lauantai 19. elokuuta 2017

Tanker Clould Computing White IPA

Kyllä vielä riitti pintaremontoidussa huoneessa säätämistä, onneksi pitää välillä grillata. Tankerin ajan hermon mukaisesti nimetty vehnä-IPA tuoksuu nallekarkeilta. Väritys on aika kuparinen ja vaaahto on beigeen taittuvaa valkoista. Suutuntuma on kupliva ja maussa on edelleen nallekarkkeja. Maistuvatko Azure ja Amazon siis nallekarkeilta, vasteaika oluessa on ainakin ihan ok-tasolla. Kirpeyttä ei sitruksen joukosta löydy vaan piilevää hiivaisuutta. Miellyttävää juotavaa, helppoa ja hyvää,  ei voi oikeastaan vaatia enempää, ehkä aavistuksen liian makeaa, mutta se johtuu varmaankin nörttiyhteensopivuudesta.  330 ml, 5,5 %, 4/5

perjantai 18. elokuuta 2017

Brewski Mango Hallon Feber

Yhden huoneen pintaremontti valmistui ja juhlan kunniaksi sitten terassilla yksi blogitus. Valinnaksi osui ruotsalaisen panimon makeilla hedelmillä maustettu olut. Olut tuoksuu vadelmalta ja näyttää kultaiselta, vaahto on kestävä ja valkoinen. Pullon pohjalla on hiivaa reilusti, sitä heilahti vähän lasiinkiin. Olut ei olekaan makea vaan mukavan hapan, silti vadelma maistuu. Humalan mieto katkeruus yhdistyy makukattaukseen hienosti. Kukkaisolut katoaa nopeasti. Lopuksi maistelin vielä hiivatkin, humalaista ja yhtä hyvää kuin alkuolutkin. Etiketti kertoo oluen olevan American Pale Ale, kyllähän tämä sitä juuri on vahvasti sitruunaisella vadelmalla ja mangolla. 330 ml, 5,5 %, 5/5 


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Panimo Hiisi Rakki Humaloilla Läjäytetty Olut

Maalasin koko päivän tomaatilla ja saunan päälle oli saatava yksi olut. Juu tomaatti oli siis maalin värisävy. Vanhemmat toivat nimipäivälahjaksi jokin aika sitten pari Hiisi-panimon olutta ja tämä sopi nyt hyvin tähän tunnelmaan. Väritys on kuparinen ja olut verhoutuu tiiviiseen valkoiseen vaahtoon joka kestää melkein koko nautinnon ajan. Tuoksu on hedelmäinen, maku ei niinkään, enemmänkin havuinen. Makua todella läjäytetty humaloilla, maku on miellyttävän katkera. Katkera greippi tasapainottuu vähän makeudella. Maku jää mukavasti pyörimään kitalakeen, mutta jotenkin vaikka humaloita on reilusti, niin olut maistuu ohuelta, ehkä se on maitokauppaoluen ongelma. 39 IBU, 23 EBC, 330 ml, 4,5 %, 4/5