keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Bruutbier Wazig

Amsterdamilaisen uuden ja pikkuisen Bruutbierin oluen etikettiä koristaa pikselitaide. Oluen väritys on samea läpikuultamaton oranssi, vaahto on valkoista. Tuoksu on hedelmäinen ja humalainen. Maku on pehmeä ja pyöreä. Hedelmäisyys yhdistyy mukaviin humaliin, etiketti kertoo että olut on New England IPA (NEIPA), panimon nettisivuilla mainittiin myös NewAmsterdan IPA (NAIPA?). NEIPA taitaa olla nousussa oluttyylinä, onko IPAan jo kyllästytty. Itse en kyllä hyljeksi ipojakaan, mutta kyllä NEIPAt maistuvat myös. Vaikeahan näiden välille on mitään eroa vetään, ellei laske tuota sameutta NEIPAn tavaramerkiksi. Wazigissa on hedelmäisen maun lisäksi kuivaa mausteisuutta mukavasti, olisi ansainnut kyllä aurinkoisen lauantai-iltapäivän juomisajaksi. Pientä taikinamaisuutta paljastuu lopuksi. BU 30,  33 cl, 5,0 %, 5/5

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Dos Equis XX Lager Especial

Olutkellarin perukoilla on pitkään odotellut vihreä pullollinen lageria. Ehkä odotusaika on johtunut ennakkoasenteista. Olut on kirkkaan keltaista, vaahtoa ei juurikaan synny. Tuoksu on vaimeaa, pientä maltaista makeutta. Mausta tulee mieleen sana olutmehu. Ehkä tämä olisi kaivannut sitä limesiivua ja olut olisi pitänyt juoda pullosta. Hiilihappoisuus on matalalla. Helppoa juotavaa, meksikolaista tunnelmaa en saa kyllä irti. 355 ml, 4,5 %, 2/5

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Lapin Panimo Hanki Spring Bock

Keväinen bock on aika talvisesti tai realistisesti nimetty Hangeksi. Tuoksu on lämpimän hedelmäinen, väri on rehdin ruskea. Vaahto on kellertävä tiivis hattu oluen päällä, tyylikästä. Maku on hedelmäinen, humalainen, puulastuinen ja pehmeä. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä keväällä, jos on hankikanto. Kyllä tämä Hanki kantaa, makua on reilusti ja se on mukavan pyöreää, lopuksi humalat tarttuvat kielenkannattimiin mukavasti. Yleensä bockit vähän arveluttavat, mutta tämä kyllä uppoaa.  Jotenkin aidon oluen tunnelma välittyy pienellä rosoisuudella. 330 ml, 6 %, 4/5