perjantai 19. kesäkuuta 2015

Fuller's Vintage Ale 2012 Limited Edition

Englantilaisen vuosikertaoluen etiketissä sanottiin että tähän on pakko laittaa parasta ennen päivämäärä vuodelle 2015, mutta tämä kyllä säilyy pidempään, no ei säilynyt. Pullo numero 78409 (pullollisella on vähän pienempi lukema) paljasti kuparisen makean oluen. Makuna erottuu kypsyneitä ja kuivattuja luumuja ja muita hedelmiä. Sherryä, makeaa edelleen, makeutta riittää, jokin jättää kielenpäälle kuitenkin kuivaa humalaa, kunhan makeus katoaa ensin. Alkoholi ei maistu, mutta tuntuu. 500 ml, 8,5%, 3/5

torstai 18. kesäkuuta 2015

Põhjala Pime Öö Imperial Stout

Kesän valoisimman päivän juhlinnan odotukseen ja säähänkin sopivaksi olueksi valitsin pimeän yön -stoutin. Grillausta odotellessa virittelin vielä aurinkovarjon säältä suojaamaan, vettä kun tulee ja aika hämärää on, grillausta aloitellessa ajattelin että nyt pitäisi laitta valot päälle. Onneksi oluen voi kuitenkin nauttia sisällä. Musta olut taittuu punaiseen kaadettaessa, tuoksuu makealta, tuntuu liemeltä. Alkoholi tuntuu nielussa. Kyllä pitäisi olla lunta maassa että tästä pystyisi nauttimaan, mutta niin täydellistä juhannussäätä ei siunaantunut.  Liian makeaa ja liian väkevää, liian portviinimäistä. Parempaa odotin Põhjalalta, mutta prosenteista olisi pitänyt epäilyksen herätä, en herännyt. 0,33 l, 13,6%, 3/5 


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Laitilan Mississippi Beer Yalobusha 4,6%

Tiukka humalointi pyörähtää nenään heti alkuun, kun pojan kummitädin tuliainen Länsi-Suomesta sihahti saunan päälle auki. Jääkaappikylmänä juotu olut maistuu tai tuntuu lämpimältä, en ymmärrä miksi, alan jo epäillä että onko jääkaappi mennyt rikki, ei ole. Laitilan mullanmaku on onnistuneesti hävitetty kuten isoveljessäänkin, eli Alko-versiossa. Oikein onnistunut maku, jossa ensin kiusataan pistävällä katajalla ja sitten yllätetään pehmeällä makeudella tai lievällä hedelmällä. Pientä vetisyyttä kauniin oranssista sameassa höyryoluessa puskee pintaan jälkimakuna. Ei ole ainakaan huonompaa kuin isoveljensä, lopullinen jälkimaku on kuitenkin havuinen. 50 cl, 4,6%, 4/5