Alkon hyllyllä silmät osuivat hollantilaiseen panimon koirankarvapanimon kanssa tekemään yhteistyöolueeseen. Olut on vahvaa ja väriltään se on tumman ruskeaa ja silti vähän ohuen oloista. Tuoksussa on viskiä, makeaa maltaisuutta ja tummia luumuja. Maussa viski muuttuu alkoholiksi, sitä on liikaa. Ohuenoloisessa juomassa on kuitenkin makuja reippaasti, tummaa suklaata, havuja, humalaa ja vähän tummuneita hedelmiä. Tölkillisen juomiseen taitaa mennä koko ilta. Vähän vaikea olut. 33 cl, 12,5 %, 4/5
lauantai 15. tammikuuta 2022
Kees & Hair of the Dog Matt Barrel Project 21.04
perjantai 14. tammikuuta 2022
Iso-Kallan Turmion Kätilöiden Pimeyden Morsian Imperial Stout
Alkosta löytyi pelottavan oloisesti nimetty musta stoutti. Turmion kätilöiden tuotantoon en ole tutustunut, joten eiköhän tämä kauniisti beigellä vaahtoava, kahvilla ja kaakaolla maustettu olut ole ihan hyvä ensitutustuminen. Tuoksussa on mallasta ja paahtuneisuutta sellaista sekä kahvia. Maku on tuoksun toisinto, kahvi maistuu sopivasti likööriseltä, kuitenkin ilman liikaa alkoholia. Lakritsa sieltä vähän pilkistää, se vähän terävöittää. 0,33 l, 8,0 %, 4/5
torstai 13. tammikuuta 2022
RPS Finished Symphony Berliner Weisse with Mango & Lime
Alkosta nappasin jouluolueksi kivipaperitsakset-henkisen berliner weissen. Väri on vähän rumansameaa oranssia, eikä vaahtoa näy. Tuoksussa on mangoa ja mallasta. Maku on täyteläinen, aika makeaa mutta sitruuna palauttaa kokonaisuuden miellyttäväksi. Mukavasti alkuun tosiaan maistuu makea mango ja sitten kirpeys ryhdistää kokonaisuuden. Berliner weisse olisi varmasti parempaa keväämmällä, täytyy laittaa kirjanmerkki tämän oluen kohdalle ja palata asiaan myöhemmin. 440 ml, 5,7 %, 4/5