Kullankaivajan lapintuliainen vol 2. maistuu maukkaalta tummalta oluelta. Olut on mustaa, tuoksussa on jotain outoa, en päässyt oikein jujulle, mistä oli kysymys, jotenkin katkera tuoksu. Maku on ok, tummaa olutta vahvahkolla maulla. Välillä kyllä vetisyys läikähtää esille. Jäkälää ei ole tullut maisteltua, mutta aika kuivaahan tai mautontahan se varmaan olisi. Oluessa on kyllä kuivuutta ja pientä salmiakkiakin, mokkakahvimaisuuden joukossa. Lopputulema on kyllä miellyttävä, makeutta ja pientä humalanpotkuakin. Pyynikin käsityöläispanimo tuntuu osaavan tummat oluet. Jos ajaisin Jounin Kaupan ohi, niin voisin käydä ostoksilla. 0,33 l, 4,5 %, 4/5
torstai 11. elokuuta 2016
tiistai 9. elokuuta 2016
Jounin Kauppa Kuusenkerkkä Ale
Kullankaivajakaverini poikkesi valtauksilla käyntinsä jälkeen Jounin Kauppaan ja toi blogistille tuliaisia. Kuusenkerkkä Ale on Pyynikin Käsityöläispanimon panemaa, mutta tätä taitaa saada vain kuuluisasta Jounin Kaupasta. Olut kaatuu lasiin sameahkon oranssina. Tuoksu on humalainen. Maku on vähän simamainen, kuusenkerkät antavat kyllä havuisuutta. Maussa on sitruunaisuutta, ihan mukavaa humalaisuuttakin. Aluksi hiilihapottumuus tekee oluesta löysää, mutta loppua kohden tuo ei oikeastaan enää häiritse. Ehkä kuusenkerkkää olisi voinut heittää joukkoon vähän enemmänkin. 0,33 l, 4,6 %, 4/5 Kiitos Petrille!
Tunnisteet:
4
,
Jounin
,
kauppa
,
kullankaivaja
,
kuuluisa
,
kuusenkerkkä
,
löysä
,
samea
,
sima
,
sitruuna
,
tuliainen
,
valtaus
lauantai 6. elokuuta 2016
Prykmestar Luomu Pils
Ruohonleikkauksen jälkeen on hyvä palkita itsensä hyvin janoasammuttavalla oluella. Alkosta poimitun Vakka-Suomen panimon luomu-pils sopii hommaan. Pils on kauniin kullankeltaista ja vaahtoa muodustuu kestävä kerros. Olut maistuu ja tuoksuu kukkaiselta ja voiselta. Humala iskee jälkimaussa, ehkä liiankin kuivana. Kukkaisuuden alta pilkistää saippuaa ja metallisen kalkkista multaa (mitähän se voi edes olla?). Yhdistelmä ei ole huono sillä kukkien jälkeen kuivat katkerot saavat makuhermot odottamaan seuraavaa kukkaisuutta. 50 cl, 5,2 %, 4/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)