Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mosaic. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mosaic. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. kesäkuuta 2022

Anderson's The Greatest Trick DDH IPA

Samea tartolainen IPA kuohuaa ennätyksellisen komeasti. Olut on vähän sameaan oranssiin kallistuvaa. Tuoksu on enemmän tuoreen havuinen kuin hedelmäinen. Hiilihappoja on vähäisesti, mutta jokin saa oluen kutittamaan kieltä. Maistelu erottaa selvästi sitruksia, havuja, humalaisuutta, hentoista makeutta ja jostain yllättäen salmiakkia. Jälkimaku on  humalainen, ei kitkerä, pientä kalkkia. Mainio olut on pehmeää, sulavaa ja täynnä makua. Humalina on talus ja mosaic. 0,33 l, 5,5 %, 5/5




keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Sori Ensemble Fourteen New England IPA

Keltainen NEIPA kuohuaa isokuplaisella vaahdolla. Tuoksuu trooppiseselta ja makealta hedelmältä. Maussa on happamuuttakin, mutta kokonaisuus jää vähän  ohueksi tai kyllä tuota makua on paljon, mutta maku on kapea ja hiilihappoinen. Humalat maistuvat pitkään suussa, jälkimaussa myös happamuus. Etiketti kertoo että humalina on käytetty African Queenia ja Mosaicia. Tuopin pohjan alkaessa näkymään kokonaisuus kääntyy paremmaksi. 44 cl, 5,5 %, 3/5 




perjantai 26. marraskuuta 2021

Sori Ensemble Twelve New England DIPA

Alkosta löytyi Sorin humalasinfonian 12. osa. Tutun Mosaicin lisäksi humalana on uusi tuttavuus Strata.  Tuoksu on makean marjainen. Maku on enemmän trooppista hedelmää, kirpeää ananasta, appelsiiniä ja jotain eksoottisempaa hedelmää. Tuoksu paljastuu hörppiessä voimakkaaksi, kuten makukin. Happamuus on läsnä, samoin havut.  Jälkimaku on aika kuiva, jotenkin oudon oloista. 44 cl,  8,1 %, 4/5






tiistai 21. tammikuuta 2020

BBNo 11 Session IPA Mosaic

Pien-olutkaupan matkamuisto kaatui lasiin saunan jälkeen. Väritys on hailakan oranssia ja vaivoin läpinäkyvää.Vaahto on lyhytikäinen. Tuoksussa on ananasta ja katkeroa, enemmän ananasta. Maku on enemmän kuusenhavuista ja greippistä. Kokonaisuutena makupaletti on vahva: humalaa ja tropiikkia. Pitkässä jälkimaussa on maanläheisyyttä. Vahvasta kokonaisuudesta huolimatta englantilaista olutta voi kulautella vaivattomasti ja nautiskella.Oikeastaan tämähän on oikein hyvää, ehkä tuo Mosaic on vaan salainen suosikkihumalani. 330 ml, 4,2 %, 5/5


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Pyynikin Mosaic Lager

Rappusille oli ilmaantunut laatikko Pyynikin juomatehtaalta, unboxing paljasti sisällöksi kaksi World Beer Awards palkittua Seasonal Lageria. Nimeksikin päässyt Mosaic tuoksahtaa hedelmäiseltä. Olut itsessään kirkasta keltaista, vaahto häviää pian. Maku on konstailematon, sellainen hipstereille sopiva lager+. Mukavasti hedelmäinen, vähän kumia ja puuta, jälkimaku on kirpakampi kuin peruslagereissa. Puumaisuus lisääntyy loppua kohden, mutta hedelmäisyys pitää silti pintansa, miellyttävän sopivasti pientä erikoisuutta.  0,5 l, 4,7 %, 4/5



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Mallaskosken Rainy Summer Wheat Lager

Seinäjokilaisen Mallaskosken panimon vehnälger on tyylikkäässä pullossa, jossa on tyylikäs etikettikin. Pullon nappasi ennen juhannusta S-Marketista, sateinen kesä, jotenkin miellytti nimenä vaihtelevien sääennusten lomassa. Tänään sitten olikin oikea helle, joten Rainy Summer sai vähän viilentää, ja sen tämä olut kyllä osaa. Vehnälager on pehmeää ja Mosaic-humala on vahvasti esillä. Sitruunainen ja marjainen olut lipuu suusta helposti nieluun. Olut on voimakkaan makuinen, humalat antavat pitkän jälkimaun. Nimen voisi vaihtaa Aurinkoiseksi lageriksi.  33 cl, 4,7 %, 5/5