/5

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Someron Somerolut Savuisa Olut

Kotimaan matkailun avartamaa kotimaista oluttarjontaa jouduin maistelemaan takaterassilla, kun pienen lenkkeilyn jälkeen aurinko pakotti jäämään nautiskelemaan paisteesta. Somerolainen olut sihahti jämäkästi ja yllätti kun väritys olikin mustaa. Somerolainenhan olikin stouttia ja vaahto oli sen mukainen tyylikäs kermamainen hattu oluen päällä. Tuoksussa on mallasta ja tuhkaa. Hiilihappoja on reippaasti, maku on mieluinen tuhkainen kuin savuinen, mutta toimii tämäkin. Rauhallista makeutta on sopivasti. 0,5 l, 5,5 %, 4/5



perjantai 5. kesäkuuta 2020

Someron IPA Iloisen Panimomestarin Ale

Kotimaankierrokselta löytyi somerolaistakin olutta. Perjantaipullolliseksi valikoitui tietysti IPA. Korkin sihahdus on oikeanlaisesti voimakas ja lyhyt, oluen väri on lupaavasti ruskeaan taittuva oranssi ja vaahto on kestävä kermamainen tiivis hattu. Tuoksua en oikein saa irti, jano ehkä oli sen verran kova. Humalaa on, hiukan multaakin. Suutuntuma on pehmeä. Maku on lievästi humalainen, helposti olut uppoaa nieluun. Bitterimäinen tunnelma, vähän mäntyistä twistiä, vähän multaa vielä jälkimaussa. 0,5 l, 5,5 %, 4/5