Näytetään tekstit, joissa on tunniste talus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talus. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. kesäkuuta 2022

Anderson's The Greatest Trick DDH IPA

Samea tartolainen IPA kuohuaa ennätyksellisen komeasti. Olut on vähän sameaan oranssiin kallistuvaa. Tuoksu on enemmän tuoreen havuinen kuin hedelmäinen. Hiilihappoja on vähäisesti, mutta jokin saa oluen kutittamaan kieltä. Maistelu erottaa selvästi sitruksia, havuja, humalaisuutta, hentoista makeutta ja jostain yllättäen salmiakkia. Jälkimaku on  humalainen, ei kitkerä, pientä kalkkia. Mainio olut on pehmeää, sulavaa ja täynnä makua. Humalina on talus ja mosaic. 0,33 l, 5,5 %, 5/5




lauantai 31. heinäkuuta 2021

Pühaste Roulette Talus IPA

Tarton Rüütlillä sijaitsevan Pühaste Kelderin terassilla maistelin panimon erikoisempia humalalajikkeita esittelevän sarjan Talus-versiota. Olut on vaaleaa meripihkaa ja vaahto on valkoista. Tuoksu ja maku ovat samanlaiset. Etelän hedelmät esittelevät itsensä, sitten pientä makeutta, maussa tuntuu lopussa vähäistä kuivuutta, humalan puraisua. Suussa olut on pehmeää. Raikasta ja samalla silti täyteläistä, sanotaan että onnistunut olut. 30 cl, 6,9 %, 5/5