torstai 7. tammikuuta 2016

Train Station Brewery Shipfaced IPA

Melkein 30 asteen pakkasetko laittoivat ruotsalaisen IPAn maistumaan liikaa greipiltä? Kauniin oranssi olut on sameaa, mutta kirkasta, arvio johon vain Pullollinen pystyy. Tuoksu on kuusta, mutta maku on greippiä. Kulauksen jälkeen odottaa jotain pehmennystä, mutta ei heru. Katajaan on kapsahdettu. Runko on ohut. Paranee loppua kohden, katkeruus täydentyy lisäkatkeruudella, joka onkin sittenkin ihan hyvä, vaikka lopputulos on yksioikoinen. Ei aloitteilijoille. 330 ml, 7,0 %, 4/5
 
Shipfaced

perjantai 1. tammikuuta 2016

Thornbridge Saint Petersburg Imperial Russian Stout

Englantilainen Thornbridgen stout aloittaa olutvuoden 2016. Grilli päälle ja hyvää vahtiolutta lasiin, pullollinen, vuosi lähtee aika hyvin käyntiin. Musta olut ja siihen päälle muodostuva kermavaahtomainen hattu on kaunista katsottavaa, onneksi ei tarvitse vain katsoa. Olut tuoksahtaa lievästi savulta. Maku on pehmeä, poskiin ja nieluun kerääntyvä katkeruus jää jälkimakuna pyörimään. Käynpä välillä katsomassa, joko grilli olisi ribs-valmis. - Oli se joten, nyt vaan nautiskellaan. Mukavasti olut lämmittää, vaikkei alkoholin makua löydy. Maku on täyttävä, ei voi sanoa että täydellinen, mutta jos sanan voisi käyttää jotenkin toisessa merkityksessä, niin sitten on täydellinen. 500 ml, 7,4 %, 5/5

torstai 31. joulukuuta 2015

Sinebrychoff Porter (blogistien yhteispostaus)

Olutblogistit päättivät julkaista arvion samasta oluesta, joka äänestettiin blogien Facebook-sivuilla. Olueksi valikoitui historiallaankin kunnioitusta herättävä, vanha, kotimainen, mainetta niittänyt portteri. Itse tämän oluen arvioin jo aiemmin. Kun reilu kolme vuotta sitten aloittelin blogitusta, niin ajattelin että lopetan sitten, kun tulee arvioitua sama olut toisen kerran. Yhteisen huvin vuoksi on tästäkin periaatteesta joustettava, ehkä aiemminkin on tullut liipattua aika läheltä.

Koffin portteri oli aikoinaan se kotimainen olut, jonka pystyi Alkon valikoimasta tunnistustestissä varmuudella tunnistamaan. Kuulin myös juttua, että jotkut ovat jo ammoisina aikoina sekoittaneet kotimaista "pilsneriä" ja Alkosta haettua Koffin porteria, lähinnä kait laimentaakseen porterin makua ja vahvistaakseen pilsua, olutdrinkiksi tuota voisi nykyaikana kait kutsua.

Porter on mustaa ja vaahto on tyylikäs. Tuoksu on mallasta, makukin on samaa, ehkä jopa mämmimäistä, jälkimaku on kuiva, kitkerähkö. Kruunukorkissa on historiallinen IVB-merkintä, alkoholi ei kuitenkaan erityisesti erotu. Makuja on paljon, savuakin vähän, kitkeryyttä, mallasta, kuivuutta, silti makeaakin tämä on.  33 cl, 7,2 %, 4/5

Mukana yhteisblogituksessa ovat ainakin nämä blogistit. Hyvää uutta vuotta kaikille!

 
 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Käbliku Mestiitsi American Red Ale

Välipäivien viihdykkeeksi nautin virolaista lahjaolutta joululahjalasista. Punaiseen taipuva olut on kuivaa ja lievästi hiivaista. Kaunis vaahto kestää. Uusi lasi korostaa mukavasti tuoksua, vähän kuivaa, pitkähkö jälkimaku. Olut on vähän kuin Suomen U20-jääkiekkomaajoukkuueen peli, ensin loistavaa ja sitten takaisku, tämän oluen takaiskut ei näy liikaa tulostaululla, kuivuuden jälkeen paljastuu vähän ohuutta. Olut sopii janoiselle nautiskelijalle. IBU 36, 0,33 l, 5,4 %, 4/5

perjantai 25. joulukuuta 2015

Nøgne Ø Imperial Rye Porter

Joulupukin lahjakontista löytyi yksi musta herkkupala. Olut tuoksuu jotenkin viskiltä aluksi, tai Islay-viskin turpeelta, lakritsalta. Vaahto katoaa nopeasti ja maku on täyteläinen, makea ja pyöreän runsas. Ei ole terävyyttä vaan pelkästään pehmeyttä. Makeus on tahmaista ja kypsää. Humalat lopuksi peittävät makeuden, jälkimauksi jotenkin jääkin kuivuus, aika uskomaton muutos alkutuntumaan. Tumman oluen hyvät ominaisuudet on onnistuttu tiivistämään yhteen pullolliseen. Etiketissä mainitaan tekijäksi myös Terrapin. 0,5 l, 9 %, 5/5


torstai 24. joulukuuta 2015

Mikkeller Black Hole

Sattumalta toisen peräkkäisen belgialaiselle De Proef -panimolla valmistetun stoutin maistelin jouluaattona pukkia odotellessa. Olut on joululahjaksi saatu, kiitos Jarno! Lahjahevosen suuhun on nyt katsottava tiukalla asenteella. Asenne kyllä jo alkaa sulaa kun pikimustan oluen kaataa lasiin ja vahva mokkavaahto kehkeytyy pinnalle. Alun kuusentuoksu, ei tule joulukuusesta, muuttuu suklaakahviksi, johon on pudotettu muutama sokeripala. Jälkimaku täyttyy humalilla. Stout pitää  otteessaan pitkän ajan, ei mene ykkösellä tämä olut tosiaan, pitkä jälkimaku ja yleinen suuntäyttävä makupommi huolehtivat siitä. Musta aukko imee kyllä itseensä. Vahvuus pistää miettimään miksi joisi viiniä. De Proefilla on selvästi homma hanskassa, kannattaa laittaa seurantaan.  375 ml, 13,1 %, 5/5

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vaat Jailhouse Brew Russian Imperial Outmeal Stout

Tallinnalainen vankilaolut on pantu Belgiassa, De Proefbrouwerij-panimolla. Tyylikkään etiketin mukaan tällaista olutta panijat tekisivät vankilassa. Itse maistelin olutta perinteisen joulukinkun grillauksen oheistoimintona tai toisinpäin. Stout on varsin mustaa ja siinä on kaunis kermainen vaahtokerros, joka kylläkin katoaa. Täyteläistä olutta värittävät suklaan ja kahvin maut, ovelan kuiva olut on kuitenkin lievästi makea. Nautin tämän oluen lämpinänä, kylmänä tällainen herkku menisi kyllä hukkaan. Etiketti on sinimusta, siitä tulikin mieleeni tämän vuoden kohujuttu siitä valko-kulta-mekosta. Vähän samalla tavalla olutkin on kuivaa tai makeaa, eli tämä on kuivaa, sopivan lievää kitkeryyttä. 0,33 l, 9,1%, 5/5

lauantai 19. joulukuuta 2015

Pühaste Pillerkaar

Suosikkipanimokseni muodostunut tartolainen Pühaste ei petä tälläkään IPAlla. Kaikki on kunnossa tässäkin oluessa, varsinkin kun on päivän kiertänyt ostoskeskuksia, niin kyllä kunnon IPA palkitsee mieltä, kieltä ja nielua, aah. Ensin tuoksahtaa hedelmät, sitten havupuut, maussa samat toistuvat, katkerot ovat helppoja, silti vakuuttavia. Vähän kevyt runko, vaahto kestää. Oluen väri on oranssi ja kirkkaansamea. Ei voi olla huono ominaisuus oluelle, jos sanoo että helpostijuotavaa, mutta silti maukasta. 0,33 l, 6,5 %, 5/5


perjantai 18. joulukuuta 2015

Lükati Imperial Black IPA

Tyylikäs etiketti oli varmasti yksi peruste tämän virolaisen oluen poimimiseen. Mänty tuoksuu pullonsuusta, maussa jopa kuusi. Ulkoinen olemus on täydellinen, musta olut, kermainen kestävä vaahto. Jälkimaku on vähän jopa terävä, yksiulotteinen mutta humalainen, jää mukavasti koko päähän seikkailemaan.  BIPA-sarjassa on haastavaa kilpailla, sarjassa ei taida olla huonoja kisaajia ollenkaan.  Mukavasti on makeuttakin, äh puuttuvat pisteen lisäkymmenykset etiketistä.  330 ml, 8,5 %, 5/5 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Kirin Beer Kirin Original Brew

Kiinan pullollisagentin terveisiä nautiskelin kinkunoston jälkeen. Kyllä joulumieli heti nousi kun kinkku on kotona. Vähän alkaa käydä sääliksi Pullollisen Kiina-agenttia ja pitkää päivystystä Kiinassa. Etiketistä ei irtoa paljoakaan tietoa, mutta 100 % on mainittu. Oluesta on aika hyvin saatu suodatettua kaikki maut pois, jäljelle on jäänyt aavistus mallasta ja pieni metallin maku. Olut on kauniin kirkas, puhtaan lagerin värinen, mutta läpinäkyvä kuvastaa hyvin olutta myös maun osalta. Puolivälissä tulee mieleen että voisiko loput oluesta jättää huomiseen. No jos olisi helle ja pitkä päivä terassilla olisi tiedossa, niin tätä voisi ehkä juoda sitten koko päivän humaltumatta ja ilman ärsyyntymistä turhista mauista. Pientä makeutta pukkaa lasin loppuosassa, ehkä vähän kuitenkin peruslageria. Paranee loppua kohdin.  500 ml, 4,1 %, 2/5