tiistai 9. tammikuuta 2018

Labietis Trīs Indiāni

Riikan keskustan kioskista nappasin pari olutta. Isoissa pulloissa oli Labietis-panimon oluita. Ensimmäisenä saunaolueksi valikoitui american pale ale. Tuoksu on hedelmää, vaahto on valkoinen ja iso, väritys on keltainen ja kirkas. Maku on sitruuna tai oikeastaan lievää greippiä. Maku on miellyttävä lievää katkeroa, vähän sementtiä välillä. Pientä ohuutta joka jälkimaussa muuttuu miellyttäväksi humalaksi. Hiilihappoa on aika paljon, mutta ei häiritsevästi. Onhan tämä tosi hyvä kioskiolut. 0,5 l, 5 %, 4/5


lauantai 6. tammikuuta 2018

Valmiermuiža Tumšais Alus

Matkamuistoksi Riikan lentokentältä nappasin yhden oluen, saman oluen bongasin myös Alkon hyllyltä. Pohjois-Latviassa Valmieran kartanopanimossa valmistettu olut on ruskeaa, panimosta löytyy lisää juttua. Oluen päälle muodostuu komeaa vaahtoa, joka katoaa. Mallas tuoksuu. Maku on myös maltainen. Puhtaan kliininen olut on ihan ok, mutta ei kovin erikoista. Siirappista makeutta löytyy maussa, hasselpähkinää ei niinkään. Lasin vajetessa oluesta jotenkin oppii pitämään ehkä lämpötila oli aluksi liian alhainen, suositus olisi 10-12 astetta. Lisätään vielä lopuksi, että paranee vaan mitä enemmän tätä maistelee, vaikka ohuus vähän häiritsee välillä. 0,5 l, 5,8 %, 4/5

perjantai 5. tammikuuta 2018

Mikkeller Vesterbrown Ale

Mikkellerin ruskean oluen nappasin Alkosta ihan heräteostoksena, mitenkähän nyt käy jatkossa kun menee maitokauppaan? Kotona sitten aloin ihmetellä että mitäs olutta tämä nyt on nimeltään, kun sekavasti kuvitetusssa etiketissä lukee vain Mikkeller. Pieni internet-seikkailu selvensi että kyseessä on Vesterbrown Ale tai Vesterbro Brown Ale. Vaahto on hieno, tiivis ja kestävä. Tuoksu on kukkainen ja humalainen, ei ihan vastaa oluen väritystä. Maku on vähän maltaisempi, mutta kuivat humalat ovat esillä edelleen, yllättävää. Paahteista ja aika paksun tuntuista, pientä hiivaisuutta ja humalia vielä, eli aika hienosti on melkein koko makukirjo esitelty. 330 ml, 5 %, 4/5