Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Huyghe Paranoia Hazy Hoppy Hippo Beer

Belgialainen IPA löytyi Alkosta. Olut on kirkasta keltaista eikä se juuri vaahtoa. Tuoksu on trooppista ja sitruunaa. Maku on samoilla linjoilla, humalat tuovat terävyyttä. Jälkimaussa on vähän mausteita, johtunee käytetystä belgihiivasta. Jälkimaku osoittautuu mukavan kuivaksi. Paranoiahan onkin samalta panimolta kuin eräänlainen kulttiolut Delirium Tremens, panimot kyllä keksii olueilleen nimiä.

330 ml, 5,6 %, 4/5




torstai 6. syyskuuta 2018

Mikkeller Mastodon Mother Puncher

Vaaleanpunaisessa tölkissä Belgiassa pantua olutta join saunan jälkeen. Väritys on samean oranssinruskeaa ja tuoksu passionhedelmäistä. Nimi on Mastodon-nimiseltä metallibandiltä. Täytyy myöntää että best before -merkintä oli eilen, mutta ehkä tämä nyt menee vielä ihan ok. Ostin tölkin kesällä Tarton Sipistä, pitäisi aina olla tarkkana olutkaupoissa asioidessa, mutta kun taitaa olla vähän liikaa intoa ja liian suuri valikoima tai kotona vähän keskittyä olutkellarin järjestelyyn. Olut on aika hedelmäistä ja hapanta, taustalla on mukavaa makeutta, sopiva miksaus. Aika kuivalta tuntuu. Tölkissä sanotaan oluen olevan IPAa, toisaalla sanotaan oluen olevan Farmhouse IPAa, sellainen multainen tunnelma oluessa kyllä on. 330 ml, 6,6 %, 4/5

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Laitilan Kölssi

Remontoinnissa oli tänään eräänlainen välipäivä eli tavaroiden raivausta, joten olut oli sitten vähän kevyempää myös. Laitila on nimennyt oman oluensa vähän harmaan alueen taiteen mukaisesti. Sillä jos Kölsch on jotenkin suojattu nimi, niin Kölssi on samaa sarjaa kuin veta olisi ollut fetajuuston nimenä, se taidettiin kieltää. Mutta ehkä Kölsch ei ole sillä lailla suojattu nimi. Joka tapauksessa olut on kultaisen väristä ja vaahtoa on valkoinen, mutta häviää lähes kokonaan. Tuoksussa on vähän hunajaista makeutta. Maku on makeahko maltainen, aika lievä. Jälkimaussa tuntuu maltaisuus. Kokanaisuus on selkeä, mutta maku on liian ohut, helpostijuotavaahan tämä on. 50 cl, 4,7 %, 2/5


tiistai 22. toukokuuta 2018

Saimaa Kaito Lager Brewer's Organic

Saimaan sponsorilaatikosta nappasin saunaolueksi Kaito Lagerin. Kullasta askel kupariin värittää heikosti vaahtoavan oluen. Tuoksussa on makeutta, toffeetakin. Maku on maltaista. Makeutta on myös maussa jonkun verran. Jotain tästä puuttuu ja jotain on vähän liikaa: humalia ja mallasta. Oluen nimi kait tulee Saimaalla olevasta veneilysatamasta. Ehkä tämä sopii sitten veneilijöille, itse en veneile. Olut on gluteenitonta, luulen että oluessa pitää olla gluteiinia. 500 ml, 4,5 %, 2/5

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Cool Head Brew Orava Brewing Orwellian Nightmare Imperial Stout

1984 on vaihdettu Big Brother -henkisessä etiketissä 2018:ksi. Tölkistä kaatuu mustaa, vaahto on ruskeaan taittuva ja katoavainen. Tuoksussa on lakritsaa. Maku on tuoksun mukaista, lakritsaa. Alkoholi on läsnä. Paahteinen mallas saa sävyjä vaniljasta. Jälkimaussa humalia, alkoholia vai onko se  vanilja joka vähän häiritsee. Makua on paljon, makeaa, rauhoittavaa kamaa, vähän jopa raskasta. Nimeämisessä ja etiketissä on tyyliä.. 330 ml, 10 %, 4/5



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Fake Lager

Brew Dogin versio böömiläisestä pilssistä viitannee Urkkiin. Olut on punertavan keltaista ja maku on kohdillaan, katkeroa, greippiä, mukavaa kuivuutta ja asennetta. S-marketin hyllyltä bongasin tämän, jotenkin Brew Dog -fanille (tunnustaudun) hetki oli iloinen. Hinta oli oluelle kyllä kova, samalla rahalla olisi saanut kyllä monta tölkillistä jotain toista merkkiä. Mutta ei nyt vaan tehnyt mieli vaihtaa suurempaan määrään. Tuossa pohdinnassa kiteytyi varmaan paljon olutblogistin ajatusmaailmaa. Avatessa tuli jotenkin heti mieleen että tätä kyllä pitää juoda suoraan pullosta, kyllä se siitäkin maistui. Oluen nimellä lienee joku oma syynsä, lienee jotain huumoria. 330 ml, 4,7%, 4/5, meni kyllä nyt hinnoittelupolitiikan puolelle osa arviosta.