keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Anderson's Funk Soul

Tartolainen samea kultainen, reilusti tiiviillä valkoisella vaahtoava lager valikoitui saunaolueksi. Tuoksu on maltainen ja hitusen hiivainen, mutta maku onkin aika humalainen. Hörppy hörpyn jälkeen maku paljastuu vähän metalliseksikin. Vaahto on sitkeää, mikä tietysti lisää nautintoa. Humalaisuus antaa mukavasti potkua, sopii paremmin nautiskeluun kuin saunan jälkeiseen vilvoitteluun, reilusti makua lageriksi. Tölkillinen matkasi  saunajuomaksi Tarton Rüütlin olutkaupasta. Olut katosi lasista oikeastaan huomaamatta. 0,33 l, 5,5 %, 4/5




lauantai 8. tammikuuta 2022

Brower Piwna Pszeniczne

Gdanskin joulutorilla nappasin paikallisen puoliksi kadonneen panimon vehnäoluen. Kirjahyllyn siivouksen yhteydessä meinasi pullon pohjalle jäädä valkoista hiivaa, mutta kaadoinpas senkin lopulta mukaan. Väri näytti alkuun kirkkaalta siideriltä, hiivat vähän samensivat tunnelmaa. Tuoksussa on neilikkaa.  Aika hiilihappoista, vähän hedelmäistä ja sitruunaista, kevyttä vehnäisyyttä ja hiivaisuutta vain, tarkkaan harkiten jopa limonadimaista. Helposti tätä joisi  kapealla festivaalipenkillä toisenkin.  Pullollinen, 5,4 %, 3/5 




torstai 6. tammikuuta 2022

Omnipollo Pleroma Calamansi Lime Tangerine Crème Brûlée Sour

Loppiaisen lenkkeilyn palautusjuoma oli paksulta oranssilta vaikuttavaa souria. Tuoksu vihjailee hedelmiin, sitruunaan ja kypsään luumuun. Nimessä oleva jälkiruoka on sotkettu mukaan makuun. On tämä mieluummin makeaa kuin hapanta, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan, sitruunaisuus on sellaista miellyttävää. Tuoksun ja maun päällä leijailee sellainen vanilja tai Crème Brûlée, en oikein tiedä mitä se on ja onko se hyvä vai paha. Kokonaisuus pysyy miellyttävänä. 33 cl, 6 %, 4/5