Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. elokuuta 2018

Lapin Panimo Hippu Golden Pilsner

Loman jälkeisen ensimmäisen työpäivän jälkeen teki mieleni alkaa kullankaivajaksi, mielihalua vähän avitti kullankaivaja-Petrin sponsoroima Hippu. Nimen perään on osuvasti lisätty sana Golden. Väri on kyllä kultaa vähän sameampaa. Vaahtoa on reilusti ja se sinnittelee pitkään. Tuoksu on lievän maltainen. Mausta tulee mieleen kullankaivuuränni, siten en ole kyllä maistanut, mutta puuta se taitaa olla. Aika puinen on maku, oikeastaan vähän pistävää. Sopiva hiilihappoisuus ja pehmeys tekevät oluen juomisen helpoksi. Pulloon on kuitenkin heitetty vähän haastetta, ihan helppo olut ei ole. 330 ml, 4,3 %, 3/5

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pyynikin Big 4 Sun, Iso Nelonen, 4 x 0,5 l, Cloudberry Saison

Pyynikin 4-packin toinen maisteltava olut on lakkaolut. Väri on kaunis keltainen, houkutteleva ja vaahto tyylikäs. Tuoksussa lakka jyllää, vai pitäisikö sanoa kuten etiketissäkin että hilla, vähän hiivat pusertuvat esille. Maku on hapan, lakkaa, hiivaisuutta taustalla vähän valkopippuria. Kivimarjan siemeniä ei onneksi ole mukana. Erikoinen olut, ei ole helppo vaan jotenkin koukuttava. Pisteet nousevat lasin tyhjentyessä. Tuo lakantuoksu kyllä yllättää joka kerta huikkaa ottaessa. Lauantai-iltapäivä, kaupungin tyylikkäällä, ihmisiä täynnä olevalla terassilla, iso tuopillinen tätä haastetta, aurinkolasit ja rentoa musiikkia ja aikaa, menisi ehkä toinenkin tällainen. 0,5 l, 4,7 %, 4/5

Muut 4-packissä olleet oluet http://www.pullollinen.fi/2016/05/pyynikin-america-ipa-sessio.html ja
http://www.pullollinen.fi/2017/06/pyynikin-big-4-sun-iso-nelonen-4-x-05-l.html ja http://www.pullollinen.fi/2017/03/pyynikin-ruby-jazz-ale.html.



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Brewmasters Collection India Pale Ale Nikolai Sinebrychoff

Facebookin kukkaishaasteesen sopiva IPA tuli nautittua Hämeenlinnan venesatamakierroksen päätepysäkillä, Virvelin terassilla. Olut on aika lievä humalien suhteen, mutta maussa on kukkasia ja makeutta. Olisiko tämä sellainen miten-käännytän-siiderinjuojan-IPAn-juojaksi-ensiapupakkaus? Itseäni taitaa kiinnostaa jatko-osat enemmän. Vetisyyttäkin paljastuu. 33 cl, 4,6%, 2/5

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Fuller's Vintage Ale 2012 Limited Edition

Englantilaisen vuosikertaoluen etiketissä sanottiin että tähän on pakko laittaa parasta ennen päivämäärä vuodelle 2015, mutta tämä kyllä säilyy pidempään, no ei säilynyt. Pullo numero 78409 (pullollisella on vähän pienempi lukema) paljasti kuparisen makean oluen. Makuna erottuu kypsyneitä ja kuivattuja luumuja ja muita hedelmiä. Sherryä, makeaa edelleen, makeutta riittää, jokin jättää kielenpäälle kuitenkin kuivaa humalaa, kunhan makeus katoaa ensin. Alkoholi ei maistu, mutta tuntuu. 500 ml, 8,5%, 3/5