keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ventspils Užavas Gaišais Alus

Riikan lentokentältä nappasin mukaan yhden pullollisen. Pullollisen kaataminen lasiin on mukavaa puuhaa, vaahtoa kertyy hienosti, jopa siten että vähän valuu pöytäliinallekin. Sihautus korkkia avatessa on vieno tussahdus. Väri on kirkkaan kultainen. Tuoksu on maltainen. Olut itsessään pils-tyyppisestä nimestä huolimatta ihan lageria. Ventsipils viittaa läheiseen latvialaiseen kaupunkiin. Olut maistuu aluksi aika peruslagerilta, pikkuhiljaa maku paljastuu oikein miellyttäväksi tai toisaalta aika mauttomaksi tai ei, vaan niin helpostikulauteltavaksi, ei kuitenkaan vetiseksi. Maku on pehmeä, silkkinen ja vähän liian helppo, mutta jotenkin palkitseva. Vaihteeksi ihan vaalea lager maistuu niin hyvältä.  Juodessa sitten huomasin etikettiin lovetun parasta ennen päivämäärän, se oli 7. helmikuuta, ihan ok. 0,5 l, 4,6 %, 4/5

perjantai 2. helmikuuta 2018

Sori & Kees We’ll Always Have Paris

Helsinginreissun ensimmäinen pysähdys osui oivaan paikkaan, Sori Taproomissa on huippuruoat ja olutvalikoimasta ei pääse valittamaan. Mahtavat soosit ja pikkunapostelut, isompia ruokia ei lounaaksi tullut kokeiltua, mutta idea tuli selväksi, hyvää on. Taateleita, kookosta, chiliä ja tonkapapuja lupasi tarjoilija. Aika viileänä tarjoiltiin, yritän malttaa, mutta ei oikein onnistu, vaikka ravintolan kulmapöydässä onkin kivan urbaanit näkymät. Väri on musta, vaahtoa ei ole. Tuoksu on kookosta. Maku on lievää kahvia ja reilumpaa kookosta. Jälkimaussa heiluu hennosti chili-lippu. Vahvaa on ja täyteläistä, olutmentori Jannen sanoin jälkimaku on mielipiteitä jakava. Lieneekö tonkapavut jotka aiheuttavat jotain sekavaa homeisen kanelin tunnelmia. Kokonaisuus on tasapainoinen, makuista, lämmin, kahvinen ja mutta vähän outo. 0,3 l, 9,5 %, 4/5 


torstai 1. helmikuuta 2018

Käbliku Raspise Sour Fruit Saison

Vadelmaista souria Virosta maistelin torstai-illan juhlistukseksi. Likaisen punaista olutta pienellä vaahdolla tuoksuna vadelmamehu piti nautiskella 10-12 asteisena, maltoin odotella riittävästi jääkaapista ottamisen jälkeen. Maku on piilomakea, hapanta ja voimakkaasti vadelmaista. Alkoholi ei tunnu alkuun, mutta sen kyllä huomaa. Jälkimaku on hapan. Vaikea laji tällainen vadelmaolut on, jotenkin tuntuu äksyltä vatut. Onhan tämäkin aikamoista käynyttä vadelmamehua, mummun kellarista. Jotenkin rennosti juotavaa kuitenkin, sopii oikeastaan ihan hyvin talven tuulisiin iltoihin. 330 ml, 7,7 %, 4/5